Erikoista musiikillista luovuutta

Kuvat: Jouko Kirstilä

17.11.2018 21:29


Ikui Doki: Hugues Mayot (vas.) Sophie Bernado ja Rafaëlle Rinaudo.

Saksofoni ja klarinetti ovat tuttuja soittimia jazzmusiikin parissa, mutta sähköharppu ja fagotti ovat tuiki harvinaisia. Kun nämä soittimet soivat yhdessä triona, niin jo pelkästään tämä soitinyhdistelmä herättää mielenkiintoa. Ranskalainen Ikui Doki -yhtye on nimenäkin hieman erikoinen. Sanat viittaavat Ranskan sijasta Japaniin. Japanin kielessä kääntäjä antaa sille merkityksen ”yht’äkkiä”, mutta se ilmeisesti merkitsee myös jotain pientä liikekannalla olevaa laitetta.

Tavallaan nämä tulkinnat mielestäni osuivat kohdilleen varsin napakasti yhtyeen esittämän musiikillisen sisällön kanssa, mikä pohjautui voimallisesti klassiseen sanomaan kamarijazzin luomalla viehkeydellä. Klassisuus ei ollut kuitenkaan koko totuus, sillä trion soitossa oli vahvasti mukana improvisaation tuoma vapaus. Kun tähän lisätään vielä kiehtovasti samaan nippuun vapautta lisännyt ennakkoluuloton kokeilevuus ja soittajien keskinäinen luovuus, niin tuloksena oli mitä nautittavin yhdistelmä soittamisen riemua.

Ikui Dokin soittajat, sähköharpisti Rafaëlle Rinaudo, fagottia soittava ja ihmisääntä käyttävä Sophie Bernado, sekä tenorisaksofonia ja huilua soittava Hugues Mayot kuuluvat ranskalaisen jazzkentän uuden aallon tekijöihin. Kiitetty yhtye on valittu vuoden 2018 arvostettuun Jazz Migration -kiertueohjelmaan.

Ikui Doki vieraili Raahen Rantajatseilla viime vuonna ja sai merkittävää huomiota osakseen esityksillään. Yhtye palasikin Suomeen uudestaan promoottori Charles Gilin järjestämälle kiertueelle marraskuun alussa vähän yli vuosi sen jälkeen.

Edellisviikolla yhtye soitti seitsemän konserttia eri puolilla Etelä-Suomea (Tampere, Loimaa, Helsinki, Turku, Loviisa, Seinäjoki) ja viimeinen matinea kuultiin Validi Karkia -klubilla sunnuntai-iltapäivällä 11.11.2018 Porissa.

Avauksessaan Charles toivotti varsin runsaan yleisön, missä oli muutamia lapsiakin mukana, tervetulleeksi konserttiin ja sanoi, ettei tämä ole varsinaisesti lasten musiikkikonsertti, mutta lapsiystävällistä musiikkia kaikesta huolimatta saadaan kuulla. Samalla hän kertoi hieman yhtyeen taustoista.

Sophie Bernado.

– Sovittiin niin, että muusikot soittavat ja puhuvat ranskaa ja minä vain käännän tarpeen mukaan asioita esitettävästä musiikista. Tämä on syksyn kolmas Vapaat äänet -yhteistyökonsertti Validissa ja vielä on tulossa yksi konsertti parin viikon päästä (1.12.), kun Philipp Gropper’s Philm tulee tänne esiintymään. Kuten ehkä tiedätte, meillä on ollut runsaasti yhteiskeikkoja ja Validi Karkian ansiokkaan työn tuloksena Porista on tullut yksi Suomen rytmimusiikin kärkikeikkapaikoista. Kiitos siitä kuuluu erityismaininnalla Jyrki Laiholle.

– Meillä on ollut tiivis viikkokiertue alla tämän trion kanssa. Nyt on viimeisen esityksen aika ja huomenna kolmikko palaa Ranskaan. Monenlaisissa saleissa he ovat ehtineet esiintyä ja tämä on ainoa kirjaston yhteydessä oleva kellaritila, joten meillä on erityinen ”underground” -tunnelma odotettavissa.

– Tänään kuultava musiikin pohjana toimii tunnetun ranskalaisen säveltäjän Claude Debussyn sävellystyö. Instrumenttikokoonpanoltaan varsin poikkeuksellinen yhtye on ollut tässä muodossa toiminnassa lähes 4 vuotta. Saksofonin, klarinetin, fagotin ja sähköharpun yhdistelmä käyttää soitossaan paljon improvisaatiota ilmaisussaan.

Hugues Mayot

– Lähtökohtana on vahvasti Debussyn musiikki, mutta heillä on mukana myös omia muunnelmia, mistä he kertovat esityksen lomassa. Yhtyeen japanilainen nimi viittaa mobileen, mikä toteutuu kesken kappaleen vaihtuvilla rooleilla. Siitä on sitten keksitty bändille tämä nimi Ikui Doki.

