Verneri Pohjola ja Mika Kallio mittavalla Vapaat äänet -kiertueella

Kuvat: Maarit Kytöharju

16.02.2018 14:05


Verneri Pohjola - Mika Kallio Duo

Vastikään Jazz-Emma-ehdokkuuden edellisellä kehutulla Pekka-albumillaan saavuttanut trumpetisti Verneri Pohjola ja monipuolinen lyömäsoitintaiteilija Mika Kallio julkaisevat uuden duolevyn Animal Image 23.2. brittiläisen Edition Records -levymerkin kautta. Animal Image on Perttu Saksan samannimiseen elokuvaan sävelletty kuuden meditatiivisen ja vähäeleisyydessään äärimmäisen voimakkaan kappaleen kokonaisuus, jolla Pohjolan ja Kallion yhteissoitto hengittää luontevasti.

Duo starttaa 3.3. Tampereelta mittavan, peräti 15 esiintymisen Vapaat äänet -kiertueen, jonka loppupuoliskolla mukaan liittyy ranskalainen vokalisti Claudia Solalin, sellisti Didier Petit’n ja lyömäsoittaja Philippe Fochin triokokoonano Les Voyageurs de l’Espace, eli Avaruuden matkaajat.

Verneri Pohjolan ja Mika Kallion uutuuslevy Animal Image on enemmän kuin elokuvan ääniraita. Kuvataiteilija ja valokuvaaja Perttu Saksa otti yhteyttä Pohjolaan muutama vuosi sitten ehdottaakseen yhteistyötä. Pohjola vaikuttui Saksan runollisesta kuvakerronnasta ja visiosta, ja lopputulos on saumattomasti musiikkia sekä kuvaa yhdistelevä kokonaisuus. Saksan viipyilevä, piilevän intensiivinen kuvakieli on löytänyt täydellisen vastinparin Pohjola-Kallio-duon musiikista, ja toisinpäin.

– Elokuva kertoo kuvitteellisella tasolla ihmisen ja eläimen ikiaikaisesta suhteesta, Saksa sanoo.

– Elokuvan musiikki on sanaton kieli näiden kahden maailman välillä, ja samalla kutsu eläimeksi muuttumiseen. Musiikillinen improvisaatio on dialogia ilman puhetta. Sen avulla on mahdollista kadottaa kieli ja löytää uusia tapoja tuntea ja kuvitella uusia elämänmuotoja.

Verneri Pohjola trumpetti, elektroniikka, Mika Kallio, rummut ja lyömäsoittimet

Vapaat äänet -kiertue 3.–20.3.2018

Verneri Pohjola & Mika Kallio
La 03.3. klo 14 Tampere, pääkirjasto Metso / Metso-Live: artistitapaaminen ja konsertti
La 03.3. klo 20 Pori, Validi Karkia -klubi Poriginal Galleriassa
Su 04.3. klo 18 Riihimäki, Vihreätalo
Ti 06.3. klo 19 Loimaa, Taidetalo
Ke 07.3. klo 19 Äänekoski, Wille
To 08.3. klo 19 Oulainen, Kinokulma / Kulmajazz
Pe 09.3. klo 19 Seinäjoki, ravintola Alma / Jazzoikoon!
Su 11.3. klo 19 Maarianhamina, Auditoriet, Alandica

Verneri Pohjola & Mika Kallio + Les Voyageurs de l’Espace (FR)
Ti 13.3. klo 19 Turku, Turun seudun musiikkiopisto
Ke 14.3.  klo 19:30 Kuopio, Hygge Bro
To 15.3. klo 19 Kulttuuritalo Tempo/ Mikkelin Musiikkijuhlat
Pe 16.3. klo 19 Raahe, Raahen Teatteri
La 17.3. klo 18 Joensuu, Pakkahuone
Su 18.3. klo 18 Kuusankoski, Pato Klubi
Ti 20.3. klo 19 Helsinki, Malmitalo

Les Voyageurs de l’Espace (FR)
Ma 19.3.2018 klo 18 Hämeenlinnan kaupungin kirjasto

Lisätiedot kiertueesta Vapaat äänet -verkkosivulla.

Takaisin
Translate »