Vincent Courtois – mahtava sellokonsertti

15.10.2018 15:00

On aika harvinaista kuulla sellolla soitettua sooloesitystä jazztapahtumassa. Suomessakin monta kertaa konsertoimassa käynyt ranskalainen Vincent Courtois on yksi harvoista jazzia soittavista sellisteistä maailmassa. Ensimmäisen soolonsa hän esitti lavalla vuonna 1995, mutta ensimmäisen soololevynsä hän julkaisi jo viisi vuotta aikaisemmin.

Lue lisää...

Ranskalaista ison orkesterin moniulottuvuutta

14.10.2018 14:20

Vilna 14.10.2018
Ranskalaisen vuodesta 2004 alkaen toiminnassa olleen 15-henkisen Ping Machine -big bandin soitannollinen osuus lauantai-illan päätteeksi oli kuin jatkuvaa tutkimusmatkailua ja koeporausten tekemistä aktiivisen perinnetietoisen nykyjazzin ja seikkailevan konkreettisuuden eristämistä ja tarkastelua usvaisessa hämäryydessä.

Lue lisää...

John Zorn – Buer: Book of Angels Volume 31

14.10.2018 12:17

Vilna 14.10.2018
Lauantaina aurinko paistoi aamusta alkaen Vilnassa ja lämpötilakin oli iltapäivällä 15 asteen hujakoilla, kun oli aika keskittyä Vilnius Jazzin illan esityksiin. Venäjän Draamateatterissa konsertoi kaksi kansainvälistä ryhmää, yhdysvaltalainen trio ja iso 15-henkinen ranskalaisorkesteri. Voimasuhteet oli jaettu vähän samaan tyyliin kuin edellisenä iltana.

Lue lisää...

UMO ja Teemu Viinikainen Vuotalossa

14.10.2018 11:58

– Vuotalon salissa on aina lämmin tunnelma ja meille hyvä akustiikka. Täällä on mukava soittaa ja yleisö on vastaanottavaista, totesi kapellimestari Mikko Hassinen loppujuonnossaan kun UMO oli päättänyt konserttinsa Cherokeen loppuakordiin. Sen jälkeen kuultiin vielä solistina toimineen Teemu Viinikaisen soolona esittämä Round About Midnight.

Lue lisää...

Andersson ja Nyman vuoden 2018 Jazzlegendat

14.10.2018 02:02

DDT Jazzbandin klarinetisti Fred Andersson ja klarinetisti/sopraanosaksofonisti Carl Gustav ”Nalle” Nyman ovat Suomen Jazzlegendat nro 31 ja 32. Huomionosoitukset julkistettiin 13.10. Aleksanterin teatterissa DDT:n 60-vuotisjuhlakonsertissa.

Lue lisää...

Funkjyrä miellytti yleisöä

13.10.2018 11:33

Vilna 13.10.2018
Perjantai-illan toinen konsertti täytti Venäjän Draamateatterin istuinpaikat, kun orkesteri vaihtui duosta 11-henkiseen neljän puhaltajan, kahden kitaristin, kahden kosketinsoittajan ja 3 hengen komppiryhmän muodostamaan katu-uskottavaan liettualaisten omaan funkjyrään.

Lue lisää...

Jazztaidetta laajalla ihmisäänen käytöllä

13.10.2018 00:20

Vilna 12.10.2018
Perjantai-iltana jatkunut Vilnius Jazz tarjosi kaksi täysin toisistaan poikkeavaa esitystä. Illan aluksi lavalla esiintyi brittiläis-ruotsalainen duo Alexander Hawkins – Sofia Jernberg. Duo teki debyyttinsä vuonna 2016 nimellä Musho, mikä tarkoittaa Amharaisessa, etiopialaisessa virallisessa kielessä, Surullista Laulua.

Lue lisää...

3 Komedos Carsai

12.10.2018 16:53

Vilna 12.10.2018
Avauspäivän toisena esityksenä Draamateatterin torstai-illassa oli ainakin etukäteen suurta mielenkiintoa herättävä puolalaisen Krzysztof Komedan elämänkerrallinen esitys Komeda’s Incarnations. Esityksestä vastasi liettualainen kvintetti ja kolme vierailijaa, 2 puolalaista ja yksi britti.
Esiintymislava sai aivan uuden muodon ja ilmeen toisen esityksen ajaksi.

Lue lisää...

