Nippe etsii basistia ja kitaristia

Kuvat: Nipen arkisto ja JR

09.05.2019 16:28


Niilo "Nippe" Isomäki

– Olen puuhannut lähes 60-vuotta vähintään neljää blosaria käyttävien kokoonpanojen kanssa, soittajana, sovittajana ja kapellimestarina. Aikojen kuluessa ovat bändit yksi toisensa jälkeen sulaneet alta. Jäljellä on enää tilinpäätösäänitteen tekeminen kotistudiossa. Vanhaa mustalaista mukaillen: ”Vielä mä tahtoisin koittaa tunteeni tulkita nuo…”, sanoo Niilo ”Nippe” Isomäki

Nipen soittimia

– Löytyisikö yhteistyöstä kiinnostunutta kontrabasistia ja kitaristia? Olisi siinä hyvä alku haaveilemalleni acoustic-yhtyeelle. Soittaisin itse noita kuvassa olevia soittimia, paino vahvasti vapaalehdykkäpuolella.

– Tyyliin mahtuisi sitten varovasti edeten joku puupuhallin, cajon-perkussionisti tahi huilua soittava laulusolisti.

– Ohjelmistossa voisi olla gipsy-tyyppistä pehmojazzia, ranskalaisia haitarivalsseja, bossaa, Piazzollaa, Bachia, Telemannia ja Händeliä, Malandon ja Toivo Kärjen tangoja ja ehkä maltillisesti muutakin 40 -50 -luvun iskelmää.

– Kotipaikka voisi olla Helsingin tai Lappeenrannan seudulla.

Big Band  –  janitsaarijatsi
”Aloitin Big Band-urani koulupoikana 1950-luvun lopulla pianistina Lappeenrannan Muusikkojen Suuressa Tanssiorkesterissa, joka oli nykyisen Lappeenranta Big Bandin edeltäjä, ja on yksi Suomen vanhimmista toimivista Big Bandeista.  Saman bändin myötävaikutuksella pääsin aloittelemaan jo sovittajan uraa ja sainkin aikaan pari sovitusta, joita soitettiin perinteisessä Kevätkiekaus-konsertissa.

Harrastus jatkui opiskeluaikana Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan soittokunnassa, jota olin perustamassa vuonna 1964 ja toimin sen kapellimestarina kymmenkunta vuotta. Sinä aikana torviseitsikosta muotoutui uutterasti tekemieni sovituksien myötä täysiverinen Big Band, Boston Promenade, joka saa kiittää nimestään sen aikaista sponsoriaan, Amer Tupakkaa.

Janitsaarit olivat Turkin sulttaanin henkivartiokaartin sotilaita, jotka rumpuineen, pilleineen ja symbaaleineen saivat aikaan ”laatuunkäyvän metelin”. Kun Euroopassa sotilassoitokunnat laskeutuivat ratsailta, saatiin kulttuurilainana janitsaareilta uusia soittimia. Siitä sotilassoittokuntiin liittyvä käsite janitsaarikokoonpano.

Janitsaarijatsi syntyi, kun haalareissa vappumarsseilla kulkevat ennakkoluulottomat Kylterit ryhtyivät luomaan fuusiota janitsaarisoittokunnan ja Glenn Millerin, Benny Goodmannin ja Count Basien tyylisten big bändien välille. Tuloksia on kuultavissa keräilijöiden suuresti himoitsemalla LP-levyllä Janitsaarijatsin nousu ja uho.

Myöhemmin toimin Tuusulanjärvi Big Bandin kapellimestarina ja olen konsertoinut Lappeenranta Big Bändin vierailevana kapellimestarina esittäen omia sävellyksiäni ja 70-luvun sovituksiani sekä huuliharppusooloja.

Tanssibändit

Raimo Tiihonen (vas.), Erkki Muikku, Niilo Isomäki, Seppo Rasilainen, P. Niiranen ja Sari Varpukari (myöh. Mårtenson) alias Tulle Martina.

Tanssimuusikkourallani oli ensin satunnaisia pianokeikkoja koulubileissä, osakunnissa ja upseerikerhoilla. Vuonna 1960 minut kutsuttiin haitaristiksi Lappeenrantalaiseen Schoolboys-yhtyeeseen, joka oli nuorison suosikki ja pääsi ensimmäisenä paikallisena yhtyeenä talvikauden ykkösmestaan, Urheilutalolle.

Ammattimaisemmaksi homma muodostui Pauli Niirasen yhtyeessä, joka aluksi oli viisimiehinen + laulusolisti. Keikoilla käytiin Joensuun korkeudella, kun helsinkiläisyhtyeet veivät keikat omalla paikkakunnalla.

1960 -luvun alun ehdoton ykkösbändi ainakin jazzharrastajien mielestä oli Ronnie Kranck’in Sekstetti. Siinä oli kolme puhaltajaa (mm. Pentti Lasanen, Lill-Jørgen Petersen ja Rauno Lehtinen).

