Petteri Teräs oli tiukka jazzmies

Kuvat: Hannu Leppänen

22.11.2017 20:09


Petteri Teräs (17.6.1944 - 7.10.2017) Kuva Tomi Harrivaara

Jazz Society of Pori -jazzyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Petteri Pertti Juhani Teräs siunattiin haudan lepoon 10.11.2017. Vaikka tunsin Petterin jazzpiireistä jollain tavoin jo 1990 -luvulta lähtien, niin itselleni hän tuli tutuksi varsinaisesti Jazz Society of Pori -yhdistyksen toiminnan aikoina. Viime vuosina Rattiksen jameissa käytyjen keskustelujen yhteydessä hän kertoi ongelmistaan terveytensä kanssa, mutta siitäkin huolimatta viesti hänen kuolemastaan 7. lokakuuta 2017 73-vuotiaana tuli yllätyksenä ainakin itselleni.

Petteri kuvattuna Ilpo Kallion 80-vuotisjuhlajameissa 4.2.2017. Kuva: Veli-Matti Lähteenmäki.

Petteri syntyi Porissa 17.6.1944. Ehdittyään käydä 1. luokan kansakoulua perhe muutti Kanadaan 1950-luvun alussa. Isän ja äidin kanssa matkaan lähti Petterin lisäksi hänen nykyään Ruotsissa asuva kaksoissisar. Ilmeisesti noista ajoista Petteri sai ensimmäisen kosketuksen jazzmusiikkiin. Hän nimittäin kertoi joskus keskenämme jutellessa, että ollessaan 8-9 vuotias hän kuuli ja näki legendaarisen bebop-kauden saksofonistin Charlie Parkerin soittavan Torontossa jossain puistokonsertissa. Mahtaakohan Suomessa olla enää hengissä ketään, joka olisi nähnyt ”Birdin” elävänä soittamassa lavalla.

Palatessaan takaisin Suomeen 1950-luvun loppupuolella perheeseen kuului myös Kanadassa syntynyt Anita. He asettuivat ensin Merikarvialle ja myöhemmin Porista tuli Petterin kotikaupunki hänen kuolemaansa saakka. Petteri kouluttautui instrumenttiasentajaksi ja teki työuransa Outokumpu Oy:n ja Porin Puhelimen palveluksessa. Petterin 32-vuotias poika Olli asuu nykyään Helsingissä.

Petteri oli henkeen ja vereen jazzmies ja erityisesti perinteinen alkuperäinen jazz oli hänen mielestä se oikea tyyli, vaikka kyllä hänelle tietynlainen klassinen musiikkikin kelpasi. Sitä vastoin keskusteluissa kävi ilmi, ettei hän oikein tuntunut pitävän jazzin nykysuuntauksista, kokeilevasta vapaasta soitosta ja elektroniikalla tehostetusta modernista jazzista.

Pori Big Band Capitol-kukkulalla Washington DC:ssä Yhdysvaltain kiertueella 1979. Petteri eturivissä kolmas vasemmalta. Kuva on Juha Kormannon kuvakokoelmista.

Porissa vuosittain pidettyjen jazzjuhlien onnistumisen edellytyksenä oli alkuajoista lähtien talkootyö.  Petteri Teräs oli mukana talkoissa ensimmäisistä festivaaleista alkaen tarmokkaasti joka paikan puuhamiehenä 30 vuoden ajan.

Hänet tunnettiin kovana työmiehenä, joka ei paljon puhunut, vaan tarttui tehtävään kuin tehtävään. Hän kuului Pori Jazz ry:n hallitukseen vuosina 1977–1980 ja toimi myös logistisissa tehtävissä hoitaen kuljetuspäällikkönä mm. artistien, varusteiden sekä erilaisten tavaroiden kuljetusjärjestelyjä.

Petteri vaikutti myös Pori Big Bandin taustavoimissa ollen mukana PBB:n Yhdysvaltoihin suuntautuneella esiintymisreissulla marras-joulukuussa 1979.

Näistä alkuaikojen talkoista Petterillä oli paljon kerrottavaa. Vuonna 2015 Pori Jazzin 50-vuotisesta taipaleesta Ylen Radio Suomessa kuullun Pertti Pitkosen juontaman ohjelmasarjan 50xPori Jazz yhdessä osiossa haastateltiin myös Petteriä, joka oli mukana rakentamassa ihka ensimmäistä esiintymislavaa Kirjurinluodolla.

