Lontoo 25.11.2013
Toinen lauantaipäivä Lontoon jazzfestivaaleilla vietettiin Southbank Centren tiloissa suurelta osalta Duke Ellingtonin musiikin parissa useissa erilaisissa tilaisuuksissa. Kokonaisuus kulki työnimellä Essentially Ellington, johon kuului kaksi erillistä konserttia, paneelikeskustelu asiantuntijoiden kanssa, sooloesitys pianolla, sekä illan päättänyt DJ-keikka Ellingtonin levyjen parissa.
Iltapäivän avauksena jazztoimittaja Kevin Le Gendre johdatteli puolituntista paneelikeskustelua. Paikalla oli kaksi todellista Ellington -asiantuntijaa ja -historioitsijaa, Harvey Cohen ja Walter van de Leur. Pohdintaa ja keskustelua käytiin Ellingtonin elämästä ja tuotannosta alkuajoista alkaen aina hänen kuolemaansa asti vuonna 1974. Varsin syvällisesti keskustelijat avasivat myös käsityksiä siitä miten Ellingtonin musiikki on vaikuttanut muihin saman aikakauden jazzmuusikoihin, mutta myös tämän päivän soittajiin. Keskustelun aikana tuli esille mielenkiintoisia yksityiskohtia mm. Ellingtonin elokuvamusiikin tekemisestä.
Paneelikeskustelun jälkeen aulalavalle nousi mainiona ragtime- ja stridepianistina tunnettu Martin Litton, joka soitti noin tunnin ajan Ellingtonin sävellyksiä samalla valaisten niiden sisältöä ja syntyhistoriaa. Mukana oli aivan alkuajan kappaleita kuten Soda Fountain Rag ja myöhäisempää tuotantoa kuten vuoden 1962 Fleurette Africaine.
Illan konserttikokonaisuus koostui kahdesta osasta QEH:n isossa salissa. Ensimmäisen osan In the Spirit of Duke esitti Scottish National Jazz Orchestra saksofonisti Tommy Smithin johdolla. Yhtye julkaisi tänä vuonna samannimisen levyn, missä Ellington -soundi on pyritty luomaan niin lähelle alkuperäistä kuin mahdollista. Orkesteri esiintyi perinteisessä Ellington -kokoonpanossa, missä oli viisi saksofonistia (Tommy Smith mukaan lukien), neljä trumpetistia ja neljä pasunistia ja rytmiryhmä tyypilliseen tapaan piano, basso ja rummut. Kappaleiden soitossa pyrittiin myös Ellingtonin aikaiseen tyyliin ja tapaan suorittaa orkestrointia. Konsertin aikana ehdittiin käydä läpi pitkälti toistakymmentä eri kappaletta, jotka seurasivat pääasiassa heidän uuden levyn sisältöä.
Väliajan jälkeen kuultu Ellington in Anticipation -osion orkesterin oli koonnut ”Poar Bear” -saksofonisti Mark Lockheart ja siinä soittivat ”free lance soloisti” -pianisti Liam Noble, ”Phronesis” -basisti Jasper Høiby, ”Noszferatu” -altisti Finn Peters, ”Polar Bear” -rumpali Seb Rochford ”Fraud” -klarinetisti/saksofonisti James Allsop ja monessa orkesterissa soittava viulisti Margrit Hasler. Yksinomaan tätä tilaisuutta varten kasattu kokoonpano koostui siis tämän hetken valovoimaisista nuorista soittajista brittijazzin parissa.
Yhtyeen soittaman Ellington -ohjelmiston Lockheart oli ”pukenut” nykyjazzin kuosiin ja sovittanut sen mukaisesti melko rohkeasti tuttuja kappaleita tavalla missä Caravanista oli tullut My Caravan tai I’m Beginning to See the Light kääntyi muotoon I’ve Seen the Light. Muita kuultuja kappaleita olivat mm. It Don’t Mean A Thing If It Ain’t Got That Swing, Come Sunday ja Creole Love Call.
Konsertin päätyttyä lämpiön -aulalavalla (The Front Room) The Jazz Warriors -kaksikko vibrafonisti ja puhallinsoittaja Orphy Robinson ja laulaja-näyttelijä Cleveland Watkiss avasivat ”Ellington Discon” soittamalla levyiltä Duken musiikkia nