Hietsun Paviljongille musiikin valtionpalkinto

Kuvat: Hietsun Paviljongin kotisivu

17.11.2021 11:00


Hietsun Paviljongissa työhuoneet on mm. Antti Lötjösellä (vas) ja Mikko Innasella (oik)

Valtion musiikkitoimikunta on myöntänyt musiikin valtionpalkinnon Hietsun Paviljongin musiikkitoiminnasta Hietsu is Happening ry:lle ja Klassinen Hietsu ry:lle.

Palkintoa perustellaan sillä. että Hietaniemen rannan tuntumassa sijaitseva Hietsun Paviljonki on rikastuttanut toiminnallaan Töölön ja Helsingin musiikkielämää jo vuosia. Samoissa tiloissa toimii kaksi ryhmää Hietsu is Happening ry ja Klassinen Hietsu ry. Molemmat ryhmät koostuvat avarakatseisista, rohkeista ja ennen kaikkea valovoimaisista taiteilijoista.

Ohjelmistoa suunnitellaan aina laatu edellä, mutta samalla ennakkoluulottomasti ja riskejä kaihtamatta, Työryhmien tavoitteena on ollut rohkaista taiteilijoita tekemään jotain uutta, tuntematonta ja haastavaa. Konserteissa yhdistetään luovasti klassista, jazziia, improvisaatiota, kirjallisuutta, tanssia ja kuvataidetta, todetaan perusteluissa.

Takaisin
Translate »