Klassisen jazzin mestari on poissa

Kuvat:

10.08.2019 13:17


Bob Wilber 1928 - 2019

Jazzia voi opiskella kahdella tavalla. Koulutusjärjestelmät tarjoavat mahdollisuuden muskarista aina korkeakouluihin ja jopa tohtoritasolle asti. Toinen tapa on kisälli/mestari -menetelmä, jossa opiskelu tapahtuu yksityistunneilla ja mestarin työskentelyä seuraamalla. Molemmilla tavoilla voi päästä loistaviin lopputuloksiin ja edistyminen edellyttää valtavan määrän työtä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että konserttisaleissa, keikkapaikoilla ja levytysstudioilla ei päästötodistuksia kysellä.

Bob Wilber syntyi vuonna 1928 ja klarinetinsoiton perusteiden opiskelun jälkeen käväisi vuonna 1945 lukukauden verran Eastman School of Music´ssa, New Yorkissa. Sitten teoreettinen tapa lähestyä jazzia sai riittää ja hän omien sanojensa mukaan lähti hengailemaan 52nd Streetin ja Villagen klubeille. Jazzbasilli oli tehnyt tehtävänsä Bobin ollessa kolmen vanha ja isän tuotua kotiin savikiekon jolle oli tallennettu Duke Ellingtonin Mood Indigo.

Niihin aikoihin hän myös ihastui Sydney Bechetin soundiin ja Mezz Mezzrowin kautta tutustui mestariin ja pääsi hänen oppilaakseen ja asui jopa muutaman kuukauden hänen luonaan. Eräässä musiikkikaupassa Bob näki kiiltävän klarinetin, joka sitten osoittautuikin sopraanosaksofoniksi ja niinpä paketti oli kasassa. Bechetin vibraatoa ei opeteta musiikkioppilaitoksissa, mutta sitä on moni jazzista innostunut muusikko jäljitellyt. Bechetin kautta aukesi moni ovi kotimaassa ja ensimmäinen kansainvälinen keikka oli Nizzan jazzfestivaaleilla, jossa Bob esiintyi omalla yhtyeellään vuonna 1948.

Bob Wilber työskenteli 40-luvun loppuvuosina useimpien traditionaalisen jazzin merkittävimpien muusikoiden kanssa, joista mainittakoon Muggsy Spanier, Baby Dodds, Danny Barker, Bud Freeman, Pee Wee Russell, George Wettling, Jimmy McPartland, Wild Bill Davison ja James P. Johnson.

Bob omaksui erilaiset tyylit helposti ja pystyi työskentelemään niin big bandien kuin pienyhtyeiden kanssa. Hän sai Grammyn elokuvasta Cotton Club, jonka musiikista hän vastasi. Elokuvassa esiintyy Ellingtonin Big Bandin kopio. Bob kertoi vieraillessaan Classic Jazz festivaaleilla vuonna 1993,  että elokuvan tähti Richard Gere todellakin itse soitti kornetilla kappaleen I Wan´t a Big Butter And Egg Man. ”Houkuttelin Warren Vachen Richardille opettajaksi ja lopputulos oli erinomainen”.

Bob Wilber ja Antti Sarpila (Kuva: AS arkisto)

70-luvulla Bob Wilber perusti yhdessä Yank Lawsonin ja Bobby Hacketin kanssa orkesterin, jonka nimi oli vaatimattomasti World Greatest Jazz Band. Bändi vieraili myös ainakin kerran Kulttuuritalolla.  Bob Wilber esiintyi useamman kerran Suomessa ja vierailuista eräällä tavalla merkittävin tapahtui vuonna 1980 Pori Jazzeilla.

Bob sai oppaakseen 16-vuotiaan Antti Sarpilan, joka kantoi mukanaan klarinettikoteloa. Jossain vaiheessa Antti soitti takahuoneessa jotakin ja Bob innostui asiasta niin paljon, että kutsui Antin luokseen jenkkeihin kuukaudeksi kolmen seuraavan vuoden ajan.

