Vapaiden Äänten juhlaa Malmitalossa

Kuvat:

10.11.2009 14:58

Jeanne Added ja Vincent Courtois Malmitalossa

Charlesin yhdessä Suomen Jazzliiton kanssa toteuttama Vapaat Äänet on tuonut tänne runsaasti valtavirran ulkopuolella oievan improvisoidun musiikin edustajia. Liikenne on ollut onneksi kaksisuuntaista, sillä myös lukuisat suomalaismuusikot ovat saaneet työtilaisuuksia Ranskassa.
Vincent Courtois on soittanut Suomessa jo useita kertoja, Oman yhtyeensä kanssa hän kävi viime vuonna Porissa, oikeutetustikin kvartetti on nyt täällä myös kiertueella. Kokoonpano on toiminut viitisen vuotta. Vaikkakin sen jäsenet työskentelevät monissa muissakin projekteissa, pitkäaikaisen yhteistyön jälki kuului selvästi hyvinkin moniaineksisten kappaleiden toteutuksissa, joissa ennaltasuunnitellut osat lomittuivat vaivattomasti välistä pidäkkeettömänkin improvisoinnin kanssa hyvinkin rikkaaksi äänimaailmaksi.
Moniaineksisuutta kuvasi hyvin vokalisti Jean Addedin rooli. Monissa kappaleissa hän saattoi laulaa mm. amerikkalaisesta singer/songwriter-tyylisiä hempeitäkin melodioita,  mutta kappaleiden edetessä hänen ilmaisunsa muuntui usein free-tyyliseksi äänitaiteeksi.
Sekä jousta että pizzicatoa käyttänyt Courtois, erikoislaatuisia ääniä soittimestaan saanut pasunisti Yves Robert ja rumpali Francois Merville ovat kaikki erinomaisen taitavia muusikoita. Merville oli rumpujensa lisäksi yhtyeen elektroniikkavarustustuksen pääkäyttäjä, joka mm. toi kuuluville etukäteen tallennettuja rumpulooppeja.

Elifantree: Anni Elif Egecioglu, Tatu Rönkkö ja Pauli LyytinenKonsertin avanneen helsinkiläisen Elifantreen suurin saavutus on toistaiseksi ollut sen pääsy Suomen edustajaksi Young Nordic Jazz Comets-kilpailussa viime vuonna. Yhtyeen musiikissa on yhtymäkohtia ranskalaiskvartettiin ennenkaikkea laulajan osalta.
Anni Elif Egecioglu näet pystyi heittäytymään ihaltavan rohkeasti tavanomaisemmasta lauluilmaisusta huomattavan vapaamuotoiseen improvisointiin. Suomalaisten laulajien kohdalla en moista ole havainnut. Myös selloa soittavan Annin nimi on kieltämättä vaikea, mutta se kannattaa jo nyt opetella, sillä hänessä hurjasti potentiaalia.
Trion kaksi muuta jäsentä, pääasiallisesti tenoria soittanut Pauli Lyytinen ja rumpali Tatu Rönkkö rekivät myös hyvää. Free-revityksen hyvin hallinnut Lyytinen kunnostautui myös tenorin normaaliasteikon yläpuolelle nousevien flagleotti-äänien taitajana. Yhtyeen soundikuvaa laajensi myös sivusoittimien käyttö. Yllättävän hyvin esimerkiksi toimi turhan niukasti kansoitetun Malmitalon konsertissa kellopelin, melodican ja rumpujen yhdistelmä.

Takaisin
Translate »