Eero ja Jussi Raittinen saivat Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon

Kuvat:

30.11.2008 21:20

JUssi ja Eero Raittinen

Eero ja Jussi Raittinen ovat olleet suomenkielisen rockmusiikin ja muun kevyen musiikin tärkeitä tekijöitä jo yli neljänkymmenen vuoden ajan.  Heidän merkityksensä kansainvälisen nuorisokulttuurin rantautumisessa Helsinkiin ja Suomeen on ollut huomattava. Molemmat ovat tehneet myös merkittävän oman uran. Välillä he ovat kulkeneet hyvinkin eri teitä ja tehneet tahoillaan monipuolista musiikkia lukuisien suomalaisten ja ulkomaalaisten muusikoiden kanssa.
Eero ja Jussi Raittisella on takanaan mittava levytysura. Veljesten yhteisiä äänitteitä on julkaistu toista sataa. Kun mukaan lasketaan Eero ja Jussi Raittisen soolotuotannot, on äänitejulkaisujen määrä yli 300. Kaikkiaan veljekset ovat levyttäneet lähes 700 kappaletta.
Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon myöntää Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Palkinto jaetaan vuosittain hakemuksetta helsinkiläiselle taiteilijalle tunnustuksena merkittävistä taiteellisista ansioista tai merkittävästä työstä Helsingin kulttuurielämän hyväksi. Viime vuonna kulttuuripalkinnon sai näyttelijä Ritva Valkama.
Kulttuuripalkinnon lisäksi Helsingin kaupunki jakoi tänään vuoden 2008 henkilökohtaiset taideapurahat, joiden kokonaissumma oli 100 000 euroa. Taideapurahojen haku suunnattiin tänä vuonna taiteilijoille, jotka työskentelevät uuden median, sarjakuvan, kevyen musiikin tai tanssin aloilla. Taideapurahan sai kaikkiaan 30 taiteilijaa.

Takaisin
Translate »