Son-musiikin uudistaja Jóvenes Clásicos del Son Savoy-teatterissa

Kuvat:

20.09.2016 14:11


Cubasoyyo: Jovenes Clasicos del Son

Kuubalaista musiikkia on mahdotonta tuoda esille mainitsematta Buena Vista Social Clubia, Kuuban nimekkäintä yhtyettä. Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Jóvenes Clásicos del Son kulkee superbändin jalanjäljissä jatkaen kuubalaisen musiikkiperinteen levittämistä.

Jo kaksikymmenvuotisen uran kuubalaisen musiikin parissa tehnyt bändi yhdistelee luovasti sonia, rumbaa, latinalaista jazzia ja muita lattarirytmejä.

– Yhtye on kovan luokan ammattibändi, jonka tyyli ja taito tunnetaan sekä Kuubassa että maailmalla, kertoo bändin vaiheita pitkään seurannut, kuubalaisen musiikin asiantuntija Risto Vuorimies alias Papá Montero.

– Bändin syntyessä 90-luvulla, se oli sensaatio, koska yhtye uudisti perinteistä son-musiikkia modernilla ja aistikkaalla tavalla.

Kuubassa Magnificient Seven -lisänimen saanut yhtye kuuluu samaan musiikkigenreen kuin Suomessa aiemmin vierailleet kuubalaiset Septeto Santiaguero ja Septeto Nabori.

– Jos innostuit näistä yhtyeistä, tulet rakastumaan Jóvenes Clásicos del Soniin, Vuorimies vakuuttaa.

Kahdeksannen albuminsa, El Bar de Paco, helmikuussa julkaissut yhtye kiertää Eurooppaa uuden levynsä parissa. Vuosien saatossa bändi on esiintynyt useiden kuubalaisten ja kansainvälisten tähtien kanssa: Harry Belafonte, Natale Cole, Buena Vista Social Club ja Van Van.  

Jóvenes Clásicos del Son
Savoy-teatteri, Helsinki, sunnuntai 16.10. klo 18
Liput alk. 39/33/10 €

Takaisin
Translate »