Vuosittain toukokuussa pidettävä Dresden Dixieland Festival järjestettiin nyt 45. kerran. Perinteitä kunnioittava jazzfestivaali on profiloitunut vuosien saatossa yksinomaan vanhan jazzin ja erityisesti Dixielandin ympärille rakennettuun kuosiin. Tilastojen valossa tapahtuma on ”iso juttu”, kuten Martti Koljonen omassa raportissaan lukujen valossa julkitoi. Kiivaimpina festivaalivuosina paikan päällä on laskettu käyneen noin puolimiljoonaa konserttivierasta. Tämän vuoden kävijämäärää, noin 400000, pidettiin hyvänä, sillä luku oli laskenut viime vuosina 300000 kävijän paikkeille ja yhtenä maailman suurimpana pidettyä perinnejazztapahtumaa alettiin pitää jo hiipuvana ilmiönä.
Sunnuntain päätöspäivän ensimmäinen konserttikokonaisuus alkoi jo aamupäivällä puoli yhdentoista maissa ulkoilmakonsertilla kaupungin suurimmassa puistossa sijaitsevassa Junge Garde -näyttämöllä. Kaksi kilometriä pitkä ja yhden kilometrin levyinen Grosser Garten sijaitsee aivan ydinkeskustan tuntumassa, mutta kävellen hotellilta edestakaisin sinne sai tehdä reippaan 8 km päivälenkin. Edellisten päivien aikana ääntä kohden tungetut lukuisat kuuluisat saksalaiset Bratwurstit sulivat siinä ohessa kummasti.
https://youtu.be/ZpmzIgjbMnw?list=PL40143FD5B1D1A50D
Vaikka käytännössä kaikkien maksullisten sisätilakonserttien liput myydään loppuun jo edellisenä syksynä heti, kun ne tulevat myyntiin, niin tämän 10 kokoonpanon soittotapahtuman katsomotiloihin olisi mahtunut vielä kolmannes lisää väkeä istumaan. Ilma ei ollut paras mahdollinen, mutta sadetta ei saatu ja aurinkokin lämmitti aika ajoin noin 4 tuntia kestäneen soittorupeaman aikana.
Konsertin juontajina ja bändien esittelijänä toimivat Karlheinz Drechsel ja Ulf Drechsel, jotka tyypilliseen saksalaiseen tapaan puhuivat paljon. Toisaalta juontojen aikana kokoonpanot vaihtuivat tiuhaan tahtiin jouheasti eikä varsinaisia taukoja ollut ollenkaan. Jokainen kokoonpano esitti keskimäärin 3 kappaletta ja vaihdot tapahtuivat näppärästi ja nopeasti.
Aamupäivän konsertin aloitti hollantilainen Big Easy Brassband, mikä tuli varmasti tutuksi jazzvieraille, sillä viiden päivän aikana yhtye esiintyi toistakymmentä kertaa eri paikoissa kaupungilla. Maastrichtista tuleva 9-henkinen torvisoittokunta teki tukevan vaikutuksen. Heidän mahtipontinen marssimusiikkinsa sousafonin jyhkeän kumistelun tahdittamana ”New Orleans Mardi Gras” -tyyliin tuntui ilmiselvästi uppoavan jazzkansaan. Kaiken lisäksi Franck VD Wijerin jytysaarnalaulu antoi esitykselle mietittävää elämänläheistä potkua.
Saksalainen Jackpot aloitti In the Moodin tahdissa voimallisesti rockhengessä Moodin vaihtuessa välillä presleymäisen tanakaksi ”tuttifrutti” -meiningiksi kääntyen sitten takaisin varsinaiseen teemaan. Lionel Hamptonin Hey! Ba-Ba-Re-Bop kautta tiukka rockpainotteinen sovitus jatkui vielä samaan rankkaan menoon Fats Dominon tunnetuksi tekemällä kappaleella I’m Walkin’.
Dresdenin oma ”porukka” Blue Wonder Jazzband on toiminut jo vuodesta 1975 alkaen yhdessä. Neljäkymmentävuotista taivalta juhlivan seitsikon nimi on syntynyt yleisön ristiessä sen kuuluisan dresdeniläisen sillan ”Blaues Wunder” mukaan. Hyvässä veteraani-iässä olevat soittajat puhalsivat jäntevästi pasunisti Gerd Müllerin johdolla alkutahdit. Vanhat herrojen musiikki kumpusi sovituksista vanhasta 1920-luvun jazzista Jelly Roll Mortonin, Louis Armstrogin ja Bix Beiderbeckin hengessä. Four Or Five Times ja Sidewalk Blues muuttivat yhtyeen hauskasti ”pesulabändiksi”, kun pyykkilaudat otettiin esiin.
