Legendaarinen Andalusian Swingband täräytti Suomi Centron alakerran Kukko -ravintolassa Fuengirolassa messevän menevän musiikkinautinnon salintäyteiselle yleisölle. Siis pääosin suomalaisille…
Tämä legendaarinen yhtye sai alkunsa vuonna 1986, kun Fuengirolaan asettunut vaasalainen Erkki Karjalainen alkoi kasaamaan yhtyettä. Paikallinen Fuengirola.fi lehti kuvailee bändin historiaa kutakuinkin seuraavasti:
Erkki Karjalainen alkoi koota yhteen muusikoita jammailemaan jazzin ja swingin äärelle. Ensimmäisinä vuosina yhtyeen kotipaikkana oli Kallen kaivohuone Los Pacosissa.
Kallen kaivohuoneelta ASB muutti vielä 80-luvun lopulla Los Pacosin toiselle laidalle, Girasoliin ja Suomelaan. Samalla yhtyeen nimi muotoutui Suomelan Bändiksi.
Sieltä jammailu siirtyi varsin pian pienen matkan päähän Peña Caballistaan, missä yhtye viihdytti kansaa lähes koko 90-luvun sunnuntaisin ja lisäksi isännöi keskiviikkoisin tansseja, joissa tunnelma oli usein hyvinkin tiivis.
1990-luvun lopulla, reilun kymmenen vuoden toiminnan jälkeen, yhtyeen nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa, Andalusian Swingband (ASB).
Vuonna 2000 ASB:n toiminnassa koitti merkittävä muutos, kun yhtye siirtyi toistaiseksi pitkäaikaisimpaan kotipesäänsä, Fuengirolan satamassa sijaitsevaan Regina’s al Mariin, tutummin Reginaan.
Samana vuonna yhtyeen riveihin astui myös sen pitkäaikainen johtaja Hannu Ruotsalainen. Hänen komennossaan ASB kasvatti ja vankisti asemaansa Aurinkorannikon jazzin ja swingin ystävien sydämissä. Sataman valojen katveessa kansa tottui maailmanluokan rytmimusiikkiin peräti 16 vuoden ajan, kunnes vuonna 2016 ASB siirtyi musisoimaan Nuriasoliin.
Kolme vuotta kului ja jälleenoli muuton aika. Nuriasolin viimeiset swingit fiilisteltiin sunnuntaina, 10.3.2019.
– Meillä oli oikein hyvän mielen läksiäiset. Olimme nauttineet kolmesta vuodesta Nuriasolin salissa, ja niitä kunnioittaen pidimmeä iloisen päätösillan, kuvailee Andalusian Swingbandin tiedotuksesta vastaava Kirsi Ruotsalainen
Maaliskuun 17. päivästä 2019 alkaen Andalusian Swingband on esiintynyt sunnuntaisin klo 18 Ravintola Kukossa.
Jazzkukko kiekuu
Sunnuntaina 24.11. oli tilaisuus kuunnella tätä legendaarista yhtyettä, jonka solistina toimi aurinkorannalla jo kuudetta viikkoa häärinyt Antti Sarpila sekä eteläamerikkalaista sukujuurta oleva laulajatar Suzette Moncrief. Viime mainittu on kotiutunut pysyvämmin Costa del Solen maisemiin.
Andalusian Swingbandin miehityksessä soittaa enää yksi suomalainen soittaja, pasunisti Heikki Viinamäki. Muut kokoonpanon soittajat olivat espanjalaiset, pianisti Diego Suarez, kitaristi Ricky Vivar, basisti Jose Serrano ja rumpali André.
– Kokoonpano hieman elää tilanteiden mukaan, mutta se on kuitenkin vakioitunut nyt kuultavaksi. Meidän suurimpana puutteena on trumpetistin puute. Jos joku vaikkapa eläkeläispuhaltaja tuntee halua tulla tänne ”ikuiseen kesään”, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä, kertoili Heikki Viinamäki kuulumisia.
Kysellessäni Haaviston Jukan ja Jussilan Erkon perään, ei Heikillä eikä illan juontaja Kirsi Ruotsalaisella ollut mitään varmaa kerrotttavaa herroista pelimanneista. Liekö ikä rupeaa tekemään tehtävänsä, koska heitä ei ole kuulemma ASB:n konserteissa näkynyt pitkiin aikoihin.
