Viimevuotinen menomeno-orkesteri vaativaan makuun oli groove big band Ladies First, josta raportoimme ihastuneena. Nyt hyppy maskuliiniseen maailmaan oli lähes ääripäinen: orkesterina oli puolustusvoimien puhallinorkesteri.
Perinteinen marssimusiikki on laji, jonka tunnusomainen piirre on voimakas rytmi ja jota perinteisesti ovat esittäneet juuri armeijan joukko-osastoon osana kuuluvat sotilassoittokunnat.
Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta tarjoaa muusikoille ja harrastajille mahdollisuuden suorittaa varusmiespalvelus sotilassoittokunnassa. Soittokunta esiintyy erityistä näyttävyyttä vaativissa tilaisuuksissa kotimaassa ja ulkomailla ja on erikoistunut kuviomarssin ja konserttimusiikin esittämiseen.
Nyt nuorten miesten orkesteri soitti istualtaan ja repertoaari oli hämmästyttävän laaja kattaen jazzin, viihdesävelmät ja soulin. 30-henkistä orkesteria tuki vielä sähköisin soittimin rytmityhmä.
Varsinaisia marsseja voidaan tietenkin säveltää missä tahansa tahtilajissa, mutta yleisimmät tahtilajit ovat tasajakoiset 4/4 ja 2/2. Soturien taistelutahtoa ei saa heikentää jazzin sekopäisillä tahdituksilla..
Itse asiassa samba on ällistyttävän lähellä marssimusiikkia, ja tästä saatiin maukkaita välipaloja, samoin rumbasta. Nuoret miehet osaavat myös herkistyä, kuten vakuuttavasti osoitti Anssi Tikanmäen Klaani (Mika Kaurismäen elokuvasta) ja Lil-Jörgen Petersenin Särkyneen toiveen katu. Näillä kuultiin myös herkkätuntoisia puhallinsooloja.
Solistit reippaina ja lyyrisinä
Illan vokalistivieraina olivat Laura Voutilainen ja Tomi Metsäketo. Voutilainen yllätti vahvalla energiallaan ja voimakkailla tulkinnoillaan. Iskelmän piirissä uransa luonut laulaja osoitti hallitsevansa suvereenisti 80-luvun discon innostaen reippaalla ja ravakalla lavashow’llaan myös orkesterin pistämään parastaan.
Myös Lauran tempaava Eurovisio-laulu Addicted to you sai aivan uuden ilmiasun ison orkesterin edessä ja voimin. Pave Maijasen Pidä huolta oli onnistuneesti sovitettu isolle orkesterille.
Metsäketo on oloissamme huomiota herättävän kyvykäs bel canto -laulaja. Komea nuorukainen vetää tyylikkäästi italiankielistä kaunista ja tunteisiin vetoavaa laulua. Bel cantohan tarkoittaa ammattisanana laulutyyliä, joka korostaa kaunista ja viimeisteltyä äänensävyä kaikkine vivahteineen sekä vokaalista taiturillisuutta.
Metsäketo astui varhaiskypsänä laulajana estradille ja meni laakista naisyleisön sydämiin herkän romanttisilla lauluillaan. Bel canto -laululle ovat karakteristisia hienostelevat korukuviot ja äänipasaasit, jotka hän taisi ilmeisesti jo lapsena.
Ison orkesterin edessä lyyrinen Italia-osasto soi ylväästi, mutta hän alkoi menettää itseluottamustaan elokuvasävelmien tulkinnoissa; koko äänialueen hallinta ja dynaamiset efektit eivät olleetkaan enää aivan sellaisia itsestään selvyyksiä kuin pienen yhtyeen tai pianon säestyksellä. Love is a many splendored thing ja Sieluni kaunis Maria soivat herkkävireisesti ja koskettavasti.
Liikanainen tulkinta yleensä vie esitystä huonompaan suuntaan. Metsäkedon trillit ja muut ylenmääräiset korukuviot pikemminkin häiritsivät kuin loivat vahvasti eläytyvää tunnelmaa.
Oopperatenorien naurettavat maneerit hän voisi suosiolla jättää pois; mm. liiallinen kurkkuvibraatio nakersi kuuntelunautintoa. Samoin epäaidot kadenssit fraasien tai sävellyksen lopussa häiritsevät – ilmiö ei ole outo jazzlaulussakaan.
Yleensä lopukkeilla luodaan muotoa ja säädellään musiikin virtailua, mutta keinotekoinen kadenssi kuulostaa epäaidolta ja usein myös teennäiseltä. Seurauksena on yleensä lopukkeen sananmukainen kohtalo (latinan cadentia = “putoaminen”).
Solistien yhteisnumerona kuultu Marian ja Tonyn rakkausduetto Tonight musikaalista West Side Story oli koreaa laulua, joskin harjoittelemattomuus ja molempien osapuolten tottumattomuus tällaiseen duettoon kävi kiusallisesti ilmi.
Molemmilla solisteilla olisi kuullun perusteella joka tapauksessa annettavaa myös jazzorkesterien vokalisteina.
Sotilasmusiikkiahan on tarkoituksella käytetty myös vihollisen pelottamiseen, mutta minua ei ainakaan pelottanut juuri yhtään, niin Etelä-Pohjanmaalla kuin oltiinkin. Omien joukkojen taistelutahdon lujittaminen ja yhteenkuuluvuuden lisääminen kuitenkin ovat kuitenkin aina big bandille haaste – yhteisöllisyyttä täytyy vaalia bändin sisällä.