Vilnan jazzfestivaali käynnistyi

12.10.2018 12:03

Vilna 12.10.2018
Torstaista sunnuntaille kestävä neljäpäiväinen vuosittain järjestettävä Vilnius Jazz käynnistyi 31. kerran Liettuan pääkaupungissa Vilnassa 11.10. Jazz-tapahtuman konsertit pidetään kahdessa kaupungin keskusta-alueella sijaitsevassa esiintymispaikassa.

Lue lisää...

Pikalevyt digi-muotoon

11.10.2018 17:02

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Musiikkiarkistolle 15.000 euron apurahan pikalevyjen digitoimiseksi ja saattamiseksi tutkijoiden käyttöön.
Projektin aikana digitoidaan Suomen Äänitearkisto ry:n puolen vuosisadan aikana keräämä ainutkertainen pikalevykokoelma.

Lue lisää...

Mainstream jazz – tuttua ja turvallista

08.10.2018 11:04

Skottiklarinetisti Sandy Brown (1929-1975) oli mukana Jazz News-brittilehden artikkelisarjassa What I Feel About Jazz kirjoituksellaan Those Labels Again ja aloittaa ”I am often labelled a ’mainstream’ clarinet player, but that word ’mainstream’ doesn’t really mean very much.

Lue lisää...

DIG. Voice elävöitti maailmanmusiikilla ja softilla jazzilla

07.10.2018 13:18

DIG. Voicen toisena iltana Musiikkitalon Black Boxissa nautittiin yhdysvaltalaista, kovassa nousussa olevaa The Christie Dashiell Quartetia ja brasiliais-ruotsalaistaduoa Luiz Murá & Gustav Lundgren.Dashiellin ensimmäisen Euroopan-kiertueen konsertissa soi mm. hänen huomiota herättänyt Time All Mine-debyyttilevynsä musiikkia.

Lue lisää...

Roast Burn Big Bandille Suomen big band –mestaruus

07.10.2018 12:26

Suomen Big Band -yhdistys ry ja Metropolia järjestivät Suomen Big Band -mestaruuskilpailun Helsingissä lauantaina 6.10.2018. Kilpailu käytiin Arabiasalissa klo 13.00 alkaen.
Kilpailuun osallistui neljä helsinkiläistä big bandia: HOS Big Band (3. sija), Metropolia Big Band (jaettu 2. sija), Junior All Star Big Band (jaettu 2. sija) ja Roast Burn Big Band (1. sija).

Lue lisää...

DIG. Voice tunnelmoi vahvasti ja kaihoisasti

07.10.2018 12:18

Kolmipäiväisen DIG. Voice -festarin iltakonsertti keskiviikkona Musiikkitalon Black Box -salissa fiilisteli vahvoin tuntein ja aistimuksin. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DIG. Voice -fokusoi tänä vuonna laulujazziin. Tanskalainen Sinne Eeg oli pianotrionsa kanssa valokeilassa keskiviikkona.

Lue lisää...

”Porteria Biancalla”

07.10.2018 11:07

Bianca Morales ja The Petrescu Jazz Trio tarjosivat 6.10 Kauniaisten Uudella Paviljongilla hienon Cole Porter -illan. Noin 250 musikaalien ja elokuvamusiikin ystävää saivat nauttia parhaita paloja mestarin valtavasta tuotannosta. Biancan avaus, että yhtye esiintyy ensi kertaa yhdessä ja hän harjoitteli päivällä lähes kaikki kappaleet prima vistana, ei tuntunut uskottavalta.

Lue lisää...

René Marie huipensi komeasti DIG.Voice-festivaalin finaalin

06.10.2018 15:17

Sibelius-Akatemian DIG.Voice-festivaalin päätösilta huipentui komeasti yhdysvaltalaisen René Marien ja hänen suomalaisen huippumuusikoista koostuvan säestysyhtyeensä puolitoista tuntia kestäneeseen esitykseen, jossa tunne ja taito yhdistyivät hienosti.
Vahvaa eläytymistä
René Marie on jo varttuneeseen ikään ehtinyt laulajatar, sillä hän täyttää marraskuussa 63 vuotta.

Lue lisää...

Bert Ambrose Orchestra – Englannin eliitin suosikki

06.10.2018 14:28

THE EMBASSY NEEDS YOU STOP COME BACK STOP EDWARD  Tämän sähkösanoman lähetti Edward VIII, Prince of Wales, 1925 New Yorkiin lontoolaiselle kapellimestarille Bert Ambroselle. Tämä oli pari vuotta aikaisemmin jättänyt Bond Streetin hienostohotellin The Embassyn ja aloittanut ”Isossa Omenassa” hyvin palkatut musiikkityöt.
Takaisin Lontooseen hän tulikin.