– Jahkauduin tähän työhön siksi, että korva tykkää jazzista. Kuuntelin aikanaan Yleisradiosta Alfred Tannerin 1940-luvun kupletteja. Jazzia ei radiosta siihen aikaan juurikaan tullut, mutta kuuntelin sitäkin sen mitä irti sain radiosta. Kun noihin aikoihin rukouslauantaisin ei saanut esittää tanssimusiikkia, niin Porissa alkoi kiertää ajatus, että jazz ei ole tanssimusiikkia, joten idea jazzfestivaalin järjestämisestä alkoi kehittyä.

– Itse jouduin talkoohommiin mukaan katsellessani miten porukka sitä työtä teki, neuvoen toinen toistaan. Ajattelin, ettei se homma noin voi toimia. Jouduin siinä hääräilemään sellaisena ”kirvesmiesapinana”. Muistan sitten Tapani Kontulan sanovan, että nyt ruvetaan tekemään jotain ylöspäin. Sanoin, että kyllä minä voin ylös kiivetä sahoineni ja vehkeineni. Rakennettiin lava ja laitettiin kyltti pystyyn ja siitä eteenpäin minusta tuli jonkinlainen yleismies Jantunen.

Toimittaja Pertti Pitkosen kysyessä paljonko porukkaa oli mukana alkuvaiheessa, Petteri vastasi, että alta kymmenen, todella aika pieni porukka. Suurin homma oli penkkien pukkitalkoot, jolloin mukaan tuli johtokunnan kavereita ja muita lisää. Yhteensä meitä oli silloin ehkä 15–20 henkeä.

– Joka vuosi homma laajeni ja se alkoi olla enemmän ”hanskassa” ja paremmin organisoitua. Alkujaan tosiaan oli pieni porukka, joka teki kaiken, lavan pystytyksen ja muut puitteet. Toiminnan laajentuessa vapaaehtoisia alkoi olla mukana satoja erilaisissa tehtävissä, mutta jos ei talkoita olisi ollut, niin ei olisi tapahtunut mitään.

Toiminnan monipuolistuttua syntyi tarve saada erilaisia ihmisiä ja piti olla eri alojen asiantuntemusta, kun mukaan tuli somistusta, kuljetusta ja muita lisätehtäväalueita.

– Itse olin heti alusta alkaen mukana kuljetuksissa, kun minulla oli sellainen ranskalainen farmarimallinen Peugeot. Sillä kuljetettiin kaikkea mahdollista makkarasta alkaen. Siinä hommassa piti olla mukana ympäri vuorokauden. Ei sille mitään voinut, se oli vietti, mikä vei mukanaan.

Petteri oli aatteellisella pohjalla jazzin hengessä toimivan Jazz Society of Pori -yhdistyksen perustamisessa mukana tammikuussa 2002 ja hänet valittiin samalla ensimmäisen hallituksen varajäseneksi. Ravintola Selkämeressä jamitoiminnan aloittanut yhdistys siirtyi sittemmin vuonna 2005 nykyiseen Rattis- pubiravintolaan. Petteri on siitä lähtien toiminut yhdistyksen puheenjohtajana, vaikka hän korostikin aina olevansa vain jazzmusiikin harrastaja ilman minkäänlaista musiikillista taustaa.

Jazzia – klassista – jazzia ja merielämää

Satakunnan Radion kuukausittain jo 1980-luvulla kuullussa Puuvillapelto-ohjelmassa pitkään aina 2000-luvun alkuvuosiin asti mukana ollut ja siinä yhteydessä ”Jazzin käveleväksi tietosanakirjaksi” tituleerattu Aki Perho oli Petterin pitkäaikainen ystävä lähes 40 vuoden takaa. Näissä ohjelmissa oli Petteri myös mukana pari kertaa savikiekkojen kanssa. Niitä kuunneltiin ja niistä keskusteltiin.  Aki kertoi tutustuneensa Petteri Teräkseen joskus 1970- ja 1980-luvun taitteen vaiheilla. Aivan selkeätä muistikuvaa täsmällisestä ajankohdasta hänellä ei kuitenkaan ollut.

– Kävimme silloin ravintola Selkämeressä viikoittain pidetyissä jamitilaisuuksissa ja Petteri oli siellä usein mukana järjestely- ja puuhamiehenä. Tätä tehtävää hän jatkoi jamien siirryttyä myöhemmin ravintola Rattaanpyörään. Petteri vietti lapsuutensa Kanadassa, mistä myös hänen hyvä englannin kielen taitonsa oli lähtöisin. Hän oli siitä harvinainen suomalainen, että hän sanoi nähneensä itse Charlie Parkerin esiintyneen Torontossa, mutta aivan tarkka ajankohta ja havainnot tapahtumasta olivat kuitenkin ehtineet jo haalistua.