Melkein kaikkien soitettujen kappaleiden pohjana oli Debussyn teos Chansons de Bilitis. Yhtye aloitti ”maalaislaululla” Chant Pastoral ja jatkoi kappaleella Le Tombeau Sans Nom, minkä nimeksi voisi kääntää ”Hauta Ilman Nimeä”.

Näissä osioissa Sophie puhalsi osittain yksin miellyttävä-äänistä fagottia. Siitä alkoi harpisti Rafaëllen näytös miten sähköharppu taipui tälle soittimelle epäsovinnaisella tavalla. Lisävärinän aikaansaamiseksi hän asetti kielille pyykkipoikia ja alkoi lyödä kieliä pallopäisillä kepeillä ja veteli kieliä ilmeisesti muovisella lastalla nostaen samalla äänitasoa uusien alueiden löytämiseksi Huguesin puhaltaessa samanaikaisesti revittelevästi tenoriaan. Tässä vaiheessa improvisointi heilahti railakkaaseen lentoon, mitä ainakin itse kuuntelin innostuneena.

Rafaëlle-Rinaudo.

Tähän väliin yhtye lupasi soittaa seuraavaksi tosi pitkän kappaleen, mikä vaatisi tarkkaa keskittymistä. Todellisuudessa se oli erittäin lyhyt, mutta hauska improvisaationa vetäisty nykäisy. Siitä siirryttiin saman tien hetkeksi William Blaken The Tyger -runon pariin Huguesin ottaessa klarinetin esiin ja Sopfien lausuessa runon englanniksi.

Tyger Tyger, burning bright,
In the forests of the night;
What immortal hand or eye,
Could frame thy fearful symmetry?

Teossarjan pääkappaleen (Bilitis) jälkeen kuulimme uudenlaisiin menetelmiin perustuvaa sovitustyötä ja kappaleen, mihin Sophie oli saanut ideoita vierailtuaan Sikkimissä, Himalajalla sijaitsevassa Intian osavaltiossa, missä on paljon luostareita ja buddistimunkkeja.

Erikoiseksi alueen tekee myös se, että kansantuotetta ei mitata rahassa, vaan onnellisuuden määrällä. Näistä asioista varmaan olikin löydettävissä ajatuksia ja aineksia uuden musiikillisen värinän ja tulkintojen luomiseksi.

Kolmikko jatkoi rehevän rentoa ja muhkean vapautunutta ansojen virittelyä toisilleen keikkuen ja riekkuen. Hauskasti etenevä improvisaatio-ilonpito oli luontevan kirpakkaa kuin riitelevän pariskunnan keskinäistä torailua raha-asioiden kääntäessä häränpyllyä. Tämän otatuksen jälkeen kolmikko synnytti vielä toisen ”pitkän”, keskittymistä vaativan, nopeasti edenneen ja lyhyeksi osoittautuneen välisoiton.

Lopuksi siirryttiin keskiseen Ranskaan kansanlaulun ja -tanssin pariin. Kappaleelle oli tunnusomaista, että sitä tanssitaan 17 ihmisen ryhmätanssina, mutta nyt ei tanssittu, sillä siihen eivät olisi tilatkaan riittäneet. Sen sijaan soitto oli todella antoisan rehevää ja samalla menevää. Rafaëlle pääsi tositoimiin harpun soitossa eikä hän säästellyt osoittaa, että sähköisin efektein ladattu harppu saa välillä ihokarvatkin nousemaan pystyyn, kun sille annetaan kyytiä.

Alkuun hän tehosti kielien värinää leikkikaluilmanpuhaltimella, mikä sai äänivarat uuteen liekkiin ja ääniaaltoja lisättiin ilmavalla kielien harjaamisella ja sähköisten päälle dubbausten kautta soitto kiersi taustalle jääden soimaan, kun Rafaëlle jatkoi samalla päällesoittoa.

Päivän ylimääräisenä esitetty Secret in Silence päätti konsertin Sophien lauluun Hughesin ja Rafaëllen säestäessä.

Ikui Dokin harvinaislaatuinen esitys oli mieleenpainuvan erilainen ja tavallisuudesta poikkeava, kiintoisan uudistushenkinen osin jopa taianomainen. Legomaisen tiiviisti yhdistetyt tarkat rakennuspalikat olivat omintakeisen monipuolisia. Niistä kehittyi raikas tutkimusmatka säveltaiteen monimutkaiseen originelliin ääniviidakkoon. Vaikka yllättävän räiskyvät harppuviritykset sähköisine elementteineen ja yhteisvoimin räiskyvän tulivoimaiset ja jyräävät improvisaatiojaksot tulivat erityisen vahvasti esille, niin trion työskentely oli kaikesta huolimatta miellyttävän tasapainoista.

Sunnuntai 11.11.2018 klo 16.00
Validi Karkia -klubi #258
Ikui Doki (FRA) (Sophie Bernado: fagotti, ääni, Rafaëlle Rinaudo: sähköharppu, Hugues Mayot: saksofoni, klarinetti)

Takaisin
Translate »