Erikoista oli, että haitari oli sen aikaiseen tekniikkaan nähden taitavasti vahvistettu niin, että sitä saattoi käyttää puhaltimen tavoin sektiossa, joka soitti neliäänistä satsia.

Toinen erikoisuus oli ns. Miller-soundi (Kuutamoserenadista tuttu). Se saatiin aikaan niin, että klarinetti ja tenorisaksofoni puhalsivat melodiaa oktaavissa (niinkuin Glenn Millerilläkin) ja se haitari soitti puuttuvat väliäänet. Hyvällä kaiulla höystettynä se kuulosti hämmästyttävän aidolta.

Minua kiehtoi ajatus samanlaisesta kokoonpanosta. Kun kokemusta sovittamisesta oli jo kertynyt ja Patekin innostui asiasta ja hankki tarpeelliset kamat (mm. 6 hengen ja 6 sylinterin Chevrolet Bel Air), pestasi varuskuntasoittokunta-tason puhaltajia ja perustettiin Pauli Niirasen Sekstetti. Se oli kokoonpanoltaan esikuvansa kaltainen.

Yhtye saavutti mielestäni musiikilliset tavoitteensa ja kuullosti hyvältä. Kysyntää oli ja yleisön suosiokin tyydyttävää, joskaan ei ehkä Pohjois-Karjalassa Kaltimon suunnalla, jossa tango oli ”noita virsiä” suositumpaa.

Oktettijazzia 
Kun Boston Promenade oli aika jättää, perustivat muutamat sen seniorijäsenet oktetin, joka oli eräänlainen synteesi ja laajennus Ronnie Kranck’in ja Gerry Mulliganin seksteteistä. Lisää tuli pasuuna ja kitara. Haitari korvautui aikaa myöten sähköisillä koskettimilla.

Swingin SM-kisat 2007

Olen siitä pitäen (v. 1978) näihin päiviin asti vetänyt omiin sovituksiin perustuvaa bändiä, jonka perusrunkoon on aina kuuluneet trumpetti, tenorisaksofoni, pasuuna, baritonisaksofoni plus komppi.

Nimi on vaihdellut (Kommandiittiyhtye, High Society Band, Janitsaarijatsin Perinnesoittokunta).

Oman jazzyhtyeeni kanssa olen kiertänyt maamme lukuisilla festivaaleilla mm. Imatra Big Band Festival, Lieksan Vaskiviikko, Runnin Rapujatsit, Kemijärven Ruska Swing, Lappeenrannan Linnoituksen yö ja Ylläs Jazz Blues.

Swingin SM-kilpailun voitto tuli High Society Band -yhtyeellä Lapualla vuonna 2007.  Wiipurin linnan jazzfestivaalillakin on käyty pariin otteeseen.

Sävellystä ja sanoitusta
Biisintekijänä pääsin Saimaan Sävel-kilpailun finaaliin kahdella eri kappaleella. Osallistuin myös Sotainvalidien Veljesliiton kilpailuun, jossa piti säveltää mieskuorolle Yrjö Jylhän runo Marttyyrien päivä.

Nämä esitettiin Sävellyskonsertissani Lappeenrantasalissa syksyllä 2009, joka oli sävellysurani ylittämätön huippu. Siellä esiintyi mieskuoro, big band ja 29 soittajan sinfoniaorkesteri. Ohjelmassa oli myös kymmenkunta Lappeenranta-aiheista laulua.

Sävellyskonsertti 2009, bändin johtaja Antti Taipale, laulusolistit Joaquín Hernández, Reija Lang, Jouko Nykter ja lauluntekijä itse.

Pidän itseäni Lappeenrannan ainoana sinfonikkona. Emma -niminen teos oli alkujaan Boston Promenaden konsertissa eräänlaisena parodianumerona, mutta täydentyi paljon myöhemmin vakavaksi neliosaiseksi orkesteriteokseksi, joka omasta mielestäni mahtuu sinfonian määritelmään. Se on esitetty kaksi kertaa täydelle salille.

Kantaesitys oli Lappeenrannan Muusikkojen vuosijuhlakonsertissa Jan Söderblomin johtaman Lappeenrannan Kaupunginorkesterin esittämänä. Toinen kerta oli yllämainitussa sävellyskonsertissa Satu Simolan johdolla.

Instrumentit 
Soittajana sain ensiopetuksensa Mirja Helkiön ja Sohvi Korhosen pianotunneilla.  Haitaria tuli soitettua tanssilavoilla Pauli Niirasen yhtyeessä. Pasuuna tuli mukaan Boston Promenadessa ja sittemmin Ratsuväen Perinnesoittokunnassa.

Ja sitten on kromaattinen huuliharppu, vuosikymmenien rakkaus. Huuliharppu ei ole soolosoitin siinä mielessä, että kukaan viitsisi pitkään kuunnella, kun toisesta suupielestä tulee ”on armas mulle aallon tie” ja toisesta siihen komppi.