Välillä jaettiin juhlavuoden kunniaksi kakku. Yhden pitkäaikaisen sponsorin Emil Reimannin lahjoittaman kakun vastaanotti 45 vuotta Dresden Dixieland Festivalia johtanut ”Grand Old Dixieman” Joachim Schlese, joka ilmoitti olevansa valmis suunnittelemaan vielä 50. festivaalin.
Musiikki jatkui 7-henkisen müncheniläisen Allotria Jazzbandin tullessa lavalle. Menestyksekäs ja ainakin eurooppalaisittain merkittävä klassisenjazzin edustaja on festivaalin tapaan kunniakkaassa 45 vuoden iässä. Yhtyeen johtajan klarinetisti Rainer Sanderin johdolla yhtye esitti ”dixielandswingiä”, missä tuttuun big band -tapaan kaikki soittajat saivat osansa sooloista. Jumping In the Woodside ”countbasiemaisen” tanakan jyräävässä ja hienosti hypähtelevässä tahdissa ainakin rumpali Gregor Beck otti soolostaan kaiken irti riehuessaan kuin heinämies konsanaan.
Monikansallinen kolmikanta Frank Muschelle Trio erosi aika tavalla festivaalin perinteisestä linjauksesta. Kolmikko edusti ehkä hieman yllättäen fuusioitua ”dixieswingboogiewoogie” -tyyliä. Boogie-Woogie -pianistina tunnettu saksalainen Frank Muschelle esittää trioineen yleensä paljon omaa musiikkiaan, bluespohjaista Boogie-Woogieta. Nyt mentiin reilusti Boogie-Woogie Stompin tahdissa rivakkaa tahtia ja siirryttiin hitaamman Just For You -kappaleen kautta ”one-two-three-four-five-six-seven-eight-nine-ten Redlight” -temmellykseen sveitsiläisen basisti Dani Gugolzin laulaessa ja itävaltalaisen Peter Müllerin takoessa vauhtia rummuillaan.
Kotikaupungissaan esiintynyt banjonsoittaja Gunther Emmerlichin johtama nonetti Semper House Band oli tiukkaakin tiukempi perusperinteinen dixieryhmä, mikä teki vaikutuksen pelkästään pukeutumisellaan. Kaikki vuonna 1985 perustetun yhtyeen soittajat olivat lavalla frakkiin sonnustautuneena. Swing ja dixie kohtasivat sulassa sovussa kahden kappaleen kera, Alexander’s Rag Time Band ja Bourbon Street Parade. Perinteiset Sweet Georgia Brown ja tuttu dixiemarssi When the Saints Go Marchin’ In -versioinnit puolestaan olivat aika erikoisia ja omalaatuisia. Vankalla ammattimaisella otteella soittanut Semper Oopperan orkesteri ei jättänyt ketään kylmäksi.
Yhtyeen konserttiosuuden jälkeen pasunisti Micha Winkler palkittiin 500 € kannustinpalkinnolla uupumattomasta työstään nuorten muusikoiden kannustajana sekä panoksestaan festivaalin jatkuvuuden ja ohjelmiston edelleen kehittämisen ideoinnista.
Englantilainen nuorisoryhmä The Dixie Ticklers on viemässä dixiemusiikkia rohkeasti eteenpäin uusin pullein purjein. Yhtyeen tyyli soittaa jakoi kovasti mielipiteitä. Perinteiden kannattajat eivät pystyneet sulattamaan tätä nuorisoryhmää. Se oli heille kuin punainen vaate toiselta planeetalta.
Viiden innokkaan brittinuoren (klarinetisti Dom James, trumpetisti William Rixon, kitaristi Nicholas Costely-White, basisti Tommy Antonio ja rumpali Daoud Merchant) uusideointi ja tapa sovittaa vanhaa perinteikästä dixietä oli todella aika radikaalia. Teurastamolla, Alter Schlachthofissa, lauantai-iltana esiintynyt ryhmä oli saanut siellä aivan hulvattoman vastaanoton ja yleisö oli kuuleman mukaan noussut seisoaltaan taputtamaan villisti jopa kappaleiden välillä heidän soittaessaan perinnejazzia uudella aspektilla. Siellä se meni yleisöön kuin häkä päähän.