Jazzin ohella Petterin suuria harrastuksia olivat meri ja veneily. Kesällä seilaamisesta tuli lähes elämäntapa. Isänsä aikoinaan 1962 rakentamassa tilavassa noin 10 metrisessä moottoriveneessään Kookaburrassa (Kookaburra oli saanut nimensä Kauko-Idässä esiintyvästä voimakasäänisestä linnusta) riitti aina puuhailtavaa.

Aki muistaa hyvin yhden traagisen syksyisen tapahtuman.

– Asuin silloin Kiertokadulla, kun Petteri ilmestyi asunnolleni silminnähden järkyttyneessä tilassa ja vähän riutuneen reissumiehen oloisena. Syy siihen selvisi varsin nopeasti. Kookaburra oli uponnut. Petteri oli ollut kuljettamassa pienehköä seuruetta Merikarvian edustalla, kun puhkesi kova myrsky. Veneen moottori simahti ja tuli muutakin hämminkiä. Veneen jouduttua tuuliajolle aallot alkoivat vyöryä veneen sisään.  Apua kutsuttiin VHF:llä ja pelastus onnistui aivan viime hetkillä. Kippari Teräs ja matkustajat poimittiin turvaan, mutta Kookaburra jäi Ahdin valtakuntaan. Petteri oli tullut luokseni suoraan tältä matkalta Pelastuslaitoksen kautta.

– Sittemmin Kookaburra nostettiin, tyhjennettiin vedestä ja se kunnostettiin entiselleen. Petteri ei soittanut mitään instrumenttia elämänsä aikana. Usein läheisesti jazzin tai musiikin järjestötoiminnassa olevat ihmiset omaavat kuitenkin ainakin jossain määrin kosketusta soittopeleihin. Petterin kohdalla näin ei ollut, hän oli kuuntelijana vihkiytynyt jazzmusiikille ja erityisen läheistä hänelle oli vanha perinteinen jazz ja sen suhteen hän tuntui olevan melko tinkimätön. Monta kertaa itse jutellessani hänen kanssaan menneen viimeisen kymmenen vuoden aikana hän antoi selkeästi ymmärtää, ettei nykyjazz eikä varsinkaan free jazz ja sen muunnokset olleet ollenkaan hänen mieleen. En myöskään tavannut häntä juuri koskaan tämän suunnan konserteissa.

Akin mukaan Petteri toki tunsi kiinnostusta myös klassiseen musiikkiin. Sellaiset nimet kuin Penderecki tai Lutoslawski eivät olleet hänelle vieraita, vanhemmista mestareista puhumattakaan. Eipä kannata silti unohtaa kevyempääkään musiikkia, tällä puolella nimet Kiti Neuvonen ja Nuoruustango olivat Petterin ehdottomia suosikkeja.

– Lähinnä sydäntä oli kaikesta huolimatta jazzin varhaisempi tyylisuunta, jota edustivat Louis Armstrong, Billie Holiday ja suomalaisista nykysoittajista erityisesti Antti Sarpila. Näitä artisteja hän arvosti. Varsinainen levyfriikki Petteri ei ollut. Hänelle oli tärkeämpää kosketus elävään musiikkiin ja esittäviin artisteihin.

Vaikka Petteri ei ollut levynkeräilijä, niin hänelle oli kuitenkin omien sanojen mukaan kerääntynyt vuosikymmenten saatossa 100 kappaleen vaiheilla oleva määrä ”savikiekkotaltiointeja” vanhaa jazzia, joita hän kävi esittelemässä mm. Puuvillapelto-ohjelmassa. Yksi tällainen Petterin suosikkiääninäyte tältä ajalta oli Gerry Mulligan Quartetin esittämä Makin’ Whoopee, missä kvartetin soittajina olivat Chet Baker, Bob Whitlock ja Chico Hamilton. Levyllä ei ollut äänitysvuotta, mutta Aki tiesi kertoa, että sen täytyy olla vuosi 1951 tai 1952, kun kerran siinä rumpuja soitti Hamilton.

Ohessa youtube-versio tästä kappaleesta kokoonpanolla, missä esiintyvät kuitenkin eri soittajat bassossa ja rummuissa.

