Savoy-teatteri avasi kauden 2019-2020

Kuvat:

13.09.2019 12:30


Luis Frank & Soneros De Verdad

– Savoy-teatteri ja sen yhteydessä sijaitseva ravintola Presto ovat ikkuna maailmaan, kun puhutaan kulttuurista ja ruuasta, totesi Päivi Loponen toivottaessaan yleisön tervetulleeksi kauden avajaiskonsertissa. Illan esiintyjä Luis Frank & Soneros De Verdad vierailijana Arahí Martínez soittaa kaksi iltaa putkeen, joten huomenna jatketaan samoissa merkeissä.

Sonero Luis Frank tunnetaan legendaarisesta Buena Vista Social Clubista ja hän johtaa   kuusihenkistä Soneros De Verdad –yhtyettä. Toisen laulusolistina toimi nähdään kuubalainen laulaja ja tanssija Arahí Martínez, joka on toiminut mm. Anacaonan vakituisena laulusolistina.

Kuubalaistunnelmia

Soneros De Verdad esitteli kuubalaisen musiikin koko kirjoa, keskittyen perinteiseen soniin ja sen tunnetuimpiin lauluihin, mutta tuoden mukaan myös yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä, joissa kuuluvat rumba, cha-cha-cha, salsa, bolero ja latinalainen jazz.

Totesin jälleen, että kyllä olisi aikanaan pitänyt ottaa haltuun espanjan alkeet, sillä tämäkin musiikin laji perustuu pitkälti sanoihin ja viestin voi vain arvailla muutamista tutummista sanoista kuten candela, magneta, amor, corazon jne

Rytmihän toimii ja sen ympärillä sitten instrumenttisoolot, joten kyllä siinä kuunneltavaa riitti ja tämähän on oikeastaan tanssimusiikkia. Luis Frank saikin houkuteltua Savoyn yleisön ylös tuoleistaan ja bailaamaan salin käytävillä.

Porilaiset tenoristit Jari Perkiömäki ja Antti Sarpila kehuivat toisiaan ja Savoy-teatteria. – Täällä on mukava soittaa ja järjestelyt toimii aina.

Sara Nyberg teatteri Takomosta halusi kertoa, että Savoy-teatteri on mainio paikka ja hieno näyttämö. – Kun nyt on mahdollisuus, niin mainostan Takomon tulevaa esitystä Ruusuruoska. Lassi Ikäheimo totesi, että Savoy-teatteri on yksi Helsingin hienoimpia saleja, jonka akustiikka on ihana ja jossa on olohuonemainen tunnelma. Jouko Paananen jatkoi, että jos sattuu olemaan tilaisuudenjärjestäjä niin kaikki toimii, ääni ja valot ja että täällä on helppo tehdä produktioita.

Sirpa Hynninen, Jukka Eskola ja Päivi Loponen

Trumpetisti Jukka Eskola on Savoy jazz festivaalin taiteellinen johtaja. – Maaliskuussa pidettävään festivaaliin on jo osa kiinnityksistä tehty, mutta vielä on puuhaa.

Tuottaja Sirpa Hynninen myhäili vieressä. – Vaikka viimevuotinen festari menikin hyvin, niin taas on edessä uusi ponnistus. Savoy-teatterin Päivi Loponen kertoi olevansa tyytyväinen työryhmänsä toimintaan.

Kuubalaisen musiikin erikoismiehet Sami Pöyhönen ja Papa Montero olivat iloisia, kun jälleen oli saatu bändi suoraan son-musiikin syntysijoilta.

Savoy-teatterin ohjelmistoa kannatta seurata ja saapua tilaisuuksiin kukin mieltymyksensä mukaa.

 

Luis Frank & Soneros De Verdad vierailijana Arahí Martínez, 12.9.2019 Savoy-teatteri

 

 

 

Takaisin
Translate »