Sama toistui sunnuntaina puistossa. Kvintetin puuhamies ja sovittaja Dom James sanoi heidän soittavan alkuperäistä 1920-luvun musiikillista perinnettä kunnioittaen Jelly Roll Mortonin ja Louis Armstrongin hengessä, mutta pyrkivänsä tekemään omia sovituksia ja kappaleita omalla modernilla tyylillään. He soittivat uusimmalta debyyttilevyltään nimikkokappaleen Standing Pat ja My Heart. The Dixie Ticklers oli mielestäni virkistävä poikkeus ja modernilla tavalla uuden tyylin edustaja muiden saman kaavan mukaan perinteistä dixielandia soittavien orkestereiden rinnalla.
Vienna Hot Dixxies oli itävaltalainen neljän hengen kokoonpano, mikä esiintyi useaan kertaan eri lavoilla viikon aikana. Hieman omaperäisissä tulkinnoissa löytyi perinteinen jazzin sanansaatto, vaikka kappaleet olivat osittain varsin populäärimusiikin pohjalta sovitettuja. Siitä oli hyvä esimerkki heidän aloituskappaleensa Girl, Girls, Girls, mikä on muistaakseni Sailor -yhtyeen hittikappale 1970-luvulta. Dixie Pixie ja Tiger Rag olivat yhtyeen muut esittämät kappaleet.
Feldschlösschen Stammhaus – Jazzclub
Kuuntelimme Matin kanssa kahdeksan kokoonpanoa, joten kaksi viimeistä orkesteria jäi tämän osuuden osalta kuulematta. Olimme kuitenkin perjantai-iltana käyneet umpitäydessä Stammhaus -jazzclubilla, missä Bas Van Gestel’s Dutch Dixieland All Stars Hollannista osoitti olevansa kokonaisuudessaan kova luu vauhdikkaan perinteisen dixie -musiikin esittäjänä. Pasunisti Bas Van Gestelin johtama sekstetti tunsi Dresdenin metkut jo aikaisemmilta vuosilta ja antoi kahden setin mittaisen tuiman näytteen siitä miten perinteistä jazzia esitetään.
Kolmesta eri kerroksesta koostuvassa Stammhausessa oli samanaikaisesti kolme erillistä esitysnäyttämöä. Alakerran pääsalissa (Altes Brauhaus) hollantilaisten lisäksi esiintyi myös 7-henkinen puolalainen Dixie Company. Yhtyeen johtajan pasunisti Krzysztof Zaremban, trumpetisti Jakub Marszalekin ja klarinetisti Rafal Kubalen muodostaman tulisieluisen puhallinryhmän täydensi lisäksi kitaraa ja banjoa soittanut Wojciech Warszawski, sovituksista vastannut pianisti Bogdan Ciesielski, rumpali Piotr Soroka ja basisti Mariusz Gajdziel.
En tiedä, oliko ryhmän vetovoima puhaltajien tiukassa tulituksessa ja rennon kepeässä esittämisessä malliin Royal Garden Blues vai olisiko yleisön suuren suosion takana ollut sittenkin yhdysvaltalainen laulaja Diane Davidson. Suurin hehkutus kohdistui todennäköisesti hänen hehkeään ja iloiseen olemukseensa ja perinteisistäkin perinteisimpien ”dixie-stankkujen” muiden muassa Sweet Georgia Brown, All of Me ja Fly Me to the Moon esittämiseen.
Ryhmä esiintyi vielä sunnuntai-iltana viimeisenä yhdellä Prager Strassen monista ilmaiskonserttilavoista ja yleisöä oli kertynyt lavan ympärille satamäärin, vaikka suurin yleisöryntäys alkoi olla ohi ja kadulla pystyi jo kävellen etenemään. Siihen oli hyvä päättää tämä antoisa kuuden päivän retki dixielandmusiikin eurooppalaiseen kehtoon, Dresdeniin.
Dresden Dixieland Festival
Perjantai 15.5.2015
Stammhaus ”Jazzclub”, klo 20.00 – 01.00
Dixie Company, PL feat. Diane Davidson, USA
Bas van Gestel’s Dutch Dixieland All Stars, NL
Vienna Hot Dixxies, A
Sunnuntai 17.5.2015
Junge Garde “Open-Air-Gala” Grossen Garten, klo 11.00 – 15.00
Big Easy Brassband, NL
Jackpot, D
Blue Wonder Jazzband, D
Allotria Jazzband, D
Frank Muschalle Trio, D
Semper House Band, D
The Dixie Ticklers, GB
Vienna Hot Dixxies, A
Bas van Gestel’s Dutch Dixieland All Stars, NL
Dixie Company, PL, & Diane Davidson