Juhlavuoden festivaalien sloganiksi oli valittu Let´s swing again. Festarien esiintyjälistalla löytyi niin jazzin kotimaan kuin Eurooppalaisen trad jazzin kärkinimiä. Mukana oli muun muassa legendaarinen The Preservation Hall Jazz Band ja Glenn Miller Orchestra. Sveitsillä itsellään on vahva dixieperinne, jota The Harlem Ramblers ja Lake City Stompers vaalivat pieteetillä.
Viihtyisän ravintola Albitsgütlin pääsaliin mahtuu reilut 500 henkilöä. Tanssijoita varten oli varattu tilava parketti esiintymiskorokkeen eteen. Se olikin varsin ahkerassa käytössä. Iltakonsertit alkoivat puoli kahdeksalta ja tauot olivat vain varttitunnin mittaisia. Kohtuuhintainen ruoka- ja juomatarjoilu pelasi sveitsiläisellä täsmällisyydellä. Konserttilipujen hinta vaihteli ajankohdasta riippuen 17 – 30 euron välillä.
Minulla oli tilaisuus seurata festivaaleja toisena viikonloppuna 23.- 25.4, jolloin vuorossa olivat englantilainen The Big Chris Barber Jazz & Blues Band, Dutch Swing College Band, ranskalainen Les Haricots Rouges sekä isäntämaan Jazz Point.
Voi vain ihmetellä jo 1940 -luvulla aloittaneen pasunisti Chris Barberin (79) keikkatahtia. Mestarilla on takanaan 10 000 konserttia ja vauhti jatkuu, esimerkiksi toukokuussa toistakymmentä konserttia. Erikoisesti Saksassa Barberin suosio on valtaisa. Orkesterin miehistö on viime vuosina uusiutunut melkoisesti.
Bandin pitkäaikaisen trumpetistin Pat Halcoxin ja basisti Vic Pittin jäätyä eläkkeelle, “vanhasta kaartista” on mukana enää Barberin lisäksi blueskitaristi John Slaughter. Kaikki uudemmatkin bändin jäsenet ovat kyllä rautaisia ammattilaisia, varsinkin Mike Henryn trumpetti soi “korkealta ja kovaa”.
Perjantaina esiintyi Euroopan tiettävästi vanhin dixielandorkesteri, Dutch Swing College Band. Toukokuun 5. päivänä 64 vuotta täyttävä DSCB on kokenut viime vuosina Bob Kaperin johdolla uuden tulemisen. Vuonna 1990 kuolleen perustajansa, Peter Schilperoortin jälkeen bändi esiintyi jonkin aikaa kuuden miehen kokoonpanolla ilman banjoa ja fanit kaikkosivat hiljalleen.
Nykyisin DSCB on jälleen oikea “kahdeksanpyttyinen hollantilainen”. Soundi soi kuten DDT Jazzbandilla; trumpetti, vetopasuuna, kaksi puupuhallinta, täysi rytmiryhmä, jossa “Pekka Mesimäkenä” banjossa komppaa sympaattinen Ton van Bergeijk.
Lauantain konsertin tähtenä oli Suomessakin vieraillut Les Haricots Rouges. Vajaalla miehityksellä (banjisti “Roro” Congéga oli sairaslistalla) esiintyneet ranskalaishurmurit osaavat ottaa yleisönsä. Spike Jones/Retuperän WPK -tyyliin soitettu “Uudempi ranskalainen Torwimusiikki” meni zurichilaisyleisöön kuin väärä raha.
Ohjelmapäällikkö Albi Matter kertoi, että vaativan sveitsiläisyleisön saaminen dixiefestivaaleille on entistä vaikeampaa. Vain kansainväliset, tunnetut nimet saavat väen liikkeelle. 1960 -luvun trad jazz tähdet kuten Papa “Bue” Viking Jazz Band ja Mr. Acker Bilk alkavat lopetella, eikä uusia vetonauloja ole juuri syntynyt. Toisaalta myös klassisesta jazzista kiinnostunut yleisökin alkaa ikääntyä eikä nuoria tämä musiikki juuri innosta.
Keep Swingin´
Martti Koljonen/dixieturisti