Jazzmatka Panama Jazz Festivaliin tammikuussa

Kuvat:

12.11.2015 09:58


Geri Allen

Lähde ainutlaatuiselle musiikkimatkalle svengaavaan Panamaan!

Matka Panamassa alkaa tutustumalla trooppiseen viidakkoon, josta siirrytään Keski-Amerikan sykkivään metropoliin jazzin pariin, lopuksi lepoa Tyynenmeren rannassa.

13. Panama Jazz Festival järjestetään 11.–16.1.2016. Festivaalia johtaa sen perustaja, maailmankuulu panamalainen jazzpianisti Danilo Pérez Jr. Berkleen kasvatti ja arvostettu musiikkipedagogi Pérez on esiintynyt lukuisten tähtien kanssa kuten Wynton Marsalis, Dizzy Gillespie, Tito Puente, Michael Brecker… Kuriositeetteina voi lisätä, että Peréz on soittanut mm. Bill Cosby Show’n tunnussävelessä, Atlantan olympialaisissa sekä Bill Clintonin virkaanastujaisissa.

Pérez ja Panama houkuttelevat vuodesta toiseen huippumuusikoita trooppisille jazzfestareille. Tammikuun festivaalin varmistuneita esiintyjiä ovat mm. Randy Weston, Geri Allen, David Murray, John & Tom Patitucci Quartet… Pääkonsertit järjestetään mm. Panaman kanavan vanhalla yhdysvaltalaisella varuskunta-alueella Teatro Ateneossa ja myöhemmin illalla jazz soi vanhankaupungin jameissa.

MATKAOHJELMA

1. PÄIVÄ perjantai 8.1. TERVETULOA PANAMAAN
Saapuminen illansuussa Panama Cityyn. Bussilla Gamboa Rainforest Resort -hotelliin, tervetulotilaisuus ja iltapala.

2. PÄIVÄ lauantai 9.1. LUONTOPÄIVÄ  GAMBOASSA
Lähdemme viidakkohissillä ylös kukkulalle, josta aukeaa huikea näköala Chagres-joelle ja Gatúnjärvelle. Teemme veneretken Monkey Island-saarelle ihastelemaan kapusiiniapinoita ja trooppisia lintuja. Lounas Gatúnjärven rantaterassilla krokotiilejä ja järvikilpikonnia tarkastellen.

3. PÄIVÄ sunnuntai 10.1. VAPAAPÄIVÄ GAMBOASSA
Rajatonta rentoutumista vehreässä viidakossa. Gamboan ihanat uima-altaat ja kylpylä suovat mahdollisuuden täydelliseen rentoutumiseen.

4. PÄIVÄ maanantai 11.1. INTIAANIEN KYLÄ
Tutustumme emberá- ja wounaan-intiaanien arkielämään ja alkuperäiseen kulttuuriin pienessä Ella Druan kylässä Gatúnjoen varrella. Nautimme perinteisen lounaan ja seuraamme värikästä tanssiesitystä, jonka jälkeen on erinomainen tilaisuus ostaa käsitöitä suoraan tekijöiltään. Intiaanikylästä siirrytään illaksi Panama Cityn sykkeeseen.

5. PÄIVÄ tiistai 12.1. PILVENPIIRTÄJIEN PANAMA CITY
Pääkaupunki yllättää monipuolisuudellaan. 1519 perustettu Panama City on Tyynen Valtameren vanhin kaupunki mutta samalla Keski-Amerikan modernein. Kiertoajelulla näemme rauniokaupunki Panama Viejan, hurmaavasti vanhentuneen ”uuden vanhankaupungin” eli Casco Viejon ja jatkuvasti uusia pilvenpiirtäjiä kasvavan modernin keskustan. Illalla halukkaat voivat jo suunnata jazzjameihin.

