Validi Karkian laaja-alaisen kansainvälisen syyskauden tähtinä Carla Bley, Iro Haarla ja Olli Hirvonen

Kuvat:

06.07.2019 17:05


Carla Bley (© Peter Purgar)

Porin Validi Karkia -klubin kansainvälisessä syyskaudessa kuullaan artistivieraita jopa yhdeksästä eri maasta. Naisten johtamia yhtyeitä on yli puolet esiintyjistä. Suurimpana tähtenä Validiin saapuu amerikkalainen Carla Bley, joka on yksi maailman arvostetuimmista naissäveltäjä-pianisteista jazzin saralla. Jo merkittävän 60 vuoden uran tehneen Bleyn tulo viime vuoden Pori Jazziin peruuntui sairastumisen vuoksi. Hänen triossaan vaikuttavat puolisonsa, yksi maailman johtavista jazz-sähköbasisteista Steve Swallow sekä Gil Evansin ja George Russellin kokoonpanoista tuttu brittiläinen saksofonisti Andy Sheppard. Konsertti juhlistaa Validin keväisen Ralph Towner -konsertin tavoin ECM-levy-yhtiön 50-v.-juhlavuotta.  

Levynjulkaisukeikkoja ohjelmassa on runsaasti. Yksi rakastetuimmista laulaja-lauluntekijöistämme, Juha Vainio -palkittu Edu Kettunen julkaisee uuden ’Kaivo aavikolla’ -albumin ja saapuu juhlistamaan sitä duona Mika Kuokkasen (Hoedown, Ninni Poijärvi) kanssa. Kaksi tamperelaista yhtyettä, akustista espanjankielistä musiikkia esittävä Belize-trio ja jazzahtava pop-folk-yhtye Samanna julkaisevat kumpikin kakkosalbuminsa Validissa.

Groove-jazz-urkuri Kalle Salosen Organ Free -triolta ilmestyy alkusyksyllä debyyttilevynsä Mental Beauty Recordsin kautta. Vimma-palkitun Salosen improvisaatioon pohjautuvassa yhtyeessä vaikuttavat pitkän linjan muusikot trumpetisti Antero Priha (J.Karjalainen, Tuomari Nurmio, Sound & Fury) ja rumpali Hannu Pikkarainen (Pekka Ruuska, Aki Sirkesalo). Kitaristi-sitaristi Antero Mentun Landscaping Team on tuore nykymusiikista, folkista, ambientista ja jazzista ammentava akustinen trio. Mentun lisäksi yhtyeessä vaikuttavat viulisti Konsta Eskelinen (Faarao & Nubialaiset) sekä basisti-klarinetisti Panu Ukkonen (Aalto-yhtye). Debyyttilevy ilmestyy lokakuussa Eclipse Musicin kautta. 

JukkaTolonen (© PetterMartiskainen)

Herkkuja kitaristeille edustavat myös jazz-kitaran huiput Olli Hirvonen ja Kari Antila jotka tuovat Poriin omat monikansalliset kokoonpanonsa. Kitaralegenda Jukka Tolonen saapuu myös oman Ramblin’ Jazz Quartetin kanssa esiintymään basson varressa. Illassa esitetään kvartetissa vaikuttavan kitaristi-ohjaaja Lasse Keson Tolonen-dokumenttielokuva. Runsaassa radiosoitossa oleva tuore Soit Se Silti -levy-yhtiön folk-laulaja-lauluntekijä Ylva Haru saapuu soolokeikalle, kuten myös Berliinissä asuva venäläinen Faust-yhtyeen Klangbad-yhtiölle levyttävä multimedia-artisti Mary Ocher, jonka musiikki, runous ja taide kietoutuvat vahvasti kantaaottavissa esityksissä.  

Sähköpaimen on laulaja-munniharpisti Amanda Kauranteen, puhaltaja Kirsi Ojalan ja multi-instrumentalisti Eero Grundströmin arkaaista konemusiikkia esittävä trio.   

Kiehtova kahden sellistin ja kahden saksofonistin monikansallinen yhtye seikkailee improvisaation maailmassa. Sen muodostavat ruotsalaiset saksofonistit Anna Högberg ja Elin Forkelid, sellistit kolumbialainen Sergio Castrillon ja suomalaistunut Anni Elif Egecioglu, jotka ovat tuttuja kokoonpanoista Elifantree, Doglife, Anna Högberg Attack.   

Vapaat Äänet -yhteistyöstä saadaan nauttia kahden ranskalaisen kokoonpanon voimin. Klarinetisti Jean-Marc Foltzin & pianisti Stéphan Olivan duo ottaa George Gerswinin sävellykset rohkeaan käsittelyynsä. ’In love with’ on rumpali Sylvain Darrifourcqin, viulisti Théo Ceccaldin, sellisti Valentin Ceccaldin räjähtävän orgaaninen trio.  

Syyskauden huipentaa Suomen merkittävimmän jazzsäveltäjä Iro Haarlan kvartetin keikka 29.11. kokoonpanossaan saksofonisti-huilisti Juhani Aaltonen, kontrabasisti Ulf Krokfors ja rumpali Markku Ounaskari. Yhtyeen kaikki jäsenet ovat saaneet Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon ja viime vuonna Haarlalle myönnettiin Pori Jazzin Ted Curson – palkinto. 

– Olen erityisen ylpeä tulevasta syyskaudesta. Tästä on musiikillisesti vaikea enää parantaa, tuumailee vuoden 2018 Jazzdiggariksi valittu klubin ohjelmasta vastaava Jyrki Laiho.   

Validi Karkia -klubi on järjestänyt Porissa laadukkaita konsertteja genre-rajoihin tuijottamatta vuodesta 2011. Illoissa on kuultu tähän mennessä jo yli 500 esitystä, joissa reilut 1500 muusikkoa 28 eri maasta.

Konsertit ovat ikärajattomia ja kaikille avoimia tilaisuuksia varhaisin soittoajoin.    

VALIDI KARKIA SYYSKAUSI 2019   

05.08. Mary Ocher (RUS)
16.08. Tolonen-elokuva (ohj. Pekka Keso), live: Ramblin’ Jazz Quartet feat. Jukka Tolonen
30.08. Organ Free (Kalle Salonen-Antero Priha-Hannu Pikkarainen)     

13.09. Sähköpaimen, Samanna-yhtyeen levynjulkaisu
26.09. Jean-Marc Foltz & Stéphan Oliva (FRA)   

05.10. Edu Kettunen ’Kaivo aavikolla’ -levynjulkaisukonsertti
15.10. Carla Bley Trios (USA/UK) (Carla Bley, Steve Swallow, Andy Sheppard)
23.10. Kari Antila & New New Trio (BE/USA/DEN/FIN), Antero Mentu Landscaping Team   

01.11. Ylva Haru soolo, Belize-trion levynjulkaisu
08.11. Sylvain Darrifourcq  (FRA) (Sylvain Darrifourcq, Théo Ceccaldi, Valentin Ceccaldi)
17.11. Olli Hirvonen Quartet (USA/FIN) (Olli Hirvonen, Luke Marantz, Marty Kenney, Nathan Ellman-Bell)
27.11. Anna Högberg, Anni Elif Egecioglu, Elin Larsson Forkelid, Sergio Castrillon (SWE/FIN/COL)
29.11. Iro Haarla Quartet (Iro Haarla, Juhani Aaltonen, Ulf Krokfors, Markku Ounaskari) 

 

Takaisin
Translate »