Vauhdikasta uutta BB musiikkia

Kuvat:

16.11.2009 09:04

LjC täydessä vauhdissa Spice of Life pubin kellarissa

Niin se oli eilenkin, kun tilaan oli ahdettu 20 hengen orkesteri. Käytännössä sen vaatima tila vei puolet alakerran lattiatiloista. Sunnuntaina spicejazz organisaatio tarjosi kolme konserttia, joista kaksi jo iltapäivällä.

Tila täyttyi kuulijoista ääriään myöden sunnuntai-iltapäivänä klo 13.00

 

Eilen klubilla esiintyi uudenlainen iso orkesteri London Jazz Collective (LjC). Tämä nuoren polven lontoolaisista soittajista koostuva kokoonpano etsii ennakkoluulottomasti BB musiikille uusia näkökulmia. He ovat ylpeitä siitä, että ovat erilaisia. Yhtyeen nousevista kyvyistä löytyy seikkailumieltä, jolla vanhanaikainen ja perinteinen BB-musiikki siirretään uuteen aikakauteen lisäämällä siihen siekailematta muita jazzin ja rytmimusiikin suuntauksia.  Soittajat panostavat ahnaasti uuteen omaan soundiin. He pyrkivät tehokkaasti löytämään oman alueensa tekemällä yhdessä omaa musiikkiaan. Yhtyeen kokoonpano on kuin perinteinen BB, mutta soittajat heittäytyvät innokkaasti muiden genreiden piiriin, missä on elektronista kaikua, nykyjazzia, latinalaista temperamenttia ja ennakkoluulotonta rummut / basso rytmitystä.

Heidän uusi debyytti albuminsa nimi ”Dark Humour” sanoo jo aika paljon musiikin sisällöstä. Se on raikasta, rytmikästä, täyteläistä ja tempoltaan vaihtelevaa. Siitä voi löytää myös itseironiaa, rankkaa mustaa huumoria. Tämä on originellia nykypäivän big band musiikkia, mikä on rehevää ja maistuu tuoreelta, se on groovaavaa ja jännittävää.

 

 

Takaisin
Translate »