Pasi Pirinen – vaskisoitinmusiikin professori

Kuvat: PP:n kotiarkisto

06.04.2021 21:08


Pasi Pirinen (Kuva: Kaapo Kamu)

Seitsemän vuotta ulkomailla koulivat Pasi Pirisestä arvostetun trumpetistin, joka on tervetullut orkestereihin ja oppilaitoksiin ympäri maailmaa. Kaksitoistavuotiaana tehtyä päätöstä ryhtyä ammattimuusikoksi ei ole tarvinnut katua. Ensimmäinen kuunneltu äänilevy voi ohjata nuoren muusikon uraa suuntaan, jos toiseen. Jotkut ovat kuunnellet Herb Albertia, toiset Maurice Andréta.

Alku 
– Kotini oli musikaalinen, siskoni harrastivat pianon soittoa ja lauloivat kuorossa. Myös isäni oli aktiivinen kuorolaulaja, ja hän oli nuoruudessaan myös soittanut kornettia. 8-vuotiaana pyrin Länsi-Pohjan Musiikkiopistoon soittamaan pianoa. Ensimmäinen opettajani Reijo Rissanen oli kuuntelemassa pääsykokeita, ja ehdotti vanhemmilleni trumpettia koska piano-oppilaita oli musiikkiopistossa jo liikaa.

– Innostuin asiasta, vaikka en tosin siinä vaiheessa edes tiennyt miltä trumpetti näyttää. Aloitin soittamisen kornetilla, ja jo pian vanhempani tilasivat minulle Helsingin Musiikki-Fazerilta uuden Bach Mercedes II – trumpetin. Eräänä päivänä se saapui postitse kotiimme, minulle yllätyksenä. Muistan edelleen, kuinka upealta tuntui avata paketti ja nähdä kaunis, kiiltävä soitin.

Tornion puhallinorkesteri soittaa Partiolaisten Lapin piirin ohimarssilla 1980 luvun alussa. Minä erotun pienimpänä eturivin keskellä, ja isäni soittaa takarivissä etualalla baritonitorvea

– Uusi soitin innosti tietysti soittamaan entistä enemmän.  Kun aloitin musiikkiopistossa, sain liittyä myös samanaikaisesti perustettuun Tornion puhallinorkesteriin.

– Me kaikki aloitimme soittamisen nollasta, mutta esiintymisiä meillä kyllä oli paljon heti alusta alkaen. Osaamisen taso oli tasaista, meillä oli kivaa. Myös isäni aloitti puhallinorkesterin myötä soittoharrastuksensa uudelleen, nyt baritonitorvella.

Uusi alku 
– Muutamaa vuotta myöhemmin trumpetinsoiton opettajani vaihtui. Uusi opettaja oli käyrätorvisti Pertti Hynninen, joka siirtyi Oulun kaupunginorkesterista Kemin kaupungin musiikkitoimen johtajaksi. Hän seuraili kehitystäni vuoden ajan, ja huomasi että vaikka pidinkin soittamisesta eivät harjoittelumääräni olleet riittäviä.

– Hän oli äänittänyt kaksi C-kasetillista musiikkia, toi ne eräänä päivänä minulle ja pyysi minua kuuntelemaan ne ennen seuraavaa soittotuntia. Kasetilla soitti Maurice André.  Rakastuin soundiin, jolla Maurice soitti. Muistan edelleen hyvin, että ensimmäinen raita oli Albinonin konsertto. Viikon ajan kuuntelin nauhaa, pyysin sitten vanhempiani istumaan keittiön pöydän äären ja ilmoitin että haluan ryhtyä ammattimuusikoksi.

– Mennessämme seuraavalle soittotunnille isäni kertoi päätöksestäni Pertti Hynniselle. Pertti totesi, että juuri näin asian oli tarkoituskin mennä. Siitä alkoi ahkera päivittäinen harjoittelu Arbanin ja erilaisten etydien kimpussa. Siitä lähtien trumpetin soittaminen on ollut ainoa asia, jota olen halunnut tehdä työkseni, vaikka välillä oli tietenkin myös hetkiä, jolloin mietin kantavatko siivet siihen asti.

