Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen + Erik Lindströmin rahaston apurahan jako

Kuvat:

22.05.2019 20:13


Joonas Haavisto Trio + Teemu Viinikainen

Helsingissä 28.5. osana jaZZanti-konserttia julkistetaan Erik Lindströmin rahaston apurahansaaja, joka myös esiintyy illan myötä.

Illan pääesiintyjä on Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen, tuore kokoonpano, joka yhdistää yli kymmenen vuoden ajan keikkailleen pianotrion sekä jazzkitaristien eliittiin kuuluvan Teemun musiikilliset vahvuudet ja visiot. Yhtyeen ohjelmisto muodostuu pitkälti Haaviston sävellyksistä, joissa pitkät kaaret sekä vapaammat jaksot tasapainottavat toisiaan ja vaikutteita on kuultavissa jazzperinteen lisäksi niin klassisesta musiikista kuin hip hopistakin. Saksalainen levy-yhtiö Membran julkaisee maailmanlaajuisesti yhtyeen uuden albumin huhtikuussa 2019.

Pianisti ja säveltäjä Joonas Haavisto on yksi mielenkiintoisimmista pohjoismaisista jazzpianisteista. Hän on esiintynyt merkittävillä festivaaleilla sekä klubeilla ympäri maailmaa. Joonas sai arvostetun Steinway Artist -tittelin ensimmäisenä suomalaisena jazzpianistina toukokuussa 2017. Steinwayn rosteriin kuuluvat mm. Keith Jarrett, Brad Mehldau ja Ahmad Jamal.

Haavisto on esiintynyt yli kymmenen vuoden ajan trionsa, Joonas Haavisto Trion, kanssa mm. Royal Concert Hallissa Nottinghamissa, Pariisin Jazzcolors Festivaalilla, Jazzaheadissa Bremenissä, Les Boréales Festivaalilla Caenissa sekä Pori Jazzeilla. Trio on julkaissut neljä albumia ja saavuttanut suosiota erityisesti Japanissa, missä he ovat tehneet konserttisalikiertueita sekä esiintyneet legendaarisella Tokyo Jazz Festivaalilla. Kolmas albumi oku (2016) on saanut ylistäviä arvioita ja albumin kappale Frozen nousi maailmanlaajuisen Apple Musicin A-listalla 2016 jazzsävellyksien top 10:een. Japanin tärkeimmät jazzjulkaisut ja mm. Saksan Der Spiegel ovat antaneet erinomaisia arvioita levystä. Trion viimeisin Japanissa julkaistu albumi Gradation valittiin kuukauden levyksi elokuussa 2018 brittiläisen Peter Gabrielin suojeleman, Bowers & Wilkinsin ja Society of Soundin kollaboraation toimesta.

Sävellys on ollut Haavistolle tärkeä tapa tutkia musiikkia siitä asti kun hän alkoi soittamaan pianoa. Hänen jazzperinteestä ammentava tyylinsä on saanut vaikutteita niin klassisesta musiikista kuin hip hopistakin. Joonas on säveltänyt musiikkia erilaisille kokoonpanoille soolopianosta big bandeihin ja kamariorkestereihin. Haavisto sävelsi ja soitti kappaleen Toast elokuvaan Hymyilevä Mies, joka voitti Cannesin Un Certain Regard sarjan ja oli Suomen virallinen Oscar-ehdokas 2016.

Haavisto on soittanut kansainvälisesti merkittävien muusikkojen ja kokoonpanojen kanssa, joista mainittakoon mm. Jerry Bergonzi, Jonathan Kreisberg, Tivon Pennicott, John Fedchock, Bill Watrous, UMO, Lahti Sinfonia ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri.

Joonas Haavisto: piano, Teemu Viinikainen: kitara, Antti Lötjönen: basso, Joonas Riippa: rummut

jaZZanti-konsertti  tiistaina 28.5.19 klo 19.00 Ravintola Laulumiehet (Hietaniemenkatu 2, 00100 Helsinki).
Ravintolan ovet avautuvat klo 18.30.

Liput: 18 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 12€, opiskelijat 10 €, pariskunnat 12 + 12 €
Ennakkoliput: Digelius Music, Laivurinrinne 2 tai tältä sivulta, jolloin lippujen hinnat: 19,5/13,5/11,5 €.

 

 

Takaisin
Translate »