Alun alkaen Tom Bancroft teki ohjelmiston amerikkalaista pianistia, Geri Allenia, varten jo vuonna 2004. Yhtyeen nykyinen ohjelmisto rakentuu tälle pohjalle yhä edelleen. Yhtyeen temppuilu lavalla on vivahteikasta ja muodoltaan vaihtelevaa BB-musiikkia. Tom itse toimii kapellimestarina sekä toisena rumpalina ja hän takoo sen todelliseen vauhtiin. Se on vauhdikasta menoa, jossa on mukana huumorin pilke silmässä sekä viekkautta ja juonikkuutta.
Laura Macdonald on johtavia altto- ja sopraanosaksofonisteja Skotlannissa. Hän on ehtinyt niittämään mainetta kansainvälisesti sekä esiintyjänä että säveltäjänä sekä levyttäjänä. Hän johtaa myös omia orkestereitaan.
Eilisen 12 tunnin bussimatkan aikana Edinburghista Lontooseen oli hyvää aikaa miettiä ja ajatella yhtyeen torstaista esitystä Edinburghin The Hub konserttisalissa. Se oli mukaansatempaavaa kuunneltavaa, viihdyttävää ja kiinnostavaa hyvän mielialan luovaa. Yhtye ei toimi pelkästään perinteisen kaavan mukaan, vaan siitä löytyy yllättäviä ja raikkaita vedätyksiä, mitkä pitävät kuulijat tiukassa otteessa.
Esitys alkoi tyyliin “Conversation” ja keskusteluahan se oli, jossa Annie Whitehead aloitti näyttävästi pasuunan varressa, johon Tomin veli “iso poika” Phil Bancroft vastasi tenorillaan voimallisesti. Keskustelu jatkui Lauran “Conversation for the Boys” kappaleella, jolloin lavalla soittivat vain “pojat”. Välillä “Harry puree hummeria”, jossa vakavan alun jälkeen Tom hakkasi iloiset rytmit riehakkaalla ja vastustamattomalla “ränttä-tänttä” meiningillä, tuuban toimiessa taustalla basson vastikkeena. Mihin se johtaa, kun ” kohtaat toisen ihmisen vakavalla tarkoituksella” keräsi taas koko orkesterin lavalle. Mentiin ylös ja alas mahtipontisesti ryntäillen tehostaen meininkiä käsien taputuksilla.
Toinen setti alkoi Lauran kaksiosaisella sävellyksellä “Omnitud /Essence” kahden rumpalin vuoropuhelulla, johon pasunisti Lorna MacDonald ja Laura vastasivat omilla sooloillaan. Miten käy, jos olen todella vihainen ja “Tapan toisen ihmisen unelmissasi”. Raakaa brittihuumoria käyttäen tietenkin mietin, “olisinko voinut tehdä sen paremmin”. Sillä mentaliteetilla mentiin kiihkolla eteenpäin, “pellit auki” raivoisilla puhalluksilla, joista kovimmat tehot irrotteli hollantilaispasunisti Joost Buis.
Orchestro Interrupto vältti taitavasti ison orkesterin tavanomaisuudet ja kulki rouheasti “räyhäten” rullaavasti ja vaivattomasti eteenpäin vastustamattomalla tempolla. Kuulijaa vedettiin ahnaasti mukaan seikkailuun raikkaan musiikin pariin lennokkaan äänekkäästi ja rehevän nautittavasti.