Jazzkitaralegenda Bill Frisell saapuu porilaisen Validi Karkia -klubin 10-vuotisjuhlaan

Kuvat: Osku Rajala

19.05.2020 17:56


Aina hymyilevä ja iloisen oloinen Bill Frisell Porissa 2017

Yksi merkittävimmistä ja tunnistettavimmista modernin jazzkitaran äänistä, amerikkalainen Bill Frisell saapuu esiintymään Poriin  Validi Karkia -klubin 10-vuotisjuhlaan helmikuun 10. päivä 2021.

Maaliskuussa 70v. täyttävän Grammy-palkitun Frisellin ura pitää sisällään kymmeniä soololevyjä ja satoja levytyksiä John Zornista Elvis Costelloon ja Marianne Faithfullista Norah Jonesiin. Hänet on useana vuonna valittu amerikkalaisen jazzlehti DownBeatin kriitikkoäänestyksissä Vuoden parhaaksi kitaristiksi ja on Pat Methenyn sekä John Scofieldin ohella yksi suurista jazzkitaran visionääreistä.

Frisellin ensi helmikuun harvinaislaatuinen soolokeikkojen visiitti Eurooppaan pitää sisällään ainoastaan esiintymiset Porissa ja Pariisissa, Validin keikan ollessa kaikkiaan hänen kymmenes esiintyminen Suomessa. Olennaisena ECM-levy-yhtiön artistina 80-luvun alusta saakka, Frisellin musiikki on seikkaillut folkin, countryn, Americanan ja elokuvamusiikin vaikutteiden parissa. 2011 ilmestynyt All We Are Saying -albumi teki kunniaa John Lennonin sävellyksille. 2019 Frisell debytoi Blue Note -levymerkillä julkaisten levyn Harmony, jolla isossa roolissa oli vokalisti Petra Haden. Porin sooloesiintyminen on vuoden 2018 Music IS -levyn kaltainen rohkea heittäytyminen loopper-pedaalien kanssa yleisön eteen ilman yhtyeen tuomaa turvaa.

John Scofield Tallinnassa 2019

Ensimmäisen Suomen keikkansa Bill Frisell soitti 1987 Tavastia-klubilla saksofonisti Tim Bernen bändissä. Pari vuotta myöhemmin John Zornin Naked Cityn riveissä Tampere Jazz Happeningissä, minkä keikan taltioinnin YLE TV2 esitti myöhemmin. Poriin Frisell saapui ensi kerran 1990 Suomen Jazzliiton kutsumana, jonka tuottama kokeellisemman musiikin Ultra Music Meeting -kokonaisuus oli osa Pori Jazz -festivaalia. Ohjelmaan merkitty Bill Frisell Quartetin keikka houkutteli nuoren kitaristinalun Validin Jyrki Laihon paikalle. Sen konsertin jättämät vahvat jäljet on todettavissa nyt 30 vuotta jälkeenpäin.

“It’s hard to find a more fruitful meditation on American music than in the compositions of guitarist Bill Frisell. Mixing rock and country with jazz and blues, he’s found what connects them: improvisation and a sense of play. Unlike other pastichists, who tend to duck passion, Mr. Frisell plays up the pleasure in the music and also takes on another often-avoided subject, tenderness.” – The New York Times.  

”He’s had one of the loudest impacts on creative guitar” – Nels Cline / Wilco    

”I’m a fan of Bill Frisell’s music for a lot of reasons” – Paul Simon    

Tämän vuoden Pori Jazzin peruunnuttua on kaupungin kansainvälisen jazzin tarjonta Validi Karkian harteilla. Validi toivoo, että tämä näkyisi selkeästi kaupungin taloudellisessa tuessa klubille. Tarkoitus on päästä aloittamaan syyskausi 10.8. Charlie Hunterin ja Lucy Woodwardin keikalla. Jo valmis syyskauden ohjelma julkistetaan kesäkuun aikana koronan määrittämissä puitteissa.

Kymmenvuotis-kevään hyvinkin kitaraorientoitunut ohjelma pitää myös sisällään koronan takia peruuntuneet Frank Gambale All Star Bandin ja Nate Wooley Columbia Icefield feat. Mary Halvorsonin.

Ma 10.08.2020 Validi Karkia -klubi:
CHARLIE HUNTER & LUCY WOODWARD (USA)

Ma 19.10.2020 Validi Karkia -klubi:
JOHN SCOFIELD & DAVE HOLLAND (USA/UK)

La 12.12.2020 Validi Karkia -klubi:
TUOMARI NURMIO & TOHTORI HILLILÄ.

Ke 10.02.2021 Validi Karkia 10v.:
BILL FRISELL SOLO (USA).

Ti 30.03.2021 Validi Karkia -klubi:
FRANK GAMBALE ALL STAR BAND (USA/FRA/HU)
(Frank Gambale, Hadrien Feraud, Gergo Borlai, tba).

xx.06.2021 Validi Karkia -klubi:
NATE WOOLEY COLUMBIA ICEFIELD (USA)
(Nate Wooley, Mary Halvorson, Susan Alcorn, Ryan Sawyer)

Takaisin
Translate »