– Yläasteella oli päätettävä mitä tekisin TET-päivän aikana. Halusin tutustua ammattimuusikon työhön. Opettajani Pertti Hynninen lupasi hoitaa asian ja soittaa ystävälleen Helsingin Kaupunginorkesterin trumpetistille Pertti Kulkulle. Sovimme että pääsen tutustumaan HKO:n harjoituksiin Finlandia-talolle.

Pertti Kulkun kanssa soittotunnilla Lieksan Vaskiviikolla vuonna 1984

– Samana päivänä sain Pertiltä soittotunnin Sibelius-Akatemian R-talolla. Pepe ehdotti, että tulisin seuraavana kesänä Lieksan vaskiviikolle. Vuonna 1984 Lieksassa esiintyi brittiläinen Equale Brass, jossa soittivat John Miller, John Wallace, Michael Thompson, Peter Goodwin ja John Jenkins.

– Heidän soittonsa teki minuun suuren vaikutuksen. Seuraavana vuonna he saapuivat Lieksaan uudelleen, ja silloin tutustuin heihin paremmin.

Helsinkiin oppimaan lisää
– Vuonna 1985 pyrin Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle, ja siitä lähtien kävin Pertti Kulkun soittotunneilla Helsingissä kahden viikon välein. Perjantain iltajunalla olin aamulla Helsingissä, ja soittotunnit pidettiin Finlandia-talolla. Iltajunalla palasin sitten takaisin Tornioon.

– Ensimmäisen keikkani ammattiorkesterissa soitin 16-vuotiaana HKO:n kanssa, Hannu Pätysen assistenttina Straussin Ein Heldenleben-teoksessa James DePriestin johdolla. Frakkia minulla ei vielä ollut. Sain luvan lainata RSO:n pasunisti Oiva Isojärvelle kuulunutta Finlandia-talon naulakossa roikkuvaa frakkia, sillä sen todettiin olevan minulle sopivan kokoinen.

– HKO:n trumpettisektiossa soittivat tuolloin Pertti Kulkun lisäksi Reke Hursti, Hannu Pätynen ja Mika Tuomisalo. Sittemmin rakkaita kollegoita ja ystäviä kaikki.

John Miller ja Pasi

Brittiläinen soundi 
– Kirjoitettuani ylioppilaaksi, ja soitettuani B-kurssin nuoriso-osastolla, halusin lähteä opiskelemaan ulkomaille. Olin jo Lieksassa ihastunut brittiläiseen vaskisoittotapaan. Pyrin Lontoossa Guildhall School of Musiciin vuonna 1988, ja aloitin opinnot opettajanani John Miller.

– Neljä vuotta kestäneet opinnot olivat vaativaa ja samalla myös todella ihanaa aikaa. Johnin kanssa työstimme musiikin lisäksi paljon soittoteknisiä asioita. Olen Johnille kiitollinen siitä, että hän auttoi minua ymmärtämään trumpetinsoiton tekniikkaa ja analysoimaan omaa tekemistäni.

– Opiskeluaikojen jälkeen meistä jokaisen täytyy kuitenkin lopulta olla itsemme parhaita opettajia. Jokaiselle tulee varmasti myös hetkiä, jolloin asiat eivät soitossa suju toivotulla tavalla. Silloin on tärkeää paitsi omistaa työkalut, myös ymmärrys siitä, miten koneisto toimii, ja minkälaisia korjaustoimenpiteitä se mahdollisesti vaatii.

– Brittikouluissa orkesterisoittaminen on tärkeää ja orkesterikirjallisuutta soitetaan paljon. Sinfoniaorkesteri, vaskiyhtyeet, puhallinorkesterit ja brass bandit ovat tärkeä osa opintoja. Toimin ajoittain sopraanokornetistina Walesilaisissa ja Cornwallilaisissa brass bandeissa, heidän osallistuessaan kilpailuihin. Se oli totista tekemistä, johon liittyi paljon painetta, mutta se oli minulle loistavaa koulutusta.

