Rumpujen taakse 11-vuotiaana siirtynyt Jaska Lukkarinen soitti 2000-luvun alusta alkaen monet vuodet Värttinä yhtyeessä ollen mukana yhtyeen maailman kiertueilla.
Oman trionsa lisäksi hän toimii mm. Ricky-Tick Big Bandin, Dalindèon ja Jukka Eskola Quintetin rumpalina. Myös bluespiireissä hän on tunnettu Honey B & the T-Bonesin luottorumpalina nykyään. Hän on ollut mukana moninaisissa projekteissa muiden suomalaisten muusikoiden kanssa. Lukuisat erilliset muiden muusikoiden levytyssessiot ovat työllistäneet häntä paljon.
Uuden levyn julkistuskiertue alkoi Jyväskylästä tämän kuun alussa ja eilen yhtye oli ehtinyt Poriin. Lukkarinen piti Palmgren konservatoriossa ensin päivällä klinikan opiston opiskelijoille yhdessä pitkänlinjan porilaisrumpali Ilpo Kallion kanssa.
Keskustelussa kaksi eri sukupolvea kohtasi toisensa. Jaska kertoi, että hänen innostuksensa jazzin soittamiseen lähti itse asiassa liikkeelle siitä, kun hän oli aikoinaan kuunnellut Antti Sarpilan johtaman Pori Big Bandin soittoa levyltä, missä Ilpo Kallio oli rummuissa.
Keskustelussa pyrittiin selvittämään, Ilpo Kallion muistisyövereiden kautta, sitä mistä suomalainen rumpujen soitto on alkujaan lähtenyt liikkeelle ja mitä on tapahtunut vuosikymmenet sitten. Alkuaikoina vielä 40-luvun lopulla ainoa väline oikeastaan oli Amerikan Ääni radiossa mistä saattoi kuulla jazz musiikkia. Radio oli se väline, jonka kautta alkujaan opeteltiin soittamaan, lähinnä siis korvakuulolta. Alkeellisilla kelanauhureilla yritettiin myös tallentaa soittoa. Ilpon opettajina ovat olleet mm. Max Roach ja Mel Lewis. Varsinkin Roach vei rumpujen soiton täysin uudelle alueelle tai kuten Ilpo asian ilmaisi kuultuaan Roachin soittoa levyltä, “mitäs helvettiä se äijä oikein tekee”. Roachin soitto oli selkeää ja melodisuuden lisäksi hyvin musiikillista, sanoi Jaska. Kouluja ei oikeastaan ollut, vaan opetus tapahtui toisten muusikoiden toimesta tai vain kuuntelemalla muiden soittoa.
Tämän tilaisuuden jälkeen Lukkarinen käynnisti yhdessä trion basisti Antti Lötjösen kanssa rytmiryhmän masterclass workshopin opiston opiskelijoille. Samanaikaisesti saksofonisti Jussi Kannaste johdatteli vastaavanlaisen improvisointiklinikan, mikä oli tarkoitettu puhaltajille, laulajille, kitaristeille ja pianisteille.
Osku Rajala totesi trion vuoden 2008 ensilevyn, Trane Ear, arvostelussaan aikoinaan: “Turhia nyansseja ja kikkoja hakematonta osaamista. Siis osaamista. Lukkarinen osoittaa levyllä moni osaamisensa ja taidon soittaa rumpuja. Ei siis halkomiehiä ollenkaan.” Tämä levy sai nyt jatkoa. Neutral terrain on samalla ensimmäinen Lukkarisen omalla Jaskaa-levymerkillä julkaistu nauhoite. Näin tekemällä hän haluaa pitää musiikin oikeudet itsellään. Muusikon on oltava valmis myymään itseään päästäkseen eteenpäin, toteaa Lukkarinen. Uuden levyn nimi juontaa jostain Hollannista tai Saksasta, mitkä maat olivat syntyhetkellä mielessä. Nyt “puolueeton maaperä” on lähinnä omassa olohuoneessa, on Jaska todennut.
Lukkarinen itse sanoo levyn lähtökohtana olleen 50- ja 60-lukujen jazzsoundi ja siitä välittyvä lämpö. Tarkoitus ei ole kuitenkaan ollut tehdä jotain suoraa jäljitelmää. Moderni äänitystapa on mahdollistanut akustisen esittämisen luonnollisen pehmeän yleissoundin, ilmavan keveän svengin. Kappaleet ovat pääsääntöisesti Lukkarisen ja Kannasteen sävellyksiä, mutta mukana on myös yksi Lötjösen sävellys.
Illan konsertti lähti liikkeelle Jussin kappaleilla Let Go ja Saudade, joista huokui rauhallisuus ja sävyisyys. Mimi taas oli saanut nimensä Jaskan kummitytön mukaan ja kuten hän itse ilmaisi asian, niin kappale oli kohtalaisen vilkas. Levyn nimikkokappale Neutral Terrain oli ryhdikkään jämerää yhteistyötä, mistä löytyi uutta modernia soundia. Sitä seurasivat Lötjösen Cap Light ja Lukkarisen Suddenly missä molemmissa rummut, basso ja saksofoni kohtasivat taitavasti toisensa vuoropuhelun lailla. Hienoa kuultavaa. She Got Excited oli päätöskappale tai ei oikeastaan sillä yleisö, mikä koostui lähinnä oppilaitoksen musiikin opiskelijoista, halusi vielä lisää, joten vielä piti ottaa “seitsemän askelta taivaaseen”, Seven Steps To Heaven, Miles Davisia muistellen.
Lukkarisen rummuttelu oli taiteellisen näyttävää ja mukaansatempaavaa. Hän johdatteli soittoa mukavan letkeästi ja tasaisen varmasti luoden muiden soittajien kanssa topakan vuoropuhelun. Mukaan mahtui myös pari makoisaa irtiottoa soolojen muodossa, kuten rumpalijohtoiselta yhtyeeltä saattoi odottaakin. Jussi Kannasteen puhaltaminen oli innostavaa, mihin Antti Lötjönen antoi omat ammattimaiset lisä mausteensa täsmällisellä kontrauksella.
Levyn julkistamiskiertue jatkuu tänään 8.9. Helsingissä KoKo Jazz-klubilla ja huomenna yhtye on jo Viitasaarella, Miekkaniemessä. Sen jälkeen tätä trioa voi käydä kuuntelemassa vielä 10.9. Mikkelissä, 12.9. Savonlinnassa, 13.9. Oulun Valve-salissa ja lopuksi Torniossa 14.9, missä on yhtyeen viimeinen esiintyminen tällä kiertueella.
Käykää paikan päällä kuuntelemassa tuoretta nykyjazzia.