6. PÄIVÄ keskiviikko 13.1. JAZZIN AVAJAISGAALA
Maailmankuulun kanadalaisarkkitehdin Frank Gehryn suunnittelema Biodiversiteetti-luontomuseo tai lyhyesti Biomuseo kutsuu. Reilu vuosi sitten valmistunut monivärinen rakennus herättää ristiriitaisia tunteita, mutta itse museon esillepano häkäisee.  Alkuillasta jazzfestivaalin gaala-avajaiskonsertissa Teatro Anayansissa esiintyvät Danny Rivera, itse festivaalijohtaja Danilo Pérez ja The Pan-American Detroit Big Band. Yökyöpelit voivat jatkaa vielä yöjameihin American Trade Hoteliin.

7. PÄIVÄ torstai 14.1. PANAMAN KANAVA
Maailman tärkein merikanava on jo toiminut jo toista sataa vuotta. Vierailemme iltapäivällä Mirafloresin suluilla ja näyttelyssä tutustuen kanavan  monivaiheiseen historiaan ja nykypäivään. Näemme lähietäisyydeltä, miten jättilaivoja nostetaan parisenkymmentä metriä. Kanava tuottaa miljoona dollaria päivässä ja sen laajennus valmistuu huhtikuussa 2016. Illan konsertissa Teatro Ateneossa esiintyvät John & Tom Patitucci 4et ja Randy Weston.

8. PÄIVÄ perjantai 15.1. JAZZIN TAHTIIN
Illan konsertissa Teatro Ateneossa esiintyvät Dominic Eade New England Conservatoryn opiskelijoiden kanssa ja David Murrayn, Geri Allenin ja Terri Lyne Carringtonin muodostama MCA Power Trio.

9. PÄIVÄ lauantai 16.1. PÄÄTÖSKONSERTTI
Päätöskonsertti kerää koko festivaalien esiintyjien kerman huikeaan iltapäiväkonserttiin.

10. PÄIVÄ sunnuntai 17.1. VAMOS A LA PLAYA
Tänään siirrytään Playa Blancaan Tyynen Valtameren rannalle.

11. PÄIVÄ maanantai 18.1. RENTOUTUMISTA RANNALLA
Nyt voi viettää lomailijan täyttä elämää nauttien hienosta altaista, loivasta rannasta, lämpimästä merestä, säteilevästä auringosta sekä hotellin all inclusive -palvelusta, joka sisältää kaikki ruuat  juomineen.

12. PÄIVÄ tiistai 19.1. OSTOKSET JA HASTA LA VISTA
Kotimatka alkaa. Lentokentälle ajetaan iltapäivällä Albrookin jättimäisen ostoskeskuksen kautta, jossa on mainio tilaisuus tuliaisten hankintaan.  KLM:n lento lähtee illansuussa.

13. PÄIVÄ keskiviikko 20.1. PALUU SUOMEEN
Amsterdamin välilaskun jälkeen saavumme Suomeen illansuussa monia kokemuksia rikkaampina!

 

HINTA
2595 e kahden hengen huoneessa
2995 e yhden hengen huoneessa

LENNOT KLM/ AIR FRANCE

HOTELLIT AAMIAISELLA
8. – 11.1. Gamboa Rainforest Resort 3 vrk, buffetaamiainen
11. – 17.1. Panama Hilton Hotel 6 vrk, buffetaamiainen
17. – 19.1. Playa Blanca -rantahotelli 2 vrk, aamiainen, lounas, illallinen juomineen

RETKET
Gamboan viidakkopäivä
Ella Drua -intiaanikylä
Panama Cityn kaupunkiretki
Panaman kanavan sulut ja näyttely Mirafloresissa

Lauantain ilmainen päätöskonsertti
Pääsyliput muihin konsertteihin on suositeltavaa lunastaa kauttamme ennen 15.12., jolloin ne saa edullisemmin, mutta voimme hankkia lippuja myöhemminkin. Keskiviikon gaalan liput maksavat 20-250 USD, muut konsertit 20-100 USD.

www.panamajazzfestival.com
http://www.panamaspecialisten.com/jazz2016FI.html

LISÄTIEDOT
Petri Kaivanto 09-2316 7345 (Skype-numero ja vastaaja)
folkewest.travelclub(at)gmail.com

 

 

 

 

Takaisin
Translate »