Argentiina kutsui 
– Keväällä 1992 soitin diplomiresitaalini Lontoossa ja valmistuin koulusta. Opiskelu oli todella kallista, ja opintolainojen erääntyessä maksettaviksi mietin, millä kykenisin maksamaan lainojeni lyhennykset. Päätin jäädä Lontooseen, jossa freelance-keikkoja oli tarjolla.

– Royal Philharmonic Orchestran trumpetisti Ray Simmons palasi kiertueelta Etelä-Amerikasta, ja kertoi tavanneensa kapellimestarin, joka oli kokoamassa sinfoniaorkesteria ja etsi kahta trumpetistia Englannista orkesterinsa sektioksi.

– Säännöllinen kuukausipalkka tuntui mielestäni siinä vaiheessa hyvältä vaihtoehdolta. Kaipasin vielä rauhaa omalle harjoittelulleni, ja myös sen voisi tämä työpaikka mahdollistaa.

– Soitin puhelun kapellimestarille Argentiinaan lontoolaisesta puhelinkopista, ja ennen kuin pussillinen punnan kolikoita oli kulunut loppuun, oli kapellimestarin kanssa sovittu vuoden mittaisesta työsopimuksesta minulle ja opiskelukaverilleni Stuart Malcolmille. Piipahdin vanhempieni luona Suomessa, ja jo kolmen viikon kuluttua lensimme Stuartin kanssa Buenos Airesiin mistä matkustimme junalla edelleen San Luisiin.

– Orkesteri oli uusi tässä 175.000 asukkaan kaupungissa. Kapellimestari tunsi provinssin kuvernöörin, ja oli saanut sovittua orkesterille poikkeuksellisen hyvän rahoituksen. Orkesteri oli varsin kansainvälinen. San Luisissa minulla oli mahdollisuus hankkia orkesterisoiton rutiinia, ja soitin usein myös solistitehtävissä.

– Orkesterin organisaatio toimi kuitenkin huonosti, ja välillä emme tienneet oliko illan konsertti toteutumassa vai ei. Yhtäkkiä koko orkesteri myös lakkautettiin lähestyvien kuvernöörivaalien vuoksi. Kun sama kuvernööri sai jatkokauden ja orkesteri käynnistettiin uudelleen, olin jo ehtinyt käydä koesoitossa Córdobassa. Saatuani uuden viran soitin Córdoban sinfoniaorkesterissa soolotrumpetistina vuoden ajan. Se antoi minulle lisää tärkeää kokemusta orkesterisoitosta, toimivassa ympäristössä ja upeassa vanhassa konserttisalissa.

Radion Sinfoniaorkesteri 
– Vuonna 1994 muutin takaisin Lontooseen ja aloitin työskentelyn freelancerina soittaen orkestereissa, kamarimuusikkona, musikaaleissa sekä opettaen. Voitettuani RSO:n vuorottelevan äänenjohtajan koesoiton vuonna 1995 muutin Helsinkiin. Karjalaisen Erkki jäi tuolloin eläkkeelle ja liityin sektioon, jossa soittivat Jouko Harjanne, Jorma Rautakoski, Heimo Savolainen ja Reima Jaatinen. Ylikapellimestarina oli Jukka-Pekka Saraste, ja seuraavana ylikapellimestarina minun aikanani myös Sakari Oramo.

– Vuodet tästä eteenpäin olivat minulle voimakkaan ammatillisen kasvun aikaa. Jatkoin edelleen oppimista yksityisesti mm. Clevelandissa Michael Sachsin, Bostonissa Charles Schlueterin, ja Pariisissa Antoine Curén johdolla. Osallistuin kansainvälisiin kilpailuihin, soitin paljon solistitehtävissä ja levytin ensimmäisen soololevyni. Aloin myös vierailemaan säännöllisesti useiden ulkomaisten sinfoniaorkestereiden riveissä.

Humppavanti ( Kuva: Maarit Kytöharju)

Avanti 
– Vuonna 1997 minut kutsuttiin Avanti!n äänenjohtajaksi. Avanti! on ollut paikka, jossa olen voinut haastaa itseäni soittajana äärimilleni. Sanoin lukemattomia kertoja, että nyt edessäni on vaikein kappale mitä olen koskaan soittanut. Lopulta päätin, etten koskaan enää sano niin, koska aivan liian pian tulisi taas seuraava kerta.

– Humppavantin myötä sain mahdollisuuden soittaa myös rytmimusiikkia, jota todella rakastan. Maestro Timo Hietalan sovitukset on kirjoitettu eri tyyleillä – salsaa, humppaa, tangoa, jazzia ja vaikka discoa. Stemmat ovat teknisesti todella hurlumhei-vaativia, ja monilla eri tyyleillä uskottavasti soittaminen on ollut minulle todella nautinnollinen haaste.

– Viimeisin projektimme oli Malmsten-konsertti Ruotsalaisessa Teatterissa. Areenasta löytyy myös nauhoituksia vuodelta 2009, löytyy TÄSTÄ:

Kolizio 
– Saan soittaa myös KOLIZIO-yhtyeessä, jonka perustimme vuonna 2016 syvästi arvostamieni vaskikollegoiden Jukka Eskola (trumpetti), Antti Rissanen ja Valtteri Malmivirta (pasuunat), Jukka Myllys (baritonitorvi) ja Petri Keskitalo (tuuba) kanssa.

– Ajatuksenamme oli ns. törmäyttää klassisen- ja jazzmusiikin soittajat ja tyylit keskenään. Paitsi että meillä on hirvittävän hauskaa, on fantastista saada soittaa yhdessä näiden uskomattomien muusikoiden kanssa, joille mikään musiikin tyyli ei ole vieras.

Helsingin Kaupunginorkesteri 
– Vuonna 2005 aloitin työni nykyisessä toimessani Helsingin Kaupunginorkesterin trumpetin äänenjohtajana Hannu Pätysen jäätyä eläkkeelle samana vuonna. Muutos RSO:sta oli samanaikaisesti sekä pieni että suuri. Orkesterien sointikulttuuri on erilainen, vaikka soitamme samassa konserttisalissa. Kaikki kollegat olivat minulle entuudestaan tuttuja, monet jo valmiiksi läheisiä ystäviäkin. Tuntui kuin olisin matkannut uuteen tuntemattomaan, joka oli kuitenkin valmiiksi kuin koti.

Mika Tuomisalo, Pasi, Alfonso Cantó Ramón, Thomas Bugnot

– HKO:n trumpettisektio on paitsi taitava myös joustava. Kollegoideni Mika Tuomisalo ja Thomas Bugnot’n kanssa me mielestäni täydennämme toisiamme ja toimimme saumattomasti yhdessä. Soundimme muokkautuvat helposti yhtenäiseksi.

– Espanjalainen toverimme Alfonso Cantó Ramon otti äskettäin vastaan paikan kotikaupunkinsa orkesterista Espanjassa, joten hänen vakanssinsa on pian tulossa auki. Soitamme sektiossamme noin puolet ajasta pumppuventtiilitrumpeteilla ja puolet saksalaisilla trumpeteilla. Teoksesta ja kapellimestarista riippuen voimme käyttää myös luonnontrumpetteja.

Professuuri 
– Aloitin trumpetinsoiton tuntiopettaja Sibelius-Akatemiassa vuonna 1999. Vaskisoitinten professoriksi minut valittiin vuonna 2015. Tehtävänäni on kantaa taiteellinen vastuu vaskisoitinten opetuksesta SibA:n klassisen musiikin osastolla, minkä lisäksi minulla on myös täysi trumpettiluokallinen oppilaita.

– Yhdessä lehtorimme Aki Välimäen kanssa toimimme päätoimisina trumpetinsoiton opettajina, ja meidän lisäksemme tuntiopettajana toimii Kansallisoopperan trumpetin äänenjohtaja Touko Lundell. RSO:n trumpetisti Miikka Saarinen opettaa luonnontrumpettia.

– Opetustyöhöni kuuluu olennaisena osana myös toimiminen SibA:n ulkopuolella, sekä kansainvälisellä että kotimaisella kentällä. Pidän jatkuvasti mestarikursseja eri puolilla maailmaa, ja olen myös toiminut vierailevana professorina Pekingin China Conservatoryssa viimeisen kolmen vuoden ajan.

– Olen lisäksi vastuussa siitä, että me Sibelius-Akatemian vaskisoitinten opettajat vierailemme opettamassa lapsia ja nuoria eri puolilla Suomea. Näitä kursseja me järjestämme nuorisokoulutuksen maakuntaprojektin teemalla yhdessä musiikkiopistojen kanssa.

– Sibelius-Akatemiassa on yhteensä viitisenkymmentä vaskisoitinten opiskelijaa, joista noin neljä viidesosa on Suomesta. Ulkomaiset opiskelijat tulevat mm. Virosta, Brasiliasta, Portugalista, Espanjasta, Liettuasta, Saksasta, Norjasta ja Ruotsista.

Suomalaiset vaskisoittajat   
– Suomalaisen vaskisoiton tasosta en ole huolissani, enemmänkin minua huolestuttaa puhallinsoittajien ja puhallinorkestereiden määrä ja se että, vaskisoittajien määrä Suomessa on yleisesti liian pieni. Yhteissoitto innostaa ja kannattelee nuoria soittajia; ammattilaisiksi päätyvät puhallinsoittajat ovat myös kautta aikojen aloittaneet soittoharrastuksensa puhallinorkestereissa.

– Aiemmin harrastetoiminta oli tehtaiden, seurakuntien ja kansalaisopistojen orkestereiden varassa, mutta niitä ei enää juurikaan ole. Musiikkioppilaitosten panos puhallinorkesteritoiminnan ylläpitämisessä on nyt suurempi, ja kyllä hienoa työtä tehdäänkin monilla tahoilla. Suomen Puhallinorkesteriliitossa jäsenyhtyeitä on noin 140, kun Suomen kanssa väkiluvultaan samankokoisessa Norjassa niitä on 1700.

– Norja on toki puhallinorkesterikulttuurin luvattu maa. Niin on myös Espanja, missä pelkästään Alicanten maakunnassa on yhtä suuri määrä puhallinorkestereita kuin koko Norjassa. Puhallinsoittajien harrastelijamäärät korreloivat eri kansallisuuksia edustavien hakijoiden määriin sinfoniaorkestereiden koesoitossa, kaikkialla maailmassa.

Työpaikkoja tarjolla
– Suomen orkestereissa on seuraavan parin vuoden aikana tulossa auki useita trumpetin paikkoja. Koska myös orkesterit toimivat nykyään täysin globaaleilla markkinoilla, on myös suomalaisten orkesterien koesoitoissa lähes poikkeuksetta suuri määrä ulkomaisia hakijoita.

– Avoimia työpaikkoja mainostetaan kansainvälisesti, ja kilpailu orkesterien työpaikoista on kovaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös suomalaiset soittajat voivat lähteä hakemaan töitä ulkomaille. Soittajien kaikkialla täytyy olla kansainvälisesti riittävän korkealla tasolla.

Harjoittelu 
– Onnekseni olen aina pitänyt harjoittelusta. On tärkeää tiedostaa, että soittotaito ja -kunto ovat kaksi eri asiaa. Soittokunnon ylläpitämisessä ei ole oikoteitä. Nyrkkisääntönä voikin sanoa, että jos on yhden päivän soittamatta niin sen huomaa itse. Jos on soittamatta kaksi päivää, sen huomaavat kaikki muutkin. Soittotaito puolestaan on kuin pyörällä ajamisen taito, se ei katoa, vaikka soitosta pitäisi pidemmänkin tauon.

– Tietyssä vaiheessa on soitettava paljon ja kilometrejä on saatava mittariin. Opintojen jälkeen harjoittelu ei suinkaan lopu, vaan se jatkuu niin kauan kuin soittaminenkin. Se että ei koskaan tule taidoiltaan ”valmiiksi” on positiivista, ja antaa joka päivä uutta motivaatiota. Vaikka harjoittelen paljon ja säännöllisesti, en harjoittele kellon kanssa vaan pyrin siihen, että rasituksen ja levon määrä on sopiva.

– Vaskisoittaminen on hyvin fyysistä, ja juuri tässä fyysisyydessään se muistuttaakin urheilua. Ansatsia ei saa ylirasittaa, mutta vain rasitus kasvattaa lihaskuntoa ja sitä kautta kontrollia. Kuitenkin pitää muistaa, että lihaskunto kasvaa levon aikana. Pitkällä aikavälillä kokonaisrasitusta täytyy lisätä kunnon parantamiseksi. Myös sormi- ja kielitekniikka vaativat omilta osiltaan kestävyyttä, nopeutta ja kontrollia. Omaa fysiikkaansa täytyy oppia kuuntelemaan, ja harjoittelemisen taitokin on asia, jota täytyy opetella.

– Olen ihmisenä projektiluontoinen ja harjoittelurutiinini vaihtuvat melko totaalisesti tietyin aikavälein. Stampin metodia soitin pisimpään, 16 vuoden ajan joka päivä, kunnes totesin saaneeni siltä sen mitä olin kaivannut. Tässä kohdassa olisi sopiva hymiön paikka…

– Rutiiniini perustuksiin kuuluu mm. Vacchianoa, Clarkea, Arbania, Davidsonia ja Bai Linia. Useimmat harjoitteeni ovat nykyään minun omiani, mutta silti monet niistä pohjautuvat hyviksi kokemiini klassikoihin. Harjoitteluni toistaa tiettyä peruskaavaa, mutta varioin sitä joka päivä hieman, tavalla tai toisella. Vaihtelulla pyrin pitämään yllä keskittymisen ja välttämään automaation.

– Käyn päivittäisessä harjoittelurutiinissa läpi kaikki tekniikan eri osa-alueet, alhaalta/ylhäältä, pehmeästi/voimakkaasti, flexibiliteetti, sormitekniikka, hengitys, suora kieli, tupla- ja kolmoiskieli sekä artikulaation eri kombinaatioita. Asteikkoja, sointuja ja intervalleja lukuisilla eri tavoilla. Mielellään useaa eri soitinta käyttäen.

Pasi Pirinen (Kuva: Maarit Kytöharju)

Työkalut
– Olen ollut Yamahan ”tallissa” useamman vuoden ajan ja soitan Yamahan Chicago 2. sukupolven B- ja C-trumpeteilla. Trumpetteja, kornetteja ja flyygelitorvia minulla on tällä hetkellä yhteensä 16.

– Pienemmät instrumenttini ovat sekalaisesti Yamahan, Schilken, B&S:n, Scherzerin ja Courtois’n valmistamia. Saksalaisia trumpetteja soitan todella paljon, sekä B- että C- trumpettini ovat Schagerl-merkkisiä. Suukappaleeni ovat Monetten, Buschin ja Schagerlin valmistamia.

Soittaminen 
– Minulle ovat koko ammattiurani ajan olleet tärkeitä monipuolisuus ja haasteisiin tarttuminen. Nautin suuressa sinfoniaorkesterissa soittamisesta, solistina soittamisesta, kamarimusisoinnista ja opettamisesta. Haluan tehdä kaikkea tätä niin korkealla ammattitaidolla kuin kykenen. Olen perfektionisti, mutta mielestäni rento sellainen.

– Kehitystäni soittajana määrittelee ehkä eniten se, että olen aina, uhkarohkeastikin, halunnut ottaa kaikki mahdolliset haasteet vastaan. Oli kyseessä sitten teknisesti ultravaikean modernin teoksen esitys, barokkitrumpetistina esiintyminen tai vaikkapa uuden tyylilajin haltuun ottaminen. Sisimmässäni minulla on toki usein ollut epäilyksiä, mutta vähintäänkin yhtä usein olen myös yllättänyt itseni ja tullut kokemuksista läpi parempana trumpetistina.

P.S. Tähän loppuun linkittyy luontevasti juttuni Kolizion keikasta vuodelta 2019, löytyy TÄSTÄ 

Koko konsertti löytyy linkistä ja se kannattaa katsoa vaikkapa Vappuna 2021 ja se on nähtävissä TÄSSÄ .

Jazzrytmien lukijoille herkkuhetket löytyvät kohdassa 24:10 kahden kappaleen verran ja toisen kerran kohdassa 49:10.

 

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin
Translate »