Konserttipaikkana ravintola Kukko on pitkänomainen lasiseinäainen terassiravintola Suomi Centron kupeessa. Numeroituihin pöytiin oli ripeä tarjoilu ja menun ruoka-annokset olivat suomalaisittain edukkaat ja erinomaisen maistuvat. Nostin jopa syömäni maksapihvit ilman imartelua tämän vuotisen reissuruokarankinkini kärkisijoille. Kuten myös pöytäni tarjoilijan.
Itse musiikkitarjonta oli tuttua ja turvallista svengaavaa swingiä, jonka välipaloina naurettiin Antti Sarpilan sanallisille kevennyksille.
Sarpilan klaneetti ja sopraano puhkuivat sitä ihteään intensiivisesti jazzjalkoihin ja korvien välystään. Hänen oivana aisaparina puhalteli Heikki Viinamäki vaihtelevamittaiseen putkeensa, heittäytyen jopa välillä laulamaankin. Hienoa ja aistikasta soitantoa kummaltakin osapuolelta.
Kitaristi Ricky Vivar komppasi komesti ja irroitteli muutamaan otteeseen makoisat soolotkin. Hän lauloi myös muutaman kappaleen… jazz ja andalusialainen musiikki hitsautuivat saumattomasti svengaamaan.
Pianisti Diego Suarez iski rytmikkäästi mustavalkioitaan. Milloin kokokädenkomppina, milloin villinä sormijuoksutteluna, swingin virvatulena, vuoroon herkkänä balladitointina. Alun pienen jäykistelyn jälkeen täydellisen herkullista svengailua.
Tömäkkä taustaseisoja, kontrabasisti Jose Serrano osoittautui muikeaksi paksukielten taituriksi. Ehkäpä hänen soittonsa olisi saanut tulla kuitenkin hieman tömäkämmin kuulijoitten korviin, jolloin soiton kokonaisuus olisi iskenyt vieläkin maistuvammin yleisöön.
Jossain muiden takana, lavan nurkassa Viinamäen leveiden hartioiden varjossa työsti ASB:n rumpali André. Olisi tietysti ollut mukava myös nähdä hänen rytmittelyään, joka kuullun mukaan oli hyvin toteutettua ja värigenreä reilusti käyttävää.
Kaikenkaikkisesti mukavasti rullaavaa ja leppoisan letkeää jazzin soittoa. Sitä ihteään, jota ennen bebopin valtaan nousua kuunneltiin ja tanssittiin. Jazzin todellista nostalgiaa.
Tosin ASB:n soitto ei ole pelkkää nostalgiajazzia, vaan se taipuu monenlaiseen rytmiin ja taidelajiin. Bändi toimii esim. monen suomalaisen esiintyjän taustabändinä heidän vieraillessan aurinkorannalla. Nyt kuullun konsertin jälkeen bändi säesti seuraavana viikonloppuna Sarpilan vahvistamana Maija Hapuojan ja Jari Sillanpään joulukonserttia. Yhtenä vakiovieraana ASB:lla on myös mm. Eero Koivistoinen.
Nyt kuullusta illan laulusolistista Suzette Moncriefista ei ole paljon kerrottavaa. Jotenkin vaisu ja valju kokonaisuus, joka ei meikäläistä paljon sytyttänyt. No, yleisö näytti tykkäävän, sehän se on pääasia.
Loppuillan toinen laulusolisti oli tavallaan yllätys. Tämän nuoren miehen nimi ja taustat jäivät epäselviksi, mutta hän suoriutui parista biisistään oivalla tavalla. Yleisön tuttu pirteästi esiintynyt kaveri sai vilpittömän runsaat aplodit. Eikä suotta…
Mukavan leppoisa jazz-ilta. Mukava miljöö. Mukava yleisö, joka oli tullut kuuntelemaan… ei juomaan, vaikka halpaa olisi ollut tyrkyllä. Todella siisti ja mukava kokonaisuus. Menen varmastikin myös tulevaisuudessa, jos maisemissa pörrään.
Lopuksi ajatus palaa tuonne vuosituhannen taitteen kietämille, jolloin Runni Rapujatsien yhtenä esiintyjänä oli vibrafonisti Jukka Haaviston paikalle tuoma Andalusian Swingband… siinäpä sitä oli Olvin kotikenttäläisillä ihmettelemistä… voe tokkiisa.