Monelle paikalla olleelle tämä oli ensikosketus ranskalaisiin huipputekijöihin, jotka ovat vielä melko suppean asianharrastajapiirin suosiossa. Ranskalaisbasisti Tchamitchianin vuonna 2006 perustama trio on tosin vieraillut Suomessa aiemmin, esiintyen Pori Jazzissa 2008, mutta se taisi mennä vielä useimmilta ohi.
Bändin kiertuekeikkaa on käsitelty jo sivullamme, mutta palataan vielä asiaan, koska jousikonsepti on erittäin kiinnostava. Kolme muusikkoa, varsinkin Tchamitchian ja sellisti Vincent Courtois, ovat erittäin päteviä, mutta yhtälailla Amarcon valloitti avomielisellä ja mutkattomalla esiintymisellään.
Uudistavaa osaamista
Courtois edustaa uutta aaltoa jazzissa; soiton lähtökohdat löytyvät pikemmin iskelmistä, etnisistä ja pop-yhteyksistä ja avantgardemusiikista kuin perinteisestä jazzista. Hän on työskennellyt mm. chansonlaulaja Juliette Grecon, rai-tähti Khaledin ja pop-yhtye Les Rita Mitsoukon kanssa.
Yhtä lailla hän on soittanut myös Marc Ducret’n, Michel Petruccianin, Ellery Eskelinin tai Marilyn Crispellin kanssa. Hän kuuluu Louis Sclavisin Napoli’s Walls ja Dans La Nuit yhtyeisiin, ja soittanut yli 30 levyllä.
Courtoisin sellotekniikka on sekoitus flamenco- ja vonkukitaraa. Hän siis näppäilee pizzicato-osuudet kuin nailonkielistä kitaraa ja vetää rajulla forte fortissimolla useimmat jousiosuudet, jolloin soundi erehdyttävästi muistuttaa heavymiehen sähkökitaraa.
Loistavaa! Tämä soittotapa pakolliseksi osioksi Sibelius-Akatemian klassiselle osastolle – ja Courtoisista on tehtävä tuon laitoksen visiting professor tai jotakin muuta sellaista.
Armenialaistaustainen, kaikilla mantereilla ja lukuisilla levyillä soittanut Tchamitchian alkoi opiskella konservatoriossa vasta esiinnyttyään jazzklubeissa useita vuosia. Tässä on siis toinen idea konservatorioiden pääsykokeisiin.
Joka tapauksessa improvisoitu musiikki ja jatkuva innovointi ovat Tchamitchialle elintärkeitä aineksia. Hänen ansiolistansa on myös vakuuttava: mm. Jimmy Giuffre, Barre Philips, Henri Texier, Joe McPhee ja Linda Sharrock ovat osa sitä. Lisäksi hän on tehnyt myös teatteri- ja viihdemusiikkia.
Tchamitchian soitti pizzicatoa hyvin perkussiivisesti – voisi kutsua tätä soittotyyliä “kontrabasson slap-soitoksi”. Matalien jousien yhteissointi oli nautinnollista – varsinkin staccato-osuudet olivat hyytävän upeita. Molemmat viihtyivät erityisesti soittimensa alarekisterissä.
Perusäänien ekstensio ei ollut välttämättä erityisen laaja (vähennetty terssi oli hyvin oleellinen perusraaka-aine), mutta yksinkertaisista elementeistä rakentui vahvan jousityön avulla yllättävän massiivinen rakennelma.
Tämä herkästä värähtelystä ajoin mahtipontiseksi vyörytykseksi kasvanut sävelkudos olisi tarjonnut alttoviulisti Guillaume Roylle mitä otollisimman työskentelyalustan, mutta hän ei täysin tavoittanut tätä mahdollisuutta.
Voisi ehkä kysyä alttoviulun sopivuutta tällaiseen konseptiin, jossa on jo kaksi matalaäänistä jousisoitinta. Vanha vitsi alttoviulistista sanoo, että “soitit melko kivasti, mutta voisitko nyt virittää soittimesi ja ota samalla tuo sordiino pois”.
Vitsit sikseen, mutta jo luonnostaan käheä-ääninen soitin oli nyt poikkeuksellisen karhea soinniltaan ja lisäksi Roy soitti lähes kautta linjan kovin alavireisesti. Hän kuitenkin kokosi itsensä hienoon loppunousuun; viimeisen numeron kansanmusiikin kaltaisessa teemassa hän tavoitti kauniita harmonioita.
Lou Reedin kahden soinnun kiertoon rakentuvat Walk on the wild side soi soreasti, etten sanoisi lähes jalopiirteisesti päätösnumeron teemana.
Vetopasuuna ilonaiheena
Vetopasunisti Jari Hongisto (50) on ensimmäisiä merkittäviä suomalaismuusikoita eurooppalaisen improvisaatiomusiikkipiireissä. Hän on hankkinut taitoa ja näkemystä Suomen lisäksi Englannista, Saksasta ja USA:sta. Vuodesta 1982 hän on ollut freelance-muusikko.
Hongiston duettosoitto Tchamitchianin kanssa konsertin alussa oli vielä ehkä jossain määrin empivää tai pidättyväistä, mutta loppukonsertin soitto oli väkevää irrottelua, rytmikästä ja dynaamista musisointia.
Myös Courtoisin sello sai uutta kanttia ja suoranaista särmää tässä kvartettikokoonpanossa. Nelikko piti yleisöä taitavasti intensiivisessä otteessaan yltäen dramaattisen sävyiseen loppuhuipentumaan. Vetopasuuna kolmen jousi-instrumentin päällä oli hieno lisädimensio.
Jari Hongisto on jo vaikuttanut useassa eri kokoonpanoissa suomalaisesta UMO -orkesterista aina EBU Big Bandiin ja George Lewisin sekä Bill Dixonin yhtyeisiin. Ulkomainen kritiikki on ylistänyt hänen persoonallista sointiaan ja pointillista lähestymistapaa. On aina hienoa saada hänet musisoimaan Suomeen – samalla tulee tuulahdus eurooppalaisia virtauksia.
jaZZanti siis käynnistyi vaikuttavasti. Olkaapa tarkkoina ohjelmatarjonnan suhteen myöhemmin syksyllä. Amarcon kiertue siirtyy täältä Baltian maihin. Sitä ovat tukeneet Adami, Spedidam, Rankan kulttuurikeskus ja Ranskan kulttuuriministeriö.
Kiertue on osaa Ranskalainen syksy -hanketta (www.ranskalainensyksy.fi). Lisäksi jaZZantikonsertti toteutetaan yhteistyössä ESR:n valtakunnallisen klubi- ja aluekiertuehanke VAKA:n kanssa. Tapahtuman tukijana on Suomen kulttuurirahasto.
Laulu-Miehet torstaina: jaZZanti, järjestäjänä Helsinki Jazz ry & Vapaat äänet. Ohjelmassa:
Claude Tchamitchian & Jari Hongisto-duo; Amarco Trio; Amarco & Hongisto -kvartetti