Aki muistelee lukuisia jazzjuhlia, joiden aikaan hän poikkesi jokirannassa olevaan Kookaburraan, mistä kuului musiikki. Petteri esitteli parhaat päivät nähnyttä C-kasettisoitintaan ja kahta kasettiaan, Lester Youngin 1940-luvun äänitettä ja toista, minkä nimen Aki oli unohtanut.

– Petteri vieraili silloin tällöin luonani. Kuuntelimme jazzia, kuinkas muuten. Joskus ilta venyi tavallista pitempään ja kotiin ei kannattanut enää lähteä. Silloin Petteri kallistui sohvalle, mutta vielä lopuksi hänen piti saada kuulla Moonlight in Vermont. Sen säveliin oli hyvä nukahtaa.

Näin muisteli Aki Perho yhteisiä tapaamisiaan Petteri Teräksen kanssa.

Petteri oli perustamassa Selkämeren Veneilijät ry:tä

Selkämeren Veneilijät ry:n jäsen ja Petterin pitkäaikainen tuttava Ritva Saarni kertoi Petterin olleen Selkämeren Veneilijät ry:n perustajajäsen.

– Merielämä ja veneet kuuluivat Petterin elämään aivan lapsesta asti. Muiden perustajajäsenten tavoin hän veneili ensin Porin Pursiseuran lipun alla, mutta osallistui hyvin aktiivisesti seuramme perustamiseen 1972. Aluksi hän veneili Kafeko-nimisellä puuveneellä ja sitten isänsä, Aate Teräksen, rakentamalla ja 1962 veteen lasketulla Kookaburralla. Petteri osallistui Kookaburran miehistössä merenkulkukilpailuihin, mm. Pohjoismaiseen Ralliin ja myös Kolmen Kaupungin kilpailuihin (Rauma, Pori ja Uusikaupunki) ja järjesti lisäksi omalle seuralle merenkulkukilpailuja. Seuran perustamisvaiheessa Petteri oli mukana lipputoimikunnassa ja hallituksessa vuodesta 1996 vuoteen 2001, joista neljä vuotta hän toimi rahastonhoitajana.

– Värikkäänä ja melkeinpä vähän boheeminakin henkilönä Petterille sattui toinen toistaan hurjimpia sattumuksia ja kommelluksia, mutta kaikista hän selvisi kuin ihmeen kaupalla. Petterin humoristinen ja hauska tapa kertoa tarinoita elävästä elämästä ja päälle vielä ”ja tämä on tosi” sai osakseen vanhojen jäsenten makeat naurut ja uudemmilta kuulijoilta hämmentyneitä kysymyksiä. Veneen moottoreista hän tiesi melkeinpä kaiken ja sovelsi tietojaan ja taitojaan Kookaburran pehmeästi puksuttavaan koneeseen.

Vuoden 2011 Pori Jazzien aikana Petteri tapasi Klubin aulassa tuttavan Eila Korhosen.

– Suvun kesäpaikka Ourassa oli Petterille tosi rakas ja siellä hän vietti keväästä syksyyn pitkiä aikoja aina välillä poiketen Gummandoorassa. Hän oli intohimoinen jazzin harrastaja ja se olikin ainoa asia, joka toisinaan meni ykköseksi ennen veneilyä.

– Petteri ja Kookaburra olivat vakiokävijät seuran lipunnostoissa ja -laskuissa, mutta tänä syksynä lipunlaskussa Kookaburran paikka oli tyhjä. Perjantai-iltana hän soitti ja ilmoitti, että oli juuri päässyt sairaalasta ja on niin heikossa kunnossa, ettei jaksa lähteä ja lisäsi vielä, että olen kyllä hengessä mukana. Pari viikkoa lipunlaskun jälkeen Petteri nosti Kookaburran talviteloille ja nukkui pois samana viikonvaihteena. Seuramme jäsenet menettivät joukostaan tosi veneilijän, värikkään ja elämänmyönteisen persoonan. Toivotan Petterille tyyniä ja kirkkaita meriä sinne jonnekin.

 

Joulurauhaa venemoottorin kanssa

Teräksen perheen miehet olivat siinä määrin intohimoisia veneilijöitä, että venemoottorin ”täysremppa” ja joulu sopivat aivan hyvin yhteen. Mikäs siinä, jos aikaa oli, niin hyvinhän näinkin voidaan toimi ja käyttää sekin aika hyödyksi. Aivan tavallista ei kuitenkaan ole, että se tehdään jouluna keskellä olohuonetta. Pakkohan se on uskoa, jos kerran Petterin sisko Anita Teräs on tämän vahvistanut.  Eräänä jouluna kävi niin, että moottori oli levällään olohuoneessa ja miehet sen kimpussa.