Lue lisää...

Laulun voimaa – DIG. Voice valloittaa kuulijat

06.10.2018 12:17

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jokasyksyinen ja nykyisin jo odotettu DIG. -festivaali Helsingissä on tänä vuonna nimeltään DIG. Voice. Festivaali käynnistyi keskiviikkona. Tapahtuma esittelee monia mielenkiintoisimpia jazzlaulun osaajia Suomen ja maailman huipulta.

Lue lisää...

KYN ja Johanna Juhola kantaesittivät Keinuvan tytön G Livelabissa

04.10.2018 20:59

KYN & Johanna Juhola – Keinuva tyttö
Akateeminen naiskuoro KYN on tilannut kiitettävän ahkerasti tilausteoksia suomalaisilta säveltäjiltä. Näistä uusin on jo pitkään kuoron kanssa yhteistyötä tehneen harmonikkataiteilija Johanna Juholan Keinuva tyttö -sarja joka sai kantaesityksensä tiistaina täyteen ahdetussa G Livelabissa.

Lue lisää...

Laulujazz villitsi yleisön – Hometown kuumissaan

04.10.2018 20:40

Salo Jazz Festivalin päätösakti on perinteisesti ollut loppujamit ja sitä edeltävä pubikeikka. Hometown -ravintola soveltuu tähän tarkoitukseen erinomaisesti; ääriään myöten täynnä ja tunnelma kokoava ja hyvin kompakti, ja myös fyysisesti tiivis, intohimoinen ja kiihkeä. Suomenkielinen laulujazz tenhosi eritoten lattarirytmein, kun Sami Saarija Jazzpojat pistivät tuulemaan.

Lue lisää...

Savoy JAZZFest kevään 2019 kokokohtia

04.10.2018 12:18

Maaliskuun 8.–10.3. 2019 ensi kertaa järjestettävän Savoy JAZZFestin esiintyjät ovat vahvistuneet. Helsingin Savoy-teatterissa pidettävän festivaalin aloittaa perjantaina 8. maaliskuuta Jussi Lampelan säveltämä ja johtama suurteos Jazz Noir. Sen esittää UMO Jazz Orchestra solisteinaan saksofonisti Jukka Perko ja trumpetisti Jukka Eskola.

Lue lisää...

Vaasa Jazz Club avasi syyskautensa

04.10.2018 11:29

Clark Jakobssonin kvartetti (Jakobsson ts, Ralf Nyqvist p, Pelle Jansson b ja Leif Östergård dr) laulusolistinaan Mariam Sandhu avasi keskiviikkona 3.10. Vaasan jazzkerhon syyskauden ravintola Fondiksen Törst-kellaritilassa. Konsertit jatkuvat siellä joka toinen keskiviikko alkaen klo 19.30.

Lue lisää...

Trio ja kvartetti yhä voimissaan

04.10.2018 11:01

Salo Jazz Festivalin lauantai oli omistettu trio- ja kvartettiteemalle; siis hyvin perinteikäs jazzasetelma, muttei mitenkään ”stilleben” – vauhtia ja dynamiikkaa piisasi.

Lue lisää...

Xantone hurmasi Salo Jazzin yleisön

03.10.2018 21:07

Xantone Blacq vastasi suomalaisryhmineen Salo Jazzin makeimmasta groove-kontribuutiosta. Annostelua ei Bar & Grill Rikalan lavalla edes yritetty säästellä. Yhtyeen musiikki oli tiukkaa funk- ja soulvääntöä, jossa oli myös lattarivaikutteita ja sooloimprovisoinneissa myös innostavia jazzelementtejä.

Lue lisää...

Suomen big band -mestaruuskilpailu 2018

03.10.2018 17:43

Suomen Big Band -yhdistys juhlii 40-vuotista taivaltaan 5.–6.10. Lauantaina 6.10. keskiössä on joka toinen vuosi järjestettävä Suomen big band -mestaruuskilpailu. Syksyllä 2016 ykköstilan jakoivat Jyväskylä Big Band ja Sointi Jazz Orchestra. Minkä kokoonpanon vuoro on tällä kerralla juhlia?
Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana järjestelyissä.

Lue lisää...
Translate »