Joukko opiskelijoita ja jazzin harrastajia jännitti ensimmäistä keikkaansa lauantaina 5.5.1945 Haagissa. Kvartetissa esiintyivät pianisti Frans Vinkin johdolla Peter Schilperoort (cl), Henny Frohwein (b) ja Tony Nüsser (d). He soittivat swingiä, Chicago jazzia ja Ellingtonin musiikkia. Juuri päättyneen sodan jälkeen ihmiset kaipasivat viihdettä ja tanssimusiikkia.
Tuskinpa nuorukaiset olisivat arvanneet, että yhtyeen nimi ja musiikki kantavat vielä 70 vuotta myöhemmin. Näin on kuitenkin käynyt. Silloisesta The Quartet of the Dutch Swing Collegesta (DSCB) on kasvanut Hollannin kansallinen jazzinstituutio ja legenda.
Yhtyeen musiikillisesta suunnasta tuli alussa erimielisyyksiä ja Peter Schilperoort otti leaderin paikan. Pianistiksi kutsuttiin Joop Schier, kokoonpano kasvoi kuusimiehiseksi ja se sai suuren suosion. Jo marraskuussa 1946 yhtye voitti Brüsselissä pidetyssä kansainvälisessä jazzkilpailussa viisi palkintoa.
Kuultuaan ranskalaisen klarinetisti Claude Luterin bändiä Schilperoort vakiinnutti kokoonpanoksi; trumpetti, vetopasuuna, kaksi klarinettia ja nelimiehinen rytmiryhmä. Hyvin harjoitelluista, kollektiivisista ja vapaista sooloista tuli Peter Schilperoortin tavaramerkki; “Dutch Swing College Band”.
Orkesteri toimi amatööripohjalta vielä 1950-luvulla. Miehistö vaihtui säännöllisesti. Alkuvuosien soittajista monet opiskelivat tekniikkaa ja suorittivat alan loppututkinnon. Peter Schilperoort valmistui koneinsinööriksi, klarinetisti Dim Kesber kemistiksi, trumpetisti Kees van Dorsser fyysikoksi ja pasunisti Wim Kolstee kemistiksi.
Schilperoort jätti syksyllä 1955 DSCB:n ja meni suunnittelijaksi lentokoneyhtiö Fokkerin palvelukseen. Varsin pian hän kuitenkin valitti “etten voi olla ilman jazzia ja heti kun joku vain soittaa minulle niin… “. Niinpä Schilperoort palasi takaisin vuonna 1960 ja johti orkesteria kuolemaansa 17.10.1990 saakka. DSCB:n johtajana 1955 -60 toimi pianisti Joop Schrier.
Kuulin ensimmäisen kerran DSCB:n tunnussävelen “Way down Yonder in New Orleans” 1950 -luvun loppupuolella. Koulutoverini harrasti jazzia ja oli hankkinut levyjä muun muassa LP:n “Swing College at Home”. Vierailin hänen luonaan usein, innostukseni dixielandiin syttyi ja minusta tuli elinikäinen DSCB -fani.
Euroopassa elettiin 1960 -luvulla vahvaa tradjazz boomia. DSCB muuttui vuosikymmenen alussa ammattimaiseksi jazzorkesteriksi. Mukaan tuli monia uusia soittajia ja jazzmaailman valloittaminen alkoi. Bändi teki pitkiä kiertueita ympäri maapalloa ja sai myös kaupallista menestystä. DSCB:n kultaiset vuosikymmenet olivat 1960- ja 1970 luku.
Dixielandin suosio taantui 1980 -luvulla ja myös DSCB:n fanit vähenivät. Schilperoortilla alkoi olla nivelsiteiden kanssa ongelmia, jotka vaikeuttivat soittamista ja matkustamista. Välillä hän ei voinut soittaa pitkään aikaan klarinettia. Viimeiset keikat hän soittikin kitaraa, jolla oli aloittanut varsinaisen uransa.
Peter Schilperoortin ollessa sairaana klarinetisti Bob Kaper alkoi tuurata häntä. Vuonna 1969 Kaper tuli DSCB:iin vakituiseksi jäseneksi ja Schilperoortin kuoltua hänet nimitettiin musiikilliseksi johtajaksi vuonna 1990. Kaperin johdolla DSCB on kohonnut jälleen maanosamme perinteisen jazzin ja swingin ykköskaartiin.
Zaandamissa syntyneen Bob Kaperin (s.1939) soittajan ura alkoi jo kouluvuosina kotikaupungissa erilaisissa jazzyhtyeissä. Vuonna 1957 hän perusti dixielandia ja swingiä soittavan The Beale Street Seven´in. Monissa kilpailuissa palkittu, hillitty herrasmies Bob Kaper on myös erinomainen altisti ja vokalisti.
Haagin Kuninkaallisen Konservatorion kasvatti David Lukács (s. 1978) täydentää Kaperin parina orkesterin soitannan DSCB:lle ominaiseksi kahden klarinetin soundiksi. “Kobe Jazz Award” -palkittu Lukács soittaa myös sopraanoa, tenoria ja baritonia.
DSCB on viime vuosina uusiutunut vahvasti. Orkesteriin on tullut nuoria, erinomaisia soittajia. Klassista musiikkia opiskellut trumpetisti Keesjan Hoogeboom (s. 1983) löysi dixielandin 10-vuotiaana kuuntelemalla mm. Louis Armstrongia ja Bix Beiderbeckeä. Hänen vahvat soolonsa ja selkeä melodinen soitanta ovat palauttaneet DSCB:n soundin kultaisille 1950 – 60-luvuille. Hoogeboom on myös erinomainen laulaja.
Toinen hieno löytö DSCB:lle on pasunisti Maurits Woudenberg (s. 1984). Musikaalisessa suvussa kasvanut Woudenberg antoi ensimmäisen soolokonserttinsa jo 11-vuotiaana. Aikansa kapinallisten nuorten tapaan hän lopetti soittamisen muutamaksi vuodeksi, mutta aloitti uudelleen ja valmistui 2012 Rotterdamin konservatoriosta jazz pääaineenaan.
Orkesterin uusin jäsen rumpali Anton Burger (s. 1957) on soittanut mm. Wil Saldenin johtamassa Glenn Miller Orchestrassa. Hän on kysytty allround rumpali ja hallitsee niin valssin kuin bebopin ja dixien. Kuulin viime kesänä Kööpenhaminassa Burgerin osaamisesta huikean näytön viiden minuutin soolossa Tiger Ragissa.
DSCB:n muut rytmiryhmän jäsenet ovat ”Euroopan pisin basisti” Adrie Braat ( s. 1955) ja bändissä kymmenisen vuotta banjoa/kitaraa soittanut Ton van Bergeijk (s. 1953). Molemmat ovat erittäin kokeneita ammattimuusikoita, jotka saavat aikaan yhdessä Burgerin terhakkaan Hi-hatin kanssa ainutlaatuisen svengaavan kompin. Bergeijk hallitsee myös loistavasti jazzlaulun jalon taidon.
DSCB on vieraillut useita kertoja Suomessa mm. Pori Jazzeilla, Imatra Big Band festivaaleilla sekä Helsingissä Savoy-teatterissa. Bändi on ollut myös uskomattoman tuottelias. Ainutlaatuisen uran aikana on syntynyt yli 700 albumia.
Dutch Swing College Band juhlii 70-vuotista taivaltaan Den Haagissa Hollannissa perustamispäivänään 5.5.2015. www.dsc.nl/
Keep Swingin´
Dixieturisti