UMO innosti yleisön Wayne Shorterin sävelin

Kuvat: Heikki Kasari

08.11.2018 11:25


UMO

UMO:n teema syksyn viimeisessä lounaskonsertissa oli Wayne Shorterin sävellykset. Mies palkittiin pari vuotta sitten elämäntyö- Grammyllä. Kapellimestarina toimi Ville Vannemaa ja sovittajana oli kotimaisten lisäksi amerikkalainen Rick Shemaria, joka toimi UMO:n kapellimestarina v. 1995 mm. juuri avatulla Royal Cotton Clubilla. Siellä tallennettiin albumi Live in Helsinki. Tenorisolisteina esiintyivät tuolloin Michael Brecker ja myös jälleen UMO:n riveissä soittanut Manuel Dunkel. Äänite julkaistiin uudelleen v. 2015 Breckerin leukemiaan menehtymisen jälkeen ja osa tuloista lahjoitettiin syöpää tutkivalle säätiölle.

Manuel Dunkel

Ville Vannemaa

Ville Vannemaa kunnostautui paitsi kapellimestarina myös selkokielisenä kuuluttaja esitellessään konsertin ohjelmiston, mikä on harrastajan kannalta hyvä asia. Ensimmäisenä soi Lester left Town. Tämä on erityisen tuttu Mel Lewis Bing Bandin tulkintana. Mikko Mustosen mainion ja mittavan pasuunasoolon jälkeen vuoron sai Olli Ojajärvi.

Hyvin tunnettu oli myös seuraava Shorterin sävellys Nefertiti, johon sovituksen oli tehnyt Eero Koivistoinen. Tässä balladinomaisessa biisissä ei alkuaan ollut lainkaan sooloja, mutta Koivistoisen sovituksessa tilaa saivat Mustosen tuuba ja eritoten Tero Saartin trumpetti.

Kolmantena vuoroon pääsi Footprints, jolla säveltäjä kunnioitti lapsensa syntymää. Tämän latino-valssin sovitus oli Shemarian. Manuel Dunkel sai odotetun soolon ja myöhemmässä vaiheessa hän vuorotteli nelosia Teemu Takasen kanssa (ssax), joista olisimme iloinneet pidempäänkin. Loppupuolella kuultiin myös Jori Huhtalan bassosoolo. Jo muutaman biisin jälkeen huomiomme kohdistui Rick Shemarian sovituksiin. Niissä oli erityisen voimakas ja rikas sektiosoundi ja Footprintsissä tukevuutta lisäsi Mikko Mustosen rehevä tuuba.

Dreams of Darkness alkoi ja päättyi epätavanomaisella rubato-osuudellaKapellimestari kuvailikin sävellystä eeppiseksi, ehkä juuri ko. rubatojen vuoksi. Kun johdannosta päästiin eroon, meno muuttui straight-ahead 4/4- tempoksi ja solistein kunnostautuivat Saarti ja Dunkel.  Edellisistä biiseistä poiketen syntyi myös hyvää svengiä, jolloin huomio kääntyi rumpaliin. Svengiä ei pidä ihmetellä, sillä puikkojen varressa oli monessa yhteydessä Suomen parhaaksi rumpaliksi nimetty Teppo Mäkynen, jonka kasvot valaisi nyt nautinnollinen hymy. Tähän hymyyn yhdyimme mekin.

Mikko Mustonen

Infant Eyes oli balladi ja Mikko Hassisen aivan uusi sovitus. Seppo Kantosen pianosoolon jälkeen taitojaan pääsi esittämään Perkiömäen, Dunkelin ja Innasen oppilaana ollut virolainen altisti Alexander Paal. Oppi ei ollut ojaan kaatanut.

Viimeisenä kuultiin E.S.P, Shorterin tunnetuimpia sävellyksiä. Medium straight- 4/4 tarjosi hyvän alustan sooloille. Vuoroon pääsivät trumpetisti Tomi Nikku, Alexander Paal ja Teppo Mäkynen.  Sovituksessa oli mielenkiintoista suuret volyymivaihtelut, mutta myös trumpettisoolon alku, jota vain basso säesti. Aivan lopussa kuultu rumpusoolo oli rytmitetty brassin aksenteilla. Jos Paal olisi soittanut tenoria, ero Ojajärveen olisi jäänyt vähäiseksi.

Tätä svengaavaa menoa olisi koko sali halunnut lisää. Pyysimme encorea runsain taputuksin, mutta valitettavasti aika ei antanut myöten. Kiitos, UMO, joka tapauksesta nautinnollisesta konsertista.

 

 

 

 

Takaisin
Translate »