Pauli Niiranen taivaalliseen soittokuntaan

Kuvat: Antti Sorro

13.02.2019 16:02


pauli Niiranen

Lappeenrantalainen jazzhahmo, saksofonisti Pauli ”Pate” Niiranen siirtyi taivaalliseen soittokuntaan 3.2.2019. Pate oli syntynyt 5.7.1938 Lappeenrannassa, jonne hänen isänsä oli perustanut peltisepänliikkeen 1933. 

Pate oli isänsä liikkeessä töissä lapsesta lähtien ja vuonna 1958 hän otti vastuun yrityksestä, jonka hän lopetti vuonna 1995, kun suvusta ei löytynyt enää jatkajaa. Patella oli tapana usein esitellä itsensä soittopaikoillakin ”metallurgiankirurgina” liiketaustansa johdosta. 

Vaikka Niirasen suku oli tiukasti kokoomuslainen, Pate liittyi jo 1950 Lappeenrannan Työväenyhdistyksen soittokuntaan sekä istui sittemmin myös Lappeenrannan Suomi – Venäjä seuran hallituksessa. 

Reservin sotilasmestarina Pate oli itseoikeutettu tenoristi vuonna 1988 perustetussa Ratsuväen Perinnesoittokunnassa. Sen mukana hän soitti vuosittain kymmeniä konsertteja eri puolilla Suomea. 

Toisen tärkeän osan muodosti Taipalsaaren soittokunta, jonka hän kokosi kasaan sen kymmenen vuoden soittotauon jälkeen. Paten kakkosasunto sijaitsi Kuivasketveleessä, jossa hän vietti noin puolet vuodesta, joten Taipalsaari muodostui hänelle hyvin rakkaaksi. 

Yksi hänen tavaramerkeistään oli nallet. Itsekin ”nallekarhumaisen” ulkomuodon omaavana hän tuli tutuksi mersuineen ja sen takaikkunalla ja-penkillä olevine nalleineen keikkapaikoilla ja monilla jazzfestivaaleilla. Hän oli antanut kaikille nallekarhuille nimet ja vaihteli autossa mukanaolevia tiuhaan, että mahdollisimman moni nalle pääsi tutustumaan Suomeen. 

Mieleeni on jäänyt Turun valtakunnalliset jazzpäivät, jonka lauantaiaamuna meidän noin kymmenhenkinen porukkamme kävi kauppahallista ostamassa hevosmakkaraa ja suunnisti sen jälkeen torin laidan tavarataloon ostamaan Patelle uutta nallea. Leluosaston myyjät olivat hieman epäluuloisia moisesta ukkolaumasta, mutta Patelle löytyi pitkän pohdinnan jälkeen uusi nalle. Hän sai nimekseen Osku ja allekirjoittaneesta tuli hänen kumminsa. 

Pate oli tuttu näky Lappeenrannan jazzelämässä vielä eläkepäivinäänkin. Oma soittoharrastus jatkui monissa eri kokoonpanoissa, kuten Puhallinorkesteri Pyörre ja Lappeenranta Big Band. Viime mainitussa hän oli vielä vanhalla iällä vakiosolisti tenorisaksofoninsa kanssa kaikilla keikoilla, joihin halusi mukaan. Kutsu oli jatkuva, Pate itse valitsi, mihin osallistui. Ja vaikka adlib-soolot vanhemmiten soitettiinkin istuviltaan, nuorempien saksofonistien ihailema ”Pate-soundi” tykitti erinomaisia melodioita ihan entiseen malliin. Nuoremmat – ja yhä vain nuoremmat sektiokaverit ihmettelivät niin soundia, kuin vanhan miehen muitakin soittotaitoja.

Paten Mersu oli tuttu näky kaikkialla Lappeenrannassa, jos lähistöllä oli vain aavistuskin edes vähän jazzahtavasta musiikkitapahtumasta. Invaliditunnuksella auton sai ainakin ulkokeikoilla ajaa ihan lavan viereen ja niinpä soittohommat eivät olleet ainakaan saavutettavuudesta kiinni. Myös Lappeenranta Jazz Clubin julisteita jaettiin Mersusta käsin aivan viimeisiin vuosiin asti. Pate oli ennen kaikkea joukkuepelaaja, ja osallistui talkoisiin niin paljon, kuin vain oli mahdollista.

Pate totesi jazzista – se on minun elämäni suola, että olen saanut soittaa mukana. 

Elämäniloinen, lupsakka ja sosiaalinen soittoniekka on nyt poistunut joukostamme. 

Kiitos Pate, muistelemme sinua lämmöllä. 

 

Takaisin
Translate »