Jazzkonsertit sekä muut kulttuuritilaisuudet kielletty

Kuvat:

16.03.2020 18:45


Keikat on kielletty ainakin 13.4.2020 saakka

Hallitus totesi maanantaina Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi.

Päätökset ja suositukset saatetaan voimaan valmiuslain, tartuntatautilain ja muun lainsäädännön mukaisesti. Tätä varten hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020.

Hallituksen linjaukset ovat voimassa näillä näkymin 13. huhtikuuta asti.

Hallituksen toimenpiteet sisäsivät mm. seuraavaa:

5. Rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.

6. Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.

Edellämainitut kohtiot tarkoittavat sitä, että kaikki jazzkalenterissamme ilmoittamat konsertit (ja muutkin)  sekä  tapahtumat ovat peruutetut ainakin 13.4.2020 saakka.

Seuratkaa toistaiseksi konsertti- yms kulttuuritapahtumien järjestämisistä kotipaikkojenne medioista (vast) ja knserttitalojen, klubien ym omista tiedotteista.

Takaisin
Translate »