Kun sain Aprill Jazzin 2006 ohjelman, totesin heti, että on kaksi konserttia ja tähteä, joita ehdottomasti haluaisin kuulla, eli Lee Konitz ja Dianne Reeves. Ilmoitin, että haluaisin jos mahdollista haastatella heitä. Minulta kysyttiin, kumpaa mielummin? Tokaisin, että tämä 79-vuotias legenda Lee Konitz, olisi suuri kunnia.
Jokainen, joka tuntee nimen Lee Konitz, voi lukea netistä hänen ”biographynsä”, missä kerrotaan hänen pitkästä muusikkotaipaleesta. Häneltä on varmaan satoja kertoja kysytty, miltä tuntui soittaa Claude Thornbillin, Lennie Tristanon ja Miles Davisin kanssa jne.
Harkitsinkin kysymykseni erilaisiksi, halusin tietää mitä hänelle kuuluu tänään, tässä ja nyt. Minun hermostuneisuuteni hävisi heti, kun kättelin tämän pienen älykkään näköisen ja melkein ujon tuntuisen miehen. Hän halusi kahvia ja hänen huumorintajunsa tuli esille, kun hän sanoi minulle.
– Saanhan varmasti sen omenapiirakkani sitten haastattelun jälkeen, eikö niin?
Olet tullut miehen ikään ja jatkat kuten ennen. Mistä tämä energia tulee?
– Olen ollut jo kauan siinä iässä. Saan energiaa tekemällä asioita, joista pidän. Kävelen, uin, olen vaimoni kanssa, matkustan ympäri maailmaa ja tietysti myös soittamisesta. Jotkut ihmiset elävät kauan, mutta eivät nauti elämästä. Minä nautin.
Olet esiintynyt ympäri maailmaa. Onko yleisö samanlaista eri maissa? Onko sinulla joku lempimaa tai -paikka?
– Jos musiikki on hyvää, niin yleensä käyttäytyy samalla tavalla joka paikassa. Mietin usein, nauttivatko he ja nautinko itse? Olen soittanut ympäri maailmaa, mutten Kiinassa. On pyydetty ja ehkä menen vielä sinne.
– New Yorkissa, jossa asun osittain, on kolme mukavaa klubia, joissa soitan mielelläni. Niistä Birdland-klubi on lempipaikkani. Hyvä ruoka, tunnelma ja yleisö. Joskus kun tulen johonkinklubiin, tuntuu aluksi, että olen liian vanha siihen paikkaan, mutta se tunne menee ohi, kun alkaa soittaa. Kun soittaa pienessä klubissa, se saattaa muuttua Carnegie Halliksi.
Naisena kysyn leikkimielessä kysymyksen: On sanottu, että saksofoni on maailman seksikkäin soitin. Oletko huomannut sen vaikutusta? Onko saksofonin ääni lähellä ihmisen ääntä?
– Huomaan enemmänkin seksin poissaolon. Seksi ja seksi on niin laaja käsite ja kahden asia. Sanoisin mieluimmin joustavin soitin. Sillä voi todellakin matkia ihmisen ääntä ja paljon muutakin. Saksofonin soitto voi olla ihanaa ja joskus jopa vihaan sitä. Kaikki riippuu siitä, kuka sitä soittaa.
Kuka sitten hänen mielestään on paras saksofonisti?
– Minä itse (nauraa makeasti), koska kuulen eniten itseäni.
Olet aina uskaltanut pitää kiinni omasta tyylistä. Oletko mahdollisesti itsepäinen vai onko sinulla vain niin vahva usko itseesi? Siis cool?
– Kyllä olen myös itsepäinen. Mutta olen koittanut välttää, etten lukkiutuisi johonkin, mutta jokaiselle tulee oma tapa käsitellä omaa soittoa. Olihan Stan Getzillä, Paul Desmondilla ja Charlie Parkerilla oma tunnistettava tyylinsä. Joskus kyllä masentuu, mutta on jatkettava sillä tavalla kun kokee musiikin.
Tähän nyökkäsin ja sanoin kai ”yes” kymmenennen kerran ja hän sanoi:
– She agrees with me, how nice.
Urasi aikana tyylisuunnat ovat vaihdelleet. Perinteinen jazz on kai suositumpaa tänään kuin koskaan, mutta silti moni jazzmuusikko vaihtaa poppiin kaupallisuuden takia. Mihin suuntaan uskot, että jazz on menossa?