Siitä alkoi viime maanantaihin asti kestänyt ystävyys, jonka seurauksena Bob vieraili Helsingissä, Classic Jazz Festivaaleilla vuonna 1993. Siihen aikaan Helsingin Sanomat raportoi myös jazzkonserteista ja seuraava teksti on Lauri Karvosen käsialaa:

Julkaistu: 16.11.1993

Opettaja kohtasi oppilaansa

Classic Jazz -yhdistystä on moitittu klassinen-sanan väärinkäytöstä. Ennen kuin opetusministeriön virkamiehet saavat valmiiksi lausuntonsa siitä, missä yhteydessä sanaa sopii käyttää, turvaudun muihin auktoriteetteihin.

Mark Gridley valittaa Jazz Styles -kirjassaan sitä, että varhaisen jazzin käsitteistö ei ole yhdenmukainen, vaan termien sisältö vaihtelee koulukunnittain. Chicago-jazzin ja New Orleans -jazzin ohella käytössä ovat myös nimikkeet ragtime, gut bucket, barrelhouse, dixieland, klassinen jazz ja traditionaalinen jazz.

Ted Gioia puolestaan näkee teoksessaan The Imperfect Art ”klassisena” nimenomaan New Orlans -jazzin. Uusklassista linjaa edustavat hänelle Lester Youngin, Wes Montgomeryn, Stan Getzin ja Miles Davisin kaltaiset muusikot, joita yhdistää pidättäväisyys, kontrolli ja taloudellisuus. Hiottuun muotoon pyrkivät uusklassikot ovat vain valitettavan usein jääneet jazzin romanttisen, tunnevoimaisia sooloja muodon kustannuksella suosivan päälinjan varjoon.

Sarpila ohittamassa opettajansa?

Old Time Jazz Band edustaa verrattain hyvin niitä 1920-luvun aikoja, jolloin soolo oli vielä harvinaisuus ja soittajan persoonallisuus pilkahti esiin lähinnä lyhyissä breikeissä. Jelly Roll Morton sanoo keksineensä nuo taukopaikat, joissa yksittäinen soittaja hetkeksi murtautuu kollektiivista huomion keskipisteeseen.

Ei ihme, että Old Time Jazz Band soitti paljon Mortonin sävellyksiä. Niiden tasapainoisuus ja taloudellisuus loistavat kirkkaina edelleen.

Bob Wilberg ja Antti Sarpila 1992 Kainuun Jazzkevät (Kuva: JR)

Bob Wilber muistetaan Cotton Club -elokuvan rekonstruktiomusiikin tekijänä: hän harjoitutti valkoiset muusikkonsa kopioimaan mustan Ellington-soundin. Antti Sarpila on ollut Wilberin opissa; tämä puolestaan itse Sidney Bechet’n.

Konsertin kohokohtia oli sopraanoin (käyrällä ja suoralla) tulkittu Bechet’n balladi Si Tu Vois Mère, missä Wilberin ”paksu” ja vibratoa hylkivä soundi näytti voimansa. Hienoa oli myös klarinettien saumaton yhteisymmärrys Limehouse Bluesin soinnuissa.

Yhteisestä perusnäkemyksestä huolimatta Sarpilan tulkinta oli astetta verevämpi ja rohkeampi kuin Wilberin. Joko oppipoika todella ohitti opettajansa, kuten Wilber kohteliaasti väitti?

– Konsertti järjestettiin sunnuntai-iltapäivällä Ruotsalaisessa teatterissa ja jatkojamit Storyvillessä. Illan ja seuraavan aamupäivän aikana oli aikaa rupatella Bobin kanssa. Kuuntelimme konsertista tehtyä nauhoitusta Storyvillen kellarissa ja ajankulu unohtui. Huomasin että nyt tulee kiire kentälle ja kipusimme Nissan Patroliin, joka parhaimmillaan kulki satasta.

Painelimme pitkin Tuusulantietä kohti lentokenttää Nissanin täristessä ja katsoin Bobia vieressäni. Kasvot olivat kalpeat ja kädet olivat sylissä ja sormet ristissä. Ilmeestä päättelin hänen toivovan, ettei kyseessä ollut viimeinen matka. Ei ollut.

Hyvää matkaa Robert Sage Wilber (15.3.1928 – 4.8.2019)

Takaisin
Translate »