Niinpä oli pakko tehdä myönnytys siihen suuntaan, että taustaraitoja käytetään, ja sähköäkin. Tämän menettelyn kunniattomuutta toivottavasti vähentää se, että huuliharpputaustat olen sovittanut ja sitten itse soittanut ne sisään kotistudiossa.

Huuliharpun soittoa on tullut näillä eväillä esitetyksi perhejuhlissa ja yhdistysten tilaisuuksissa. Samalla konseptilla tuli ohimennen toinen palkinto ja pokaali Suomen Huuliharpistien SM-kilpailussa kromaattisen sarjassa.

Niilo Isomäki ja huuliharppu

Soittimista on vielä mainittava urut. Oikeat Hammondithan maksavat keskikokoisen henkilöauton verran, mutta niiden roudaamiseen tarvitaan muuttofirman kuorma-auto ja pari-kolme riuskaa palomiestä.

Oli tyydyttävä kantokassikokoiseen ”virtual tone wheel” klooniin, joka on noin 186 kiloa kevyempi. Se soitin on edelleen hyödyksi ja iloksi kotistudioäänitteissä.

Ehdin opiskella myös oikeiden kirkkourkujen soittoa. Se lopahti siihen, kun opettaja, kansainvälisissä kilpailuissa menestynyt urkutaiteilija Riikka Viljakainen muutti Lappeenrannasta Tampereelle Aleksanterin kirkon urkuriksi.

Lauloin ensimmäisinä eläkevuosinani Etelä-Karjalan Klassisessa kuorossa, jonka taiteellisena johtajana toimii virolainen Tallinnan Musiikkiakatemian kapellimestariosaston johtaja, professori Toomas Kapten.

Vierailen edelleen usein Helsingin seudun jameissa, missä niitä vielä on sanan alkuperäisessä merkityksessä.

”Back to Basics”
Kun on ihminen vuosikymmeniä roudannut takakontti täynnä torvia, haitareita, urkuja, pedaaleita, pianopenkkejä, mikrofoninjalkoja, kaiuttimia ja vahvistimia, niin jossain vaiheessa tulee stoppi, että nyt riittää. Minulle tuli!

Päätin että enää en kuljeta huuliharppua isompia soittimia. Päätin lähteä ns. soolouralle. Soittimista jäljelle jäi piano, siis oikea piano, jossa on kielet ja vasarat. Sellaisia vielä löytyy paremman luokan salongeista. Valkoinen flyygeli olisi paras, mutta niitä on harvemmassa. Ajatuksesta kehittyi soolokonsertti Kehruuhuoneella, jossa on flyygeli, vaikkakaan ei valkoinen.

Niilo Isomäki ja piano

Sen ohjelmalehdeltä voimme lukea seuraavaa: Eihän esitykseltäni voi odottaa sellaista tarkkuutta kuin vuosikausia ammatikseen opiskelleelta konserttipianistilta, mutta tulkintaa ehkä sitäkin enemmän.

Kuulemma ihmiselle tekee hyvää joskus hakeutua epämukavuusalueelleen. Heittäytyä virran vietäväksi ja katsoa mitä siitä tulee.

Piano-ohjelmistossa tapahtui myös eräänlainen paluu juurille. Jatsia olen renkuttanut niin kauan, että edistystä ei enää tapahdu, eikä mikään tunnu enää miltään.  Mieleen muistuivat Sohvi Korhosen oppilasnäytekonsertit Tyttölyseon juhlasalissa 50-luvun loppuvuosina.

Siellä kuultiin aina keväisin, milloin kenenkin esittämänä suunnilleen samat kappaleet. Osa niistä esitetään nyt tässäkin konsertissa. Toki mukana on myös viihteellisempää aineistoa ja jopa jazzmusiikin sävyttämiä vapaamuotoisempia esityksiä.

Mitäs nyt, Pinneberg? 
Tämän konsertin jälkeen on ajauduttu tilanteeseen, josta tämä juttu alkaa. Edelleenkin suhtaudun kielteisesti painavien kamojen  roudaukseen, mutta haitari on kevyttä tekoa ja laukussa on pyörät.

Näitä meriittejä on kerätty tähän luomaan ikään kuin uskottavuutta. Että jos joku tuntemattomampikin rohkenisi ottaa yhteyttä siinä tapauksessa, että musiikillisesta ajattelussa ja osaamisessa ja käytännön järjestelyissä tuntuisi olevan yhteistyön edellytyksiä.”

Niilo (”Nippe, Nikke”) Isomäki s.1940
– Ekonomi, farmaseutti
– Janitsaarijatsin Grand Old Man
– Jäsenyyksiä mm. Lappeenrannan muusikot, Suomen Jazzliito, Lappeenranta Jazz Club,

Nipen yhteystiedot saa toimituksesta. Tietoja löytyy myös Facebookista

 

 

 

Takaisin
Translate »