Pohjoismainen katselmus toimi hyvin striimattuna

Kuvat: Matti Laipio striimistä

03.12.2020 21:32


Kjetil Mulelid jatkaa pohjoismaista perinnettä.

Jo 20 vuotta sitten aloitettu Nordic Jazz Comets oli pitkään pohjoismaisten tuoreiden jazzyhtyeiden kilpailu, mutta 2012 lähtien se on ollut showcase-tyyppinen katselmus, johon kaikkien viiden pohjoismaan jazzorganisaatiot ovat lähettäneet yhtyeen edustamaan maataan.

NJC:n muuttaminen katselmukseksi oli viisas päätös, sillä joskus aika yhteismitattomien bändien kilpailuttaminen toisiaan vastaan ei välttämättä ole kovin mielekästä. Varsinkin tänä vuonna, jolloin olosuhteiden pakosta NJC toteutettiin striimattuna, kisaaminen olisi ollut typerää.

Tanskalaiset Svanneborg & Kardyb

Sinänsä striimaus onnistui varsin hyvin. Ennalta ilmoitettu aikataulu piti hyvin, samoin kuvan ja äänen laatu oli enimmäkseen laadukasta. Suomea lukuunottamatta muut neljä maata olivat tallentaneet etukäteen omat esityksensä, jotka sitten ajettiin ulos We Jazzin YouTube-kanavan kautta.

Ainoa lähes kolme tuntia kestäneen illan live-osuus oli suomalaisen Kadi Vija Key Projectin esitys G Livelabissa, jossa koko viiden bändin katselmus oli alkujaan määrä järjestää livenä osana We Jazz-festivaalia.

Striimin katsojamäärä ei ollut kovin huikea, parhaimmillaan katselijoita oli reilut 120. Mutta joukossa oli mukana olevien bändien kannalta tärkeitä katsojia; festivaalien ja klubien vetäjiä. NJC:n tärkein funktio onkin tutustuttaa keikkapäättäjiä potentiaalisiin esiintyjiin muista pohjoismaista.

Showcasen formaatti on tiukka, sillä jokaiselle yhtyeelle on annettu aikaa 30 minuuttia eli noin puolet normaalista keikan setistä. Tuossa ajassa pitäisi sitten vakuuttaa ostajat. Tosin kaikki mukana olleet kokoonpanot ovat myös jo levyttäneet, muutama jo parinkin albumin verran. Siten untuvikkoja katselmukseen ei osallistunut, vaan asialla olivat ammattilaiset.

Pohjoismaisen jazzin taso korkea. Se tiedetään ja sen myös kuuli keskiviikkoiltana. Vaikka bändeistä kolme oli pianovetoisia. niin Ilahduttavasti kaikilla oli erilainen konsepti musiikissaan.

Mulelid, basisti Andreas Winther ja rumpali Björn Marius Hegge

Norjalainen Kjetil Mulelidin trio oli näistä kolmesta ilmaisultaan perinteisin pianotrio. Jos halutaan lokeroida, niin trion voi väittää jatkavan pohjoismaista melodista suuntausta. Sävelmistä voi herkkäkorvainen helposti löytää yhtymäkohtia muihinkin norjalaisiin melodikkoihin. Tämä trio on selvästi myös soittanut paljon yhdessä, yhteistyö sujui niin saumattomasti. Jo paljon eri puolilla Eurooppaa kierrelleen trion musiikin uskoisi vetoavan muihinkin kuin jazzin himodiggareihin.

Illan aloittanut tanskalaisduo, syntikkaa ja pianoa soittanut Nikolaj Svanneborg ja rumpali Jonas Kardyb rakensi ohjelmistoaan pitkälti minimalismin toisteisille keinoille ja melodioiden alla pyöriville loopeille. Herrat olivat rakentaneet kekseliäät kappaleensa toisistaan erottuviksi ja mukavalta kuulostaviksi hygge-henkisiksi.

Ruotsalainen Post-sun-vision oli illan toinen pianotrio Siinä soittivat pianisti Alice Hernqvist, basisti Aaron Mandelmann ja rumpali Mario Ochoa. Norjalaisiin kollegoihinsa verrattuna tämä kolmikko liikkui enemmän perinteen ulkopuolella. Samoin myös

tenoristi Tumi Arnasson ja basisti Ingebjörg Turchi Islannista

basistilla oli rumpalilla oli enemmän solistillista liikkumatilaa. Hernqvist on kiistattoman taitava pianisti. Hänen välillä käyttämänsä pikkusyntikan merkitys rajoittui lähinnä effektiksi.

Sähköbasisti Ingebjörg Turchin islantilainen bändi tarjosi varsin persoonallista musiikkia sen tuoreelta Meliae-albumilta. Yhtyeen ilmaisua voisi luonnehtia paikoin kamarimusiikiksi, jossa on jazzin aineksia. Mukana oli monenlaisia aineksia preparoidusta pianosta möyryävään tenorisaksofoniin. Puoli tuntia oli selkeästi lyhyt aika tälle yhtyeelle, sillä setin lopussa olleet pari kappaletta typistyivät pätkiksi.

Suomen edustaja laulajatar Kadi Vija oli NJC:ssä bändinsä kanssa mukana jo 2013. Tosin silloin hänen taustallaan oli pianotrio, nyt kokoonpano oli erikoisempi. Mukana näet soittivat Max Zenger bassoklasinettia, Tuomo Dahlblom kitaraa ja Tuomas Timonen rumpuja ja elektroniikaa. Tämä trio todella mainio. Maxista tullut maailmanluokan bassoklarinetisti, joka käsittelee tätä järeää instrumenttia todella notkeasti. Samoin Dahlsblom ja Timonen tuovat bändiin paikoin rosoistakin särmää, jolle Kadin heleä instumentaalinen laulu tarjoaa hyvän kontrastin.

 

 

 

 

 

 

Takaisin
Translate »