Fado on melodista, mollivoittoista, kaihoisaa ja suorastaan korvia hivelevän kaunista melodisuudessaan (kantasana on latinan fatum; kohtalo).
Musiikinlaji on kehittynyt Portugalissa 1820-luvulta lähtien yhtenä kansanmusiikin tyylikategoriana. Sen muotoutumiseen mahdollisesti vaikuttivat tietyt brasilialaisen musiikin lajityypit, kuten lundum ja modinha.
Fado osittuu edelleen kahteen alalajiin, Lissabonin tyyliin ja Coimbran suuntaukseen. Lissabonin fado on niistä vanhempi. Coimbran fadosta tuli suosittua 1900-luvun alkupuolella.
Zambujon lauluääni on erittäin miellyttävä ja pehmeä – samanaikaisesti silti maskuliininen. Hyvin säästeliäs volyyminkäyttö helli sekin korvia.
Rakenteellisesti fadossa voi erottaa kolme eri perushahmoa. Mollivoittoinen ja tempoltaan hidas fado kertoo yleensä alakuloista tarinaa. Nopeatempoisempi duurilaulu kertoo onnesta ja saattaa olla tekstiltään hauskakin.
Kolmas fado-laji, kahden laulajan (yleensä miehen ja naisen välinen) improvisoitu teksti on usein terävää piikittelyä. Tämä muoto jäi nyt kuulematta.
Zambujon musiikki on fadolle tyypillisesti sanoituksiltaan varsin surumielistä. Cante alentejano -traditioon oleellisesti pohjautuva musisointi oli maustettu persoonallisin sävyin.
Basisti Ricardo Cruz soitti hyvin elegantisti kohdellen kontrabassoaan kuin naista ikään; hyväillen ja ajoin myös läpsäyttäen sitä kämmenellään.
Portugalilaisen kitaran taituri Paulo Parreira soitti itsensä kertaheitolla suomalaisten sydämiin. Vähäeleiset kitarafillit tukivat oivallisesti Zambujon laulua.
Fado on muutenkin maailmalla kovassa nousussa. Mm. legendaarisen Amália Rodriguesin “perilliseksi” jo ylistetty Mariza hurmaa lavoilla ja levyillään, kuten hienosti menestynyt Transparente.
Zambujo ja Mariza ovat hienoja esimerkkejä laulajista, jotka muokkaavat sekä käsityksiä fadosta että itse musiikkia.
Pehmeiden portugalilaissävyjen lisäksi nyansseja on haettu mm. Brasilian rytmeistä, aistillisista Afrikan sävyistä, New York -vaikutteisesta nykyjazzista ja maailmanmusiikista.
Kyseessä on kuitenkin fado, hieno ja sensuaalinen kokemus; ei aggressiivisen seksuaalinen, vaan aisti-iloinen ja nostalginen musiikinlaji ja elegantti elämäntapa, jolle itsesäälinen melankolia on vierasta.