Anssi Tikanmäen maisemakuvakerronta ja sinfoniaorkesteri kohtasivat toisensa Porissa

Kuvat:

26.02.2009 21:20

Anssi Tikanmäki

Vuosikymmenten saatossa hän on säveltänyt paljon elokuvamusiikkia mm. Kaurismäen veljesten tekemiin elokuviin. Myös monien teatterilavoilla tunnettujen esityksien musiikki on Tikanmäen sävellystyötä.

Anssi Tikanmäki Orchestra (ATO)Vuodesta 2002 toiminut Anssi Tikanmäki Orchestra on keskittynyt vahvasti johtajansa Anssi Tikanmäen sävellystyöhön. Sävellykset ovat hyvin melodisia ja niillä on selkeä tunteellinen tausta. ATO, jossa soittavat myös Anssin pojat Eljas, kosketinsoittimet, haitari ja Eemil, sähkökitara sekä Masa Orpana, saksofonit, Juuso Nordlund, sähköbasso ja Sami Kuoppamäki, rummut, yhdistelee sopivassa suhteessa eri musiikkityylejä. Siinä on elementtejä kansanmusiikista yhtä lailla kuin klassisesta, jazzista, rockista unohtamatta musiikin viihteellisiä osioita. Tätä kaikkea yhdistelemällä on syntynyt sarja musiikkia, jota voimme kuulla yhtyeen levytyksiltä. Sarjan ”Maisemakuvia Suomesta”, ”Tuntematon Maa” ja uuden uutukaisen ”H2O.fi” levyjen musiikillinen sisältö on ammennettu kokemuksista ympäröivästä luonnosta, kauniista suomalaisista maisemista, ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. Näistä on syntynyt monivivahteista, suomalaisuuden juurille pureutuvaa ja visuaalisesti nautittavaa instrumentaalista kuuntelumusiikkia.

Pori Sinfonietta

Sinfoniaorkesteri ja ”maisemakuvat” yhdistyivät

Yhtye vieraili eilen Porissa ”Sininen laulu – maisemakuvia Suomesta” teemalla toteutetussa yhteiskonsertissa Pori Sinfoniettan kanssa. Tämä avasi, voisiko sanoa, maisemakuva-sarjan kolmannen jakson. Esitys koostui viidestä kappaleesta levyltä ”Maisemakuvia Suomesta” ja kolmesta kappaleesta levyltä ”Tuntematon Maa”. Tämän lisäksi uusimmalta levyltä ”H2O.fi” saimme kuulla kappaleet ”Unijoki”, ”Kymmenen Virran Maa” ja ”Airisto”. Konsertti päättyi Sibeliuksen säveltämään ”Finlandiaan” Tikanmäen sovituksena. Kerronnallisen ja visuaalisesti rikkaan konsertin kapellimestarina toimi myös muusikkona ja kuoronjohtajana tunnettu Teemu Honkanen. Kerronnasta vastasi Ismo Apell, tuttu kasvo TV-sarjoista ”Puhtaat valkeat lakanat” ja ”Karjalan kunnailla”. Tikanmäki yhdistelee musiikin eri suuntauksia sopivassa määrin saaden aikaan äänimaailman, joka on omintakeista ja monivivahteista. Vaikka musiikki luo tavallaan ympärilleen jonkinlaisen utuisen unimaailman hieman monotonisten toistojen kautta, niin se on kuitenkin hyvin viihdyttävää ja yleisöystävällistä musiikkia. Kun tähän musiikilliseen kokemukseen lisätään klassisen sinfoniaorkesterin luomat mahtavat soundit, on kuunteluelämys taattu.  Se antaa ajattelemisen aihetta ja samalla eräällä tavalla rauhoittavan kehän kuulijan ympärille. Tällaiset kokemukset antavat kuulijalle mahdollisuuden rauhoittua ja unohtaa ainakin hetkeksi päivän murheet.

