Jazzin salaisuus on svengi

Kuvat:

31.10.2010 20:40

Louis Armstrong
Louis Armstrong

Paavi kysyi kerran Louis Armstrongilta. – Kuule Louis, sä kun tunnet näitä juttuja, kerro mikä se jazz oikein on. Satchmo vastasi: ”If you ask, you never know”. Duke Ellingtonin mielestä: It don’ t mean a thing if it ain’t got that swing. Vapaasti käännettynä: Jengi ei innostu, jos svengi puuttuu.

Pentti Lasasen mukaan musiikkisävellyksissä on yleensä kolme peruselementtiä: – Rytmi, melodia ja sointu. Jazzissa rytminen lähestymistapa on päällimmäisenä. Alunperin jazzissa oli kaksi ainutlaatuista elementtiä, jotka poikkesivat muusta musiikista.

– Ensimmäinen tekijä oli kolmimuunteiset synkoopit, joiden omaksuminen vaatii synnynnäistä lahjakkuutta. Kaikki jazzin ystävät kuitenkin tajuavat, että kolmimuunteisuudessa on jokin juju. Sitä on vaivaton kuunnella. Sen vaivattomuuden synnyttäminen on kyllä soittajalle kovan työn takana. Toinen perinteiselle jazzille tunnusomainen piirre on aito bluesasteikko. Nämä ovat ne erikoispiirteet, jotka olen löytänyt jazzista muuhun musiikkiin verrattuna.

Pentti Lasanen (kesk.) Big Swing hallitsee svengin

Pentti Lasanen (kesk.)

Kai Lindin mielestä jazz on soittotapa. – Sen salaisuus lienee ”timing” eli svengi. Vanhoilla rumpaleilla kuten Erkki Valasteella, Kalevi Hännisellä ja Matti Oilingilla ”timing” oli kohdallaan. Svengi on se mukaansa tempaava vastustamaton voima, joka saa kuulijan jalan ja käden iskemään rytmin tahdissa (Jazzrytmit 13.10.2009).

Jukka Piiroinen kirjoittaa ”Svengi ja Soolo” kolumnissaan (Pohjolan Sanomat 26.1.2003): – Svengin tunne syntyy, kun improvisoivan solistin melodian rytmi poikkeaa hiuksenhienosti säestävän komppiryhmän rytmeistä. Solisti ikään kuin leijailee vapaasti allaan risteilevien rytmien varassa. Svengi on ilmiö, jonka voi tuntea, mutta joka on vaikea tallentaa nuottikirjoituksella.

– Erilaiset käsitykset jazzin välttämättömänä ainesosana pidetystä svengistä ovat nousseet lyömäaseeksi musiikin historian murrosvaiheissa. Charlie Parker ja Dizzy Gillespie kehittivät jazzia tanssimusiikista konserttimusiikiksi 1940-luvun puolivälissä. Swingin ystävistä uusi bebop oli käsittämätöntä ”kiinalaista musiikkia”.Pekka Mesimäki

Svengin käsite oli tapetilla uudelleen 1960-luvun kulttuuritaistelussa. Kiistan osapuolia olivat ”the new thing” tai free jazz ja perinteisen valtavirtajazzin puolustajat. Duke Ellingtonin sävellyksen nimestä (ingressissä) tehtiin oikean jazzin mittatikku, jonka avulla free jazz tyrmättiin ja leimattiin epäjazziksi. Koulukuntaero nykyjazzin viitteellisen, abstraktin svengin ja perinteisen jazzin suoraviivaisen svengin välillä kukoistaa edelleen.

Pekka Mesimäen mielestä jazziin kuuluu aina tietynlainen koheesio ja intensiteetti; svengi. – Perinteinen jazz on niin vahvasti rytmiikkalähtöistä, että toimiva svengi on välttämättömyys. Rytmiryhmän osuus on tässä keskeinen. Kompin perustana ovat rummut ja basso, sydän ja selkäranka. Kun tämä kombinaatio on kunnossa, päälle tulevat täydentävänä elementtinä banjo tai kitara ja sen kruunaa piano soinnuillaan.

– Jazzin salaisuus on miljoonan taalan kysymys, sanoi rumpali Esko ”Rusina” Rosnell keväällä 2008 Jazzrytmien haastattelussa. – Sitä ei voi oikein selittää. Kun jazz puraisi minua ensimmäisen kerran, oli tunne sama, kun krapulassa saa huurteisen oluen aamulla! Improvisoinnilla on erittäin tärkeä merkitys. Missään muussa musiikissa sillä ei ole samaa asemaa kuin jazzissa.Jukka Haavisto

Mikä jazzissa viehätti? – Luulen, että Artie Shaw´n ja kumppaneiden  musiikki oli niin erilaista kuin ”malmstenit ja godzinskyt”, jotka silloin (1940 -luvulla) Suomen radiossa soivat. Jazzmusiikin ilmaantuminen ja se rytmi oli niin kiehtovaa, että veti vastustamattomasti nuorta kaveria puoleensa. Mutta kyllä siinä täytyy olla kuulijallakin kyky ottaa vastaan se rytmi oikein ja huomata milloin svengaa (Kalle Kaartinen, Jazzrytmit 4.9.2010).

– Kyllä se alkuun oli puhdas tunnelatinki, joka jazzissa viehätti, sanoi Jukka Haavisto 80 -vuotishaastattelussaan kesäkuussa 2010. – Live-esityksissä sen sykkeen huomasi ja soittajilla näytti olevan lisäksi hauskaa lavalla. Varmaan minulle tuli sama tunne kuin Andanian kuuntelijoille Helsingin ravintola Opriksessa vuonna 1926.  Huomasin miten komppi keinuu eri tavalla kuin saksalaisessa foksissa. Paino siirtyy ykkönen-kolmonen marssiajattelusta kakkonen-nelonen takapotkuihin.

MA NumminenMA Numminen muisteli jazzherätystään vuonna 2008. – Alice Babs lauloi imuisaa kappaletta Swing it, magister. Koska levykokoelma oli suppea ja Swing it edusti ainoana jazzmusiikkia, oli syytä matkustaa Helsinkiin ja ostaa kaksi savikiekkoa lisää. En muista enää, mikä orkesteri soitti Fred Fisherin vanhan kunnon Chicagon, mutta toisen levyn Royal Garden Bluesin esitti Kid Ory yhtyeineen. Kollektiivinen improvisointi – jota käsitettä en vielä 13-vuotiaana ymmärtänyt – vetosi makuuni, ja musiikki oli mielestäni hienoa.

Takaisin
Translate »