Mäkysen työskentelyä on nimittäin paitsi mielettömän nautinnollista kuulla myös kutkuttavan riemukasta katsella. Meillä oli ilo nauttia Mäkysen armoa antamattomasta rytmipoljennosta ja seurata häntä vain parin metrin päästä rumpujen häärinnässä hyvän akustiikan Helsinki-salissa Finlandia talolla.
Melkein pakahduimme onnesta! Flunssa unohtui ja mieli kohosi korkeuksiin. Mäkynen on todellinen ja poikkeuksellinen luonnonlahjakkuus, oikea rytmin henkilöllistymä, eteenpäin armotta takova ja koko ryhmää piiskaava ‘rhythm gadget’, aivan kuin vieterillä käyvä sätkynukke. Hän saa niin soittajat kuin kuulijatkin tuntemaan rytmin omissa nahoissaan ei korvia huumaavana räiskintänä kuten joillakin rumpaleilla vaan vastustamattoman viettelevänä liikehdintänä, jota ei kerta kaikkiaan voi vastustaa.
Mäkynen soitti osana Manuel Dunkelin upeaa kvartettia, jonka Jazzliitto lähetti kiertämään Suomea. Dunkel on oiva pari Mäkyselle, koska on saksofonisteistamme taitavimpia ja jonka jazz idioms-valikoima on varsin laaja ja monipuolinen. Nopeat tempot eivät Dunkelia hätkähdytä, päinvastoin. Tämän herran sormissa eri ole liimaa! Meille sopivat nämä tupla-tupla- tupla tempot. Mitä vikkelämmin käy poljento sitä hurmiollisemmaksi käy diggarin mieli.
Michel Legrandin rauhallisen melankolinen The Summer Knows oli hyvä valinta suvantovaiheeksi. Sitä kuullaan harvoin ja se jäikin auttamattomasti soimaan korviimme kotimatkalla. Aleksi Tuomarila, tuo mainio pianisti jäi hieman sivuun tällä keikalla. Ville Huolman ( ei siis Manun erehdyksessä kuuluttama Ville Herrala) svengaa varmasti eikä tuota pettymystä.
Hyvän vastakohdan Manuel Dunkelin kovalle menolle tarjosi Aki Rissasen Trio ( Rissanen, Lötjönen, Pynssi ), joka esitti mietiskelevää modernia minimalismia. Se oli hyvin harkittua ja jäsenneltyä. Klassisen taustan omaava Rissanen osoittautui jälleen kerran intellektuelliksi tyylitaituriksi, jota täydensi hienosti basisti Lötjösen mahtavat soolot. Ilahduimme myös Akin huomaavaisista englanninkielisistä kuulutuksista, koska salissa oli useita muunmaalaisia. Hänen opiskelunsa ulkomailla ja voittonsa mm. Sveitsissä, toinen sija Solo Piano Montreux Jazz Festival 2004 ja paras solisti ja ohjelmisto La Defence Festivalilla Ranskassa 2006 ovat koulineen hänestä maailmanmiehen.
Emma Larsson Quintet ( Larsson, Rautio, Kontrafouris, Herrala, Lehtonen ) oli kattaus laulujazzin ystäville. Hieman pyöreästä koulutyttö Emmasta on vuosien myötä kehkeytynyt seksikäs nuori nainen, jota katselee lavalla mielikseen. Volyymin kovuus haittasi hieman laulun kuulumista.
Jazzliitolle kiitos, että me urbaanit stadilaiset saimme nauttia siitä jazzillisesta mannasta, joka näin lähetettiin valloittamaan maaseutua.