Vaikka 200 – 300 lisäkuulijaakin olisi mahtunut Promenadikeskuksen saliin, niin paikalle oli kuitenkin saapunut ilahduttavan suuri määrä kuuntelijoita. Yleisö sai todennäköisesti sen mitä oli tullut hakemaan, viihdyttävän puolitoistatuntisen kahden erilaisen musiikin orkesterin yhteissoittona hyvän musiikin parissa.

Ja näin matka halki Suomen eteni

Matka alkaa keväisiltä ”Lapin tuntureilta”, missä valo voittaa taas pimeyden. Porotokka kirmaa jossain tunturin kupeessa. Tuuli puhaltaa läpi jäisen jängän, lunta tupruttaa hieman kuruissa ja tuntureiden kerot nousevat kohti kirkasta korkealle kaareutuvaa taivasta. Täällä on tilaa hengittää, kunnes aurinko taas laskee, taivas tummenee ja jostain alkaa kuulua velhojen rumpujen kaukainen kumina. Tämä on Lapin taikaa.

Niin se ”Jyllin mamman maailma ” muuttuu kun muuttomiehet tulivat ja siirsivät tavarat rivitaloon. On laminaattilattiaa ja kaakelia seinällä, on sähköhella ja mikro, on digiboksi ja taulutelevisio. On jotain pysyvääkin, vanha kaappikello, mikä raksuttaa seinällä ja ”Kauniit ja Rohkeat”, vaikka ovathan nuo Ridge ja Brooke kyllä vanhentuneet. Samat kuuset kuitenkin näkyvät ikkunasta, vaikkakin toisella suunnalla.

Hankoon saavutaankin aivan sopivasti, sillä ”Hangon regatta” on juuri alkanut. On ihmisiä pilvin pimein, on kaljatelttaa ja jos jonkinlaista ”hiluvempainta”.  Porukka tienkin on näyttäytymässä, trendikkäästi vähissä pukeissa, kaljapullo kädessä ja rento ilme. Kaikilla tuntuu olevan sika-hauskaa ja sen huomaa ympäristöstä. Nurmikot, puistot ja kadun reunukset ovat täynnä tyhjiä pulloja, kertakäyttöastioita, kaikenlaista röhnää ja törkyä ympäriinsä. On ”Hesen” ja ”Mäkkärin” paperimassaa nurkat piukassa, mutta onhan se hienoa mussuttaa pikaruokaa, kun nyt on vähän kiirekin. Varo vaan, ettet astu lasinsiruihin. Tämä on suomalaista kesäjuhlaa parhaimmillaan. Niin siistiä, niin siistiä, mutta tärkeintähän tuntuu olevan, että on kliffaa ja voi bilettää.

Kun ajelet Hämeenlinnasta Tampereelle vanhaa tietä, niin matkalla näet mahtavat järvimaisemat molemmin puolin tietä. Kohta kuitenkin tulevat näkyviin ”Valkeakosken tehtaanpiiput” tummanpuhuvina ja nokisina. Ne nousevat korkeammalle kuin mikään kuusipuu ja työntävät taivaalle harmaata savupilveä. Järven pinnalla näkyy pieni värähtely, mikä näyttää sen mitä tehtaassa tapahtuu. Mutta koneiden rattaiden on pyörittävä yhä kiintyvämpää tahtia.

Pienen metsälähteen uni on suloinen kuin kesäinen tuulahdus. Lähteestä vesi alkaa solua muuttuen pikku hiljaa pieneksi puroksi ja yhä suurenevaksi vuokseksi, ”Unijoeksi”, mikä suurena ja mahtavana kuohuna virtaa eteenpäin tullen aikanaan tasaisemmalle alueelle päättyen määränpäähänsä, mereen.  Unen aikana saatat kuulla Valamon kirkon kellojen soiton. Pieni ja kaunis voi olla suurta ja jylhää.