– Pidän itse puhtaasta musiikista. Vihaan teatraalisuutta ja yliesiintymistä. Joka tyylisuuntaan on tilaa ja on aina ollut. Muut tehkööt, mitä haluavat, kunhan tekevät sen hyvin.
Jos matkoilla on aikaa, mitä teet ”offstagella”?
– Harjoittelen tai käyn saunassa, luen lehtiä ja puhun vaimoni kanssa puhelimessa. Kävin tänään lounaalla ystäväni Arturo Sandovalin kanssa ja odotin Marcin ja Joeyn (soittajat triosta) tulevan. Teen siis hotellissa samaa kuin kotona. Paitsi yöllä kun herään, en tiedä missä olen. Viime yönä kaadoin viinilasin puhelimen päälle, kun etsin valonappulaa. Täältä lennän Lontooseen, josta on vielä kahden tunnin matka Cheltenhamiin, jossa on seuraava festivaali.
Joskus muusikot soittavat ylittääkseen toisia muusikoita ja tekevät myönnytyksiä rahan takia ja unohtavat kuulijat. Oletko ajatellut, että meille kuulijoille musiikki saattaa olla yhtä tärkeätä kuin muusikoille?
– Tähän en osaa vastata muuta kuin, että yritän kommunikoida omien muusikoideni kanssa ja myös yleisön kanssa, jos he ovat vastaanottavaisia.
Onko musiikki antanut sen, minkä toivoit kun olit nuori?
– Paljon, paljon enemmän kuin uskoin. Olen saanut matkustaa ja soittaa paljon. Nuorilla muusikoilla on paljon annettavaa minulle ja ehkä minulla myös heille, toivon niin. Nykyäänhän on niin hyvä koulutus nuorille muusikoille, päinvastoin kuin ennen. Ainakin he oppivat soittamaan omaksi ilokseen, ja aina on niin, että vain joistain tulee tosi hyviä sielulla tai ilman. Pääasia, että he pitävät siitä, mitä tekevät.
Olen jostain lukenut, että soitat mieluiten triossa. Minustakin trion soittoa voi verrata runoon. Jokainen sana eli instrumentti puhuttaa. Onko se näin?
– Pitää paikkansa, koska silloin voi soittaa koko ajan. Isossa orkesterissa joutuu odottamaan vuoroaan ja kun se vihdoin tulee, ei tiedä missä ollaan (nauraa taas). Triossa instrumentit voivat keskustella ja usein tulee tilanteita, jolloin ajattelen, mikä tuo oli? Ja on vastattava omalla soitolla, hauskaa.
Kommentoin tähän, että eikö niin tapahtunut Dianne Reevesin konsertissa eilen?
– Kyllä, ja että hän nautti tavattomasti, ja ettei Reeves laulanut niitä tavanomaisia, vaan scattasi ihanasti. Reeves oli eilen enemmän muusikko kuin laulaja, mutta ihanan taitava sellainen.
Mistä unelmoit?
– Että voin jatkaa soittamista ja vihdoin saada oman bändin, eikö olisi korkein aika (taas nauraa). Koska en ole tehnyt, siis kirjoittanut, omaa musiikkia, ja vastuu muista muusikoista olisi suuri, en tiedä pitäisinkö sittenkään siitä. Olen tehnyt ainoastaan kolme omaa levyä, mutta ollut mukana toisten levyillä. Yksi uusi levy on tulossa. Olen aina ollut ns. ”sideman”.
Kommentoin tähän, että tänään hän ei ole sideman, oletan että hän on keskellä.
– Niin se on totta, hän sanoi hämillään ja jos istut eturivissä, voin vilkuttaa (ei vilkuttanut).
Kiitin haastattelusta ja sanoin, että hän oli juuri sellainen henkilö, kuin oletin. Hän sanoi siihen:
– Eikö tullut yhtään yllätyksiä?
Pyysin että saisin vielä valokuvan yhdessä hänen kanssaan muistoksi.
– Sehän sopii, mutta sitä kuvaa ei saa lähettää hänelle, koska vaimoni voisi tulla mustasukkaiseksi.
Illalla oli sitten tämä kauan odottamani konsertti, jossa Konitz tulkitsi vanhoja standardeja uudessa formaatissa. Tuntui hyvältä…
Tony Rönnberg
Artikkeli julkaistu aiemmin Jazzrytmien paperilehdessä 3/2006, 18.5.2006