Koko kesä Kalliossa

Kuvat:

04.06.2013 08:16


Koko Jazz Club, Hämeentie 3, Helsinki

Koko Jazz Clubin kesäinen ja ainutlaatuinen konserttisarja sai upean aloituksen viime perjantaina kun Tuure Kilpeläinen esiintyi täydelle salille taidokkaan jazztrion säestyksellä!

Upean avajaisillan jälkeen odotamme innolla seuravaa klubia kun lavalle astuu Pepe Willberg! Pe 7.6. klo 21.00!

Koko kesä Kalliossa on toista kertaa Koko Jazz Clubilla, Helsingin Hakaniemessä, järjestettävä kesäinen musiikkiklubi. Suuren suosion saavuttanut klubi päätettiin toteuttaa uudelleen myös tulevana kesänä.

Klubin isäntänä toimii huippuvibrafonisti Arttu Takalo. Takalon jazzensemblen vieraina nähdään huikea läpileikkaus tunnetuimpia suomalaisia artisteja. Klubeilla kuullaan kaikkien suomalaisten sydämiin piirtyneitä klassikoita taidokkaina jazz-sovituksina.

Klubin isäntä Arttu Takalo (s. 1971) on alunperin kouvolalainen vibrafonisti ja säveltäjä. Hän on pitkän ja monipuolisen uransa aikana säveltänyt musiikkia niin kuoroille kuin kamari- ja sinfoniaorkestereillekin. Hänen musiikkiaan kuullaan myös elokuvissa Kuutamolla ja Riisuttu mies. Takalo on valittu Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi vuonna 2000, ja hänen ensimmäinen sooloalbuminsa When I Fall julkaistiin vuonna 2001.

Koko kesä Kalliossa -klubien ohjelma

pe 31.5. Tuure Kilpeläinen

pe 07.6. Pepe Willberg

pe 14.6. Fredi

to 04.7. Sonja Lumme

to 11.7. Juha Hostikka & Niko Kumpuvaara goes Dallapé

to 18.7. Marzi Nyman

to 25.7. Kauko Röyhkä

to 01.8. Lea Laven

to 08.8. Arja Saijonmaa

to 15.8. Esa Kaartamo

to 22.8. Paula Koivuniemi

to 29.8. Vicky Rosti

Vieraita säestävässä jazzensemblessä Arttu Takalo, Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen

Liput löydät Tiketistä sekä Menolipusta tai voit tehdä varaukset 050 321 9919 tai bookings@kokojazzclub.com!

Takaisin
Translate »