Entäpä missä on ”Kymmenen virran maa”. Äkkiseltään jokia löytyy 9 alkaen Oulusta ja päättyen Kyröön, mutta missä on kymmenes? Onko se ehkä auton ratin takana se, joka näpelöi kännykkäänsä ja yrittää ”Tom Tomin” voimalla paikallistaa itsensä. Hän on hukassa valmiiksi rakennetussa maailmassa, jossa kiire painaa päälle, mutta missä tärkein on unohtunut, ihmisen oma rajallisuus. Tämä huomataan vasta sitten, kun viimeinen SMS-viesti sammuu bittiavaruuteen auton sujahtaessa veden alle.

Alussa oli vain Jussi, joka kuokan avulla raivasi suosta pellon. Hän kylvi ja korjasi sadon, puimakoneet kävivät täyttä höyryä ja viljat kerättiin talteen. Kaikki hyvin, työ oli raskasta, mutta se tekijäänsä kiittää. Mutta sitten ilmestyi mies Brysselistä. Alkoi maan mittailu ja tuloksena maat jaettiin maantieteellisesti tukialueisiin. Jäljelle jäi peruslohko, josta eroteltiin kasvulohkot. Kasvulohkoja taas voitiin käyttää yhden lajikkeen viljelyyn tai kesannointiin. Ojanpientareet mitattiin, matemaattiset kaavat tulkittiin ja funktioitiin. Kun sitten vielä ympäröivien vesakkojen vaikutus piirrettiin geometrisin kuvioin ja niistä laskettiin piin arvo kolmanteen potenssiin viiden desimaalin tarkkuudella, niin saatiin Jussin maat direktiivien piiriin. Nyt ”Pentinkulman pellot” ovat paketissa ja kaikki hyvin.

Divetymonoksiidi on vaarallinen aine, se aiheuttaa korroosiota ja sillä on vaikutusta ilmaston kasvihuoneilmiöön. Yksinkertaisesti ilmaistuna se on vettä suolaisena versiona, jota löytyy suuri määrä mm. Paraisten ja Rymättylän välisestä syvänteestä, jota kutsutaan ”Airistoksi”, merenselkä keskellä Turun saaristoa. Aluetta on ylistetty kauneudestaan ja se koostuu n. 20000 saaresta, jollaista ei ole missään muualla maailmassa. Meri ei koskaan ole täysin tyyni, mutta se voi olla hiljaa. Yöllä, kun kuu kauneimmin loistaa ja tähdet kimmeltävät taivaalla, Airiston meri lepää. Vain divetymonoksidi lempeästi loiskii saarten kiviseen rantaan varoen herättämästä muuta luontoa.

Siirryttiin Koillis-Suomeen, missä Oulankajoki lipuu hiljalleen alas kohti kovenevia virtauksia, kunnes vesimassat muuttuvat kosken kuohuksi. Pauhu on korvia huumaava. ”Kiutaköngäs” riehuu, vauhti kiihtyy, luonnonvoimat tempaavat mukaansa kaiken liikkuvan, väkevästi kohti jylisevää kanjonia.

Savolainen vääräleukaisuus, mitä se on? Onko se pirullisuutta, ilkikurisuutta, leppoisuutta vai pahansuopaisuutta. Tuskinpa se on ainakaan pahansuopaisuutta, ehkä enemmänkin leppoisuutta. Ja mistä nämä ominaisuudet sitten ammennetaan, luonnosta tietenkin. Muinoin täältä nousivat kaskisavut ja paimentorvet törähtivät haikeina ja toisinaan ilakoiden. Maisema on vaihtelevaa mäkien nousua ja laskua, järvien kiertoa ja peltojen ylitystä. Se on ”Savolainen metsä”.

Mitäpä sitten sanotaan pohjalaisista. Ovatko he umpimielisiä ja juroja, tiedä sitä, mutta ainakin ovat lainkuuliaisia ja periaatteen ihmisiä. Jonkinlainen uhoominen on heille tuttu piirre, mutta he ovat luotettavia. Pohjanmaa on laajaa ja alavaa maata. Kesäinen ”Aamu lakeuksilla” on utuinen. Se aukeaa latomaisemana kauas taivaanrantaan horisontissa. Luonto on kaikessa yksinkertaisuudessaan levollinen ja rauhallinen.

 

 

Takaisin
Translate »