Pekka Toivaselta tulossa uusi levy

Kuvat:

16.04.2019 07:43


Pekka Toivanen, Kuva: Thomas William Poole/Arctic Sun Photography

– Projekti sisältää kahdeksan sävellystäni, jotka olen työstänyt arkkienkeli -aiheista yhdessä kuvataiteilija Kuutti Lavosen kanssa. Hanke sai alkunsa 2000-luvun alussa yhteisestä Interférence-konseptista, jonka ideana oli työskentely yhdessä musiikkia ja kuvataidetta yhdistäen. Viimeiset sävellykset tein vuonna 2018, sanoo saksofonisti Pekka Toivanen.

– Alkuvaiheessa mukana oli myös kuvataiteilija Catherine Keun. Olemme projektin aikana tutkineet, miten kuvataiteen ja musiikin luominen prosesseina eroavat toisistaan, ja miltä osin voimme työskennellä yhdessä.

– Itselleni kuvataiteen mukanaolo on tuonut historiallista perspektiiviä ja ymmärrystä taiteen moniulotteisuudesta. Temaattinen kokonaisuus on antanut projektille johdonmukaisen rungon, vaikkakin sävellysprosessi on edennyt sykäyksittäin.

”Sininen Enkeli”, Kuutti Lavonen 1997

– Toivon, että levytys kiinnostaa sekä omaa kuulijakuntaani että Kuutti Lavosen kuvataiteen ystäviä. Olen esittänyt muutamaa sävellystä hänen näyttelyittensä avajaisissa. Levyn nimeksi tulee ”Arkangeli” ja se julkistetaan virallisesti 5.7.2019 Baltic Jazz festivaalilla Taalintehtaalla.

Sävellykset on nimetty seitsemän arkkienkelin mukaan: Mikael, Uriel, Jehudiel, Salatiel, Rafaella (feat. Toni Antone), Barakiel ja Gabriel Announces. Bonus Track: Santa Cecilia (feat. Toni Antone).

Levyllä esiintyy maamme huippua edustava kokoonpano: Lassi Kouvo – piano, Pekka Sarmanto – basso, Tommi Rautiainen – rummut ja Pekka Toivanen – saksofoni. Lisäksi kahdessa sävellyksessä on mukana Toni Antone, joka laulaa kappaleet Lavosen italiankielisillä teksteillä.

Sibelius-Akatemian kasvatti
Pekka Toivanen (s. 1961) on puhaltanut saksofonia ja klarinettia yli 35-vuotta tyylikkään johdonmukaisesti konstailemattoman perusjazzin raamissa. Sibelius-Akatemian jazzosastolle ensimmäisten joukossa vuonna 1983 päässyt Toivanen oli hankkinut kokemusta Kulttis Big Bandissa sekä Brushane Big Bandissa, ja oma kvartetti syntyi 80-luvun puolivälissä.

Bändi voitti Jazzliiton yhtyekilpailun vuonna 1987 ja teki liiton kiertueen seuraavana vuonna. Briljantti, tunnelmoiva yhtye oli suosittu sekä festivaaleilla että pienimuotoisissa tilaisuuksissa, ja debyyttilevy Stick Around (Kompass Records) julkaistiin vuonna 1988.

Toivanen soitti Espoo Big Bandissa sekä UMOssa 80-90 -lukujen vaihteessa ja vei kvartettinsa laulaja Saara Soisalon kanssa toiselle Jazzliiton kiertueelle vuonna 1992. Omalla kakkosalbumillaan She Didn’t Like the Wallpaper (Love/Johanna 1994) taustayhtyeenä komppasi jo tuolloin kovan maineen niittänyt Trio Töykeät, ja saksofonistin kappaleet olivat hieman kipakkaampaa bopia kuin aiemmin.

Pekka Toivanen (vas.) ja Wade Mikkola (JR-ark.)

Rivisaksofonistina Pekka Toivanen on soittanut pitkään muun muassa Oiling Boilingissa, kitaristi Tuomo Aution Zekostossa sekä Suomi-jazzin veteraanin, Erik Lindströmin Dream Teamissa.

Tärkeä yhteistyökumppani on ollut basisti Wade Mikkola, jonka luottomuusikko Toivanen on ollut sekä keikoilla että levyillä.

Big band -kentällä Toivanen on toiminut myös UMO-vuosien jälkeen, esimerkiksi vierailemalla maakuntien orkesterien kapellimestarina ja säveltämällä klarinettikonserton Espoo Big Bandille.

Toivanen kuuluu myös suuren suosion saaneeseen Suomen PerinneJazz ry:n orkesteriin Uusi Radion Rytmipojat.

Pekka Toivanen asuu Kuopiossa ja on toiminut Savonia-ammattikorkeakoulun rytmimusiikin lehtorina vuodesta 2009.

Kuutti Johannes Lavonen (s. 1960) on suomalainen taidemaalari, taidegraafikko, valokuvataiteilija ja professori. Hän on toiminut Kuvataideakatemian professorina ja kirjoittanut runokirjan Havahtumisia sekä maalannut Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kirkkomaalauksia.

Baltic Jazz Festivaali 5.-7-7-2019 Taalintehdas
5.7. klo 17.30-18.30 Pekka Toivanen Ensemble, Arkangeli – Album Release Concert, Taalintehtaan kirkko

 

 

Takaisin
Translate »