Merellä tavattiin tuttuja ja soiteltiin lehmille

Veneilyn kautta nuoruudessa Petteriin tutustuneella Lea Rantasella oli myös muistoja kesäisistä tapaamisista 1960-luvulta. Siihen aikaan kaikki nuoret miehet haaveilivat puuveneestä ja merelle pääsystä. Eräänä kesäisenä päivänä Lea oli edesmenneen miehensä Lassen ja puuveneen omistaneen toisen pariskunnan Tapani ja Pirjo Porrin kanssa Porin rannassa suunnittelemassa veneretkeä Reposaareen.

– Teräksen pojat olivat aina rannassa puuveneensä kanssa. Petteri oli arvostettu ja kunnioitettu, koska yleinen käsitys oli, että hän tiesi kaiken veneistä ja varsinkin niiden moottoreista. Meillä oli ongelma, moottori ei käynnistynyt, emmekä päässeet siksi lähtemään. Ihmetelimme siinä, että uskaltaisiko Petteriltä kysyä neuvoa, kun hän touhusi jotain veneessään vähän kauempana. Kävelimme sinne ja Petteri kurottautui kajuutasta ulos. Tapsa kertoi moottorin käynnistysongelmasta ja kysyi voisiko hän tulla katsomaan sitä. Petteri kuuli, mutta ei paljoa pukahtanut. Hän nousi hitaasti veneestään ja käveli meidän perässä Tapsan veneen luo, seisoi ja katseli. Tapsa yritti käynnistää moottoria, mutta se vain vähän hörähti. Aikansa katseltuaan Petteri sanoi: ”Maalatkaa se” ja lähti pois. Jäimme ihmettelemään, josko moottorin maalaaminen auttaisi.

”Musiikkia lehmille” oli toinen tarina, minkä Petteri oli kertonut Ellulle kuultuaan Rantasten muuttaneen takaisin Poriin. Pojat halusivat puuvenettä, mutta ainakin kaikki Porin lyseota käyneet pojat halusivat myös soittaa jotain instrumenttia.

Pitkäaikaiset ystävykset Petteri Teräs ja Aki Perho Kehräämössä helmikuussa 2015 PBB:n Tapani Rinteen, Herdin ja Jukka Perkon yhteiskonsertissa.

– Olimme taas menossa Tapsan puuveneellä Reposaareen, minä, Lärä (Lasse), Tapsa ja Pipsa. Meillä oli tapana ajaa hiljaa tai pysäyttää vene, jos tuttuja tuli vastaan. Petteri tuli meitä vastaan veneellään Pihlavan selällä.  Ajettiin hiljaa toistemme viereen. Rannassa oli paljon lehmiä laitumella. Lärä soitti tenorisaksofonia seisten laivan kannella, jolloin Petteri kysyi: ”Kenelle sää soitat?” Lärä vastasi: ”Lehmille.”

– Kun olimme palanneet takaisin Poriin 41 vuoden jälkeen vuonna 2012, näin Petterin Porin taidemuseossa. Tervehdittiin ja katsottiin yhdessä yksi amerikkalaista väkivaltaa kuvaava video. Oltiin samaa mieltä sisällöstä, nyökkäiltiin ja huokailtiin. Petteri oli rauhan mies. Kaikki oli ennallaan ja kohdallaan.

– Kun Mieslauluntalolla vietettiin Kallion Ilpon 80-vuotissyntymäpäiviä, Petteri seisoi siinä eteisessä, kun tulin paikalle. Taputin Petteriä olalle ja sanoin: ”Mitä mies.” Petteri vastasi: ”En minä ole mikään mies, olen poika.” Hän olikin hyvin poikamainen – ei mikään äijänköriläs.

Petterin muistojamit soitetaan Rattiksessa keskiviikkona 29.11.2017 klo 21.00 alkaen https://fi-fi.facebook.com/Jazz-Society-Of-Pori-414551168649484/.

Satakunnan Kansa toi noin vuosi sitten esille kuvia vuonna 1926 Porin edustalla uponneen Torpedovene s2:n nostovaiheista Porin edustan merialueella. Kävi ilmi, että Petterillä oli yhteys tähänkin asiaan. Artikkelin voi lukea SK:n verkkosivuilta:
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/lukemisto-kuka-valokuvasi-torpedovene-s2n-noston-porin-edustalla-14024002/

Takaisin
Translate »