RinneRadion Tapani Rinteen ovi on auki faneille

Kuvat: Maria Helander

05.09.2016 09:33


Rinneradio

Vuosina 2000 – 2005 televisiossa nähty Kylmäverisesti sinun -rikossarja oli oman aikansa kohudraama, ja nyt tuon sarjan musiikki saadaan viimein myös fanien ulottuville, kun RinneRadion Tapani Rinteen ja kumppanien säveltämät räväkät tunnusmusiikit sekä teemasta kummunnut tuore remix julkaistaan 5.9.2016 EP:nä. Tyylikkäästä remixistä vastaa drum’n’bass-tuottaja Muffler alias Konsta Mikkonen.

– Kylmäverisesti-musa on soinut päässäni sitkeästi sarjan esityskausien jälkeenkin. Vuosien varrella jaksoja on lähetetty uusintoina monen monta kertaa, ja ihmiset ovat kyselleet, mistä tuota musiikkia voi kuulla. Nyt tuntui olevan sopiva rako julkaisulle, ja ajattelin, että loogisinta on lähteä liikkeelle tunnareista. Ne ilmentävät sarjan yleistunnelmaa, joka on tumma ja raadollinen – alkujaksothan perustuivat tosielämän rikoksiin. Biiseissä kuuluu ajan kuva, mutta ne tuntuvat silti myös tuoreilta ja ajattomilta, Tapani Rinne toteaa.

Kylmäverisesti sinun -EP-julkaisun ohella RinneRadio aktivoituu myös keikkarintamalla tehden neljän erikoiskeikan putken osana Helsinki Design Weekin ohjelmistoa. Erityislaatuisiksi 6. – 9.9. kuultavat keikat tekee se, että ne kuullaan Tapani Rinteen ja Leena Kouhian olohuoneessa, aidossa punavuorelaisessa taiteilijaympäristössä.

– Asumme entisessä metallipajassa, ja tuntuu kivalta ottaa yleisö kotiin ja kokea tiivis tunnelma yhdessä. Intiimi ympäristö heijastuu konsertin luonteeseen, ja onhan se muusikon kannalta myös mukavaa, kun on lyhyt keikamatka ja se, että kiertueen kaikki esiintymiset ovat samassa paikassa, Rinne hymyilee.

RinneRadion iltakeikkojen lisäksi Raamit Ruualle – Frames for Food -tapahtuma tuo taiteilijakotiin myös päivisin avoinna olevan Marianne Huotarin (STURIO smoo) ja Leena Kouhian (Raaka Rå) myyntinäyttelyn sekä Demmers Teehausin Kirsi Pullisen teemaistiaiset.

 

RinneRadio 6.-9.92016 klo 19  
Uudenmaankatu 33, sisäpiha, Helsinki
Konserttipaikan portti sulkeutuu klo 19, jonka jälkeen ei ole sisäänpääsyä. Ole siis paikalla ajoissa.
Sisäpihan loft-asunnon olohuoneeseen mahtuu kerrallaan 30 kuulijaa.

Liput olohuonekeikoille ovat nyt myynnissä osoitteissa:
www.tiketti.fi/Raamit-ruualle-Frames-for-Food-Uudenmaankatu-33-sisapiha-lippuja/40955
www.helsinkidesignweek.com/ohjelma/raamit-ruualle/?lang=fi

 

 

 

Takaisin
Translate »