Jazzpianisti, matemaatikko ja toimittaja palasi juurilleen

Kuvat: Martti Koljonen, Jazzrytmit mediakirjasto, VH:n arkisto

15.12.2020 22:02


Veikko "Veka" Hakkarainen

Nykyisin Helsingin Pitäjänmäellä asuva Veikko ”Veka” Hakkarainen (s.1941) sai kiinnostuksen musiikkiin verenperintönä. – Lapsuuden kodissani Tölikassa oli keittiö, kaksi huonetta ja kolme pianoa. Pianotunnit alkoivat kuusivuotiaana ja loppuivat kymmenen vuoden iässä.

Unkarin kansannousun aikoihin Veikon perustamassa kvintetissä soittivat hänen lisäkseen Juhani Vilkki (gt), Kenneth Rothe (as), Gösta Holm (b) ja Pekka Tirkkonen (dr). Gerry Mulligan, Charlie Parker, bebop jazz ja kouluhipat olivat sen ajan trendikkäiden nuorten musiikkia.

Veka (vas.)19-vuotiaana, Gösta Holm, basso, Pekka Tirkkonen, dm, Raili Syreeni, laulu.

Näihin aikoihin liittyy hauska anekdootti Veikon ensimmäisestä LP-levystä. Pitkäsoittolevyt olivat tulossa juuri markkinoille ja melko kalliita.

Olavi Virta järjesti Pietarinkadun kodissaan usein jameja. Olahan tunnettiin maankuuluna kädenvääntäjänä illan edistyessä. Veikko oli jo 16 -vuotiaana raamikas nuorukainen ja joutui Olan uhriksi.Viidentoista minuutin tiukan väännön jälkeen ”Kuningas” painoi Veikon käden vastustamattomasti pöytään. Käsi oli sen jälkeen pitkään niin aristava, että hän uskalsi kokeilla uudelleen kädenvääntöä vasta parin vuoden kuluttua.

Palkinto kovasta vastuksesta oli kuitenkin kuninkaallinen; osittain palanut ja toisesta laidasta kärventynyt Dave Brubeckin LP, joka on edelleenkin tallella Veikon levyhyllyssä.

Punainen Mylly ja Mäyränkolo
Veikon 1950-lukuun sisältyy myös ajanjakso legendaarisen Punaisen Myllyn harjoituspianistina. – Se oli hienoa aikaa ja hyvää koulutusta tulevalle ravintolamuusikolle. Kaikenlainen musiikkitietous omaksuttiin nopeasti ja imaistiin sisään täysillä. Musiikkia piti soittaa tyylin mukaisesti. Bändiharjoituksia pidettiin sunnuntaiaamuisin Liisankadun kämpällä.

Veikko piirtäjän silmin

– Uudet levyt haettiin usein lahden takaa. Suomen tarjonta ei tyydyttänyt vaativaa jazzin harrastajaa. Tukholmaan matkustettiin myös konsertteja kuuntelemaan. Tuliaisina oli yleensä pari levyä, giniä ja Gevalia-kahvia äidille.

– Levyt kuunneltiin hyvin tarkkaan ja sopivat biisit otettiin ohjelmistoon heti. Uusi hyvä biisi oli aina tapaus. Usein nuotit olivat vaikeasti kirjoitettavissa levyiltä, koska silloiset vahvistimet eivät toistaneet kunnolla esimerkiksi bassoääniä, kuvailee Veikko 1950 -lukua.

– Radiossa käytiin takavuosina keskustelua biisi-sanasta. Se herätti voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Luulisin, että ”biisi” kehitettiin Old Housessa ja sen aikaisten stadilaisten jazzareittein keskuudessa. Lähtökohta oli ilman muuta sana piece. Levykansissa mainostettiin montako kappaletta levyllä oli, esimerkiksi ”six pieces”.

Siitä se väännettiin ”piisiksi” sekoituksena suomea, ruotsia ja englantia. Olihan silloisissa musiikkipiireissä paljon ruotsinkielisiä nuoria. Alussa käytettiin myös muotoa ”biesi” korostaen b:tä, kun puhuttiin leveää kaupunkilaiskieltä. ”Piisi” taas kuulosti jotenkin böndemäiseltä.

Veikko kuului Helsingin Albertinkadulla toimineen Suomen ensimmäisen jazzkerhon kantajoukkoihin. Perustajansa ja klubin sielun Pekka Mäyrämäen mukaan Mäyränkoloksi ristitty kerho toimi seitsemän vuotta, 1957 – 64.

Muikkareiden Suomen ennätys
Itseään etsivän 17-vuotiaan nuoren kapinallisuutta ja kokeilunhalua osoittavat myös opettajan tehtävät Tikkurilan työväenopistossa. – Keskeytin kouluni vuodeksi luokalle jäännin jälkeen kuudennelta ja opetin opistossa jazzia.

Kapinallinen nuori

– Siellä käväisivät muun muassa Paroni Paakkunainen ja Teppo Hauta-Aho. Jazzin opetus oli todella harvinaista 1950-luvulla. Opetusmateriaali oli vaikeasti saatavissa, mutta kova innostus ja tarkka levyjen kuuntelu korvasivat puutteet.

Musiikki vei aikaa ja motivaatiota koulunkäynniltä. On vaikeaa uskoa tämän päivän hillitystä ja mallikelpoisesti käyttäytyvästä Veikosta, että hänellä on epävirallinen Suomen ennätys.

Eräänä vuonna merkittiin luokan päiväkirjaan peräti 169 muistutusta lukuvuoden aikana. – Sovimme kuitenkin erimielisyydet aikanaan.  Välini silloiseen Töölön Yhteiskoulun rehtoriin Yrjö Penttiseen tulivat hyvään kuntoon, vaikka otimme välillä kovastikin yhteen.

Pahin käry Veikolle kävi Ravintola Espilässä. – Striptease oli tulossa muotiin ja tuurasin sattumalta ”Kotkan keisarina” tunnettua Olli Miettistä Heikki Malmbergin orkesterissa. Samana iltana Jallu-lehti teki juttua strippareista ja onnettomuudekseni jouduin lehden kuvaan stripparin kanssa.

– Numerossa oli myös suuri juttu Tabe Slioorista ja presidentti Urho Kekkosesta. Lehti määrättiin takavarikkoon, mutta joitakin numeroita ehti myyntiin. Niitä tutkittiin tavallista tarkempaan myös opettajainhuoneessa. ”Meidän koulun oppilaat eivät soita ravintoloissa”, sanoi rehtori ja alensi käytösnumeroni seiskasta kuutoseen.

– Ravintoloihin pyrittiin soittamaan heti, kun vain pääsi. Uuden verokirjan sai helposti väärillä tiedoilla, henkilötodistuksia ei juuri kysytty. Ravintola Klaavan tai Punavuoren merimieskapakoiden maailma oli aika erikoinen kokemus alaikäiselle nuorelle, Veikko muistelee.

Veikko, Iris Rautio ja Esa Pethman vuonna 2011

Keikkamuusikkona 1960 -luvulla
Veikon toinen oma orkesteri voitti keväällä 1962 Tesvision järjestämän kilpailun jazzorkesterien sarjassa.  Yhtyeessä soittivat ensimmäisen kokoonpanon komppiryhmän lisäksi Nalle Björklöf (tp) ja Stanley Lindroos (ts).

– Voittoa edelsi tiivis keikkaputki Helsingin koulutansseissa ja kovat harjoitukset Liisankadulla. Laulusolistina oli uraansa aloitteleva Iris Rautio. Kesät soitettiin ravintoloissa ja tehtiin myös paljon radionauhoituksia. Heti kilpailun jälkeen oli vuorossa armeija ja voiton hyödyntäminen jäi sikseen.

– Vuosikymmen oli armeijan jälkeen täysipäiväistä baaripianistin, tanssi- ja keikkamuusikon työtä, jopa kolme neljä keikkaa päivässä. Arkisin oli myös nauhoituksia, viikonloput matkakeikoilla ympäri Suomea. Soitin monissa orkestereissa. Pitempiä kiinnityksiä oli muun muassa Annikki Tähden ja Pentti Tiensuun kanssa, Katri-Helenan mukana pari vuotta puhelinlankoja.

Esa Pethmanin ja Carolan kanssa Veikko soitti jazzia opiskelijabileissä. Tangot tulivat tutuiksi Markus Allanin kuuluisassa yhtyeessä. Keikkoja oli myös Olavi Virran, Henry Theelin, Juliska Kokan ja Helena Siltalan kanssa. Myös Lillan, Svenska Teatern, KOM-teatteri, Kaj Chydenius, Arja Saijonmaa, Eero Raittinen ja Albert Järvinen ovat Veikolle tuttuja yhteistyökumppaneita.

Monk 100-vuotta, Claes Andersson ja Veikko (p), Jorma Katrama (b) ja Rami Eskelinen (dr) 2017

Kristianin voitettua ensimmäisen Syksyn Sävelen vuonna 1968, saivat myös säestävän orkesterin jäsenet kokea sen ajan ykkössuosikin glorian ja hurman. Viidentoista vuoden ammattimuusikon uralla tuli koluttua kaikki Suomen nurkat, joissa voi viettää kissanristiäisiä suurempia juhlia, Veikko naurahtaa.

Matemaatikoksi ja lehtimieheksi
Raskas keikkaelämä ja vastuu perheestä kypsyttivät lopullisesti Veikon. Hän kirjoittautui Helsingin Yliopistoon ja luki kolmessa vuodessa filosofian maisteriksi.

Matematiikka rauhoitti sopivasti ammattimuusikkoa. – Keikkojen välillä oli hienoa hiljentyä numeroiden ja kaavojen parissa Yliopiston kirjastossa. Matematiikasta löysin hienon maailman, säännönmukaisen ja kauniin.

Valmistumisen jälkeen Veikko palkattiin Nokiaan matemaatikoksi vuonna 1970. Sitä kautta kesti parikymmentä vuotta. – Elettiin kiihkeää tietokoneistumisen aikaa, sähköpostit alkoivat tulla yleiseen käyttöön. Oli mielenkiintoisia tehtäviä ja opin paljon. Elämäni on kulkenut 13 vuoden jaksoissa ja jossain vaiheessa Nokialla alkoi tuntua, että voisi tehdä jotain muutakin. Ajatusmaailmaani ovat aina kuuluneet kiinteästi musiikki, numerot ja sanat.

Jazzlegendat 2017, Eerik Siikasaari (30), Veikko Hakkarainen (29)

Vuonna 1990 Veikko siirtyi sanojen pariin. Hänelle tarjoutui tilaisuus ostaa kaupunginosalehti Pikomalan Sanomat. Veikko sanoutui irti turvallisesta palkkatyöstä ja heittäytyi lehtiyrittäjäksi.

– Minulla ei ollut lehtityöstä sanottavaa kokemusta, mutta ensimmäinen toimittamani lehti jaettiin Helsingissä Pitäjänmäen, Konalan, Malminkartanon ja Lassilan asukkaille lokakuussa 1990, painos 13 000 lehteä.

Lehti vakiinnutti muutamassa vuodessa asemansa alueen luotettavana tiedotuskanavana ja uutisvälineenä. – Kehitimme sisältöä, kaupungin paikallisasioiden lisäksi oli sarjakuvia, yleisön osasto, kulttuuriuutisia ja elokuva-arvosteluja. Ilmestymiskerrat tihenivät kuukausittaisesta lehdestä viikoittain ilmestyvään lehteen.

Lehti muuttui kesällä 1999 Länsi-Helsingin Uutisiksi. Parhaimmillaan lehteä tehtiin seitsemän henkilön voimin ja painosmäärä oli enimmillään 63 000 kappaletta.

– Oma kaupunginosalehti koettiin tarpeelliseksi ja sitä arvostettiin. Lehdellä oli jopa maksavia tilaajia. Jotkut paikkakunnalta poismuuttaneet halusivat seurata edelleen alueen tapahtumia. Kaupunginosan asukkaille lehti jaettiin ilmaisjakeluna.

Veikko myi lehtensä Keski-Uusimaa-konsernille vuonna 2003 ja toimi lehdessä päätoimittajana vielä vuoteen 2005 saakka, jolloin jäi lehtitöistä eläkkeelle. Silloin lehti oli jo Helsingin Uutiset ja painos 273 000.

JASO Big Band

Paluu juurille
Eläkkeelle siirryttyään Veikon elämän on täyttänyt jälleen musiikki. Hän on soittanut pianoa muun muassa JASO:ssa.  Näyttävä 17 -miehinen Big Band on käynyt tanssittamassa tuhansissa tilaisuuksissa jazz-jalkaista kansaa Euroopassa ja USA:ssa.

Nykyisiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat myös Grani Big Band, Novena -kuoro, Antti Sarpila, Ladies & Gents sekä Esa Pethman, jonka kanssa hän on soittanut yhdessä jo vuodesta 1963. Veikko on myös usein nähty vieras jazzravintola Storyvillen lavalla.

Veikko on yksi Suomen parhaita Thelonious Monkin (1917-82) musiikin tuntijoita. Levyhyllystä löytyy ainutlaatuinen, täysi kokoelma Monkin levyjä. Joukossa on todellisia harvinaisuuksia. Amerikkalainen pianisti ja säveltäjä Monk oli suuria bebop-jazzin kehittäjiä. Hän on ollut myös Veikon esikuva ja musiikillinen oppi-isä. – Myös Miles Davis ja Charlie Parker ovat olleet muovaamassa musiikkini ja jopa elämäni valintoja.

Thelonious Monk ja Veikko Hakkarainen

– Thelonious Monkin maailmankuva vastasi aikanaan pitkälti minun elämänfilosofiaani. Olen samaistunut siihen musiikkiin monessa suhteessa. Vaikka Monkin musiikki tökkää ja sitä on vaikeahko soittaa, niin siinä on kuitenkin hieno melodiikka ja soinnutus istuu, analysoi Veikko oppi-isänsä musiikkia.

– Monkin musiikki on välillä kuin tönkkösuolattua silakkaa. Se on kulmikasta ja täynnä riitasointuja. Melodiikka on kaunista ja korostuu sopivasti dissonoivalla soinnutuksella. Kaikesta huolimatta voisin käyttää Monkin musiikista sanaa kuulas.

– Soitan mielelläni nuorten muusikoiden kanssa. Tähän vaikuttavat omat kokemukseni. Vanhempi polvi ei juuri neuvonut aloittelijoita. ”Kuuntele levyjä oli heidän ohjeensa, jos yritti kysellä sointuja konkareilta”. Toisaalta tämänpäivän nuorten valmiudet ovat aivan eri tasolla. Niin tekniikka kuin opetuskin ovat edistyneet huimasti viime vuosikymmeninä.

Veikolla on käynnissä kunnianhimoinen projekti. Hän soittaa julkisesti kaikki Monkin sävellykset, joita on 70 kappaletta. Tähän mennessä on käyty läpi 56 kappaletta. – Ongelmana on, että Monkin jazzille ei ole aina helppo löytää soittajia.

Salonkiorkesteri Valentino

Hotelli Kämp ja muita harrastuksia
Toinen Veikon mielenkiinnon kohde on legendaarisessa Hotelli Kämpissä 1920- ja 30-luvuilla soitettu musiikki. Kämp oli sen ajan kulttuurisen ja poliittisen elämän keskus, jonne kelpasi vain paras.

Veikko on   tehnyt laajan tutkimuksen ja löytänyt arkistoista peräti noin 4500 siellä soitettua kappaletta. Näitä ovat olleet kuulemassa kaupungin eliitti kuten Eero Erkko, Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius, Juhani Aho ja Kaarlo Ståhlberg.

Veikon kokoama Salonkiorkesteri Valentino on konsertoinut Kämpin hengessä. Hän on sovittanut ja orkestroinut suurimman osan musiikista 20-luvun salonkiorkestereiden tapaan ja sointiin. Pääosassa ovat viulu ja obligatoviulu, mutta välillä mukana on ollut myös 20-luvun uusi soitin saksofoni sekä myös klarinetti.

Valentinoon kuuluu maamme jazzmuusikoiden kärkeä. Veikko johtaa ja soittaa pianoa ja Jorma Katrama bassoa, viuluja soittavat nuoret viulistit Silva Kallionpää ja Lotta Pitkänen. Kuvassa Seppo Olkkonen (cl) ja Esa Pethman (sax).

Suosittuja ovat olleet myös Veikko tarjoilemat jazzmatineat Helsingin Suomalaisella Klubilla. Tähän mennessä pianojazzin helmiä on nautittu 25 kertaa eri teemoista: Näissä on  kuultu Veikon täysin ulkoa soittamana 250 klassikkkoa aina 1700-luvulta nykypäiviin saakka. Säestäjinä yleensä Jorma Katrama ja Rami Eskelinen.

Vekan faneja ”flyygelitalolla” 2018. Vaimo Irja 3. vas. Veka äär.oik.

Matemaattista lahjakkuuttaan Veikko on hyödyntänyt korttipelissä. Hän on istunut ahkerasti ”sököringissä”. Meriittinä on muun muassa Suomen mestaruus amerikkalaisessa seitsemän kortin avopokerissa. Palkintona oli unelmamatka Las Vegasin pelipöytien ääreen.

Veikon viimeiset vuodet on täyttänyt myös vapaa-ajan talon rakentaminen Lahteen. Talo ei ole mikään normaalitalo, vaan muotoiltu jazzpianistille sointuvaksi, flyygelin muotoon.

Talo sai viranomaisilta käyttöluvan viime kesänä. – Rakentaminen oli hyvää kuntoilua ja kasvatti hauiksia. Tosin sormeni olivat välillä kuin nippu nakkeja.

 

Takaisin
Translate »