Huipputuottaja Micke Björklöf & Blue Stripin uuden levyn takana

Kuvat:

15.09.2014 20:35


Micke Björklöf & Blue Strip

Micke Björklöf & Blue Strip julkaisee kuudennen albuminsa keväällä 2015. Levyn tuottaa kymmenkertainen Grammy-voittaja John Porter, joka on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Santanan, Ozzy Osbournen, B.B Kingin, Buddy Guyn ja Keb Mo:n kanssa.

Tulevan levyn materiaalia on työstetty viime talvesta lähtien ja lokakuussa yhtye matkustaa Englantiin, Walesiin levyttämään legendaariselle Rockfield studiolle. Huikean historian omaavalla studiolla ovat levyttäneet muun muassa Queen, Black Sabbath, Rush ja Coldplay.

– Olemme erittäin innoissamme tästä yhteistyömahdollisuudesta John Porterin kanssa. Onhan se kieltämättä jo motivoivaa, kun tietää miehen historian edustamamme genren parissa. Olen pitänyt Johnin kanssa yhteyttä jo muutaman vuoden ajan, mutta aikaisemmin aikataulut eivät vain ole kohdanneet, sanoo Micke Björklöf.

– Tämä on askel eteenpäin kansainvälisen uramme rakentamisessa. Tulevasta sessiosta on sopiva pikku kutina päällä ja on erittäin mielenkiintoista alkaa työstää tätä uutta materiaalia joka tuntuu todella hyvältä. Tämän projektin myötä on taas yksi iso unelma täyttymässä, jatkaa Björklöf.

Yhtyeen viimeisin albumi, New Orleasissa äänitetty After The Flood, julkaistiin maailmanlaajuisesti syksyllä 2013 Blues Boulevard levymerkillä. Levy valittiin vuoden parhaaksi kotimaiseksi blues albumiksi Radio Suomen Bluesministeri ohjelmassa. Albumi oli kesäkuussa Englannin bluesradioiden soittolistalla sijalla 11.

Kesäkuussa Micke Björklöf & Blue Strip valittiin Suomen edustajaksi ensi maaliskuussa järjestettävään European Blues Challenge 2015 tapahtumaan Brysseliin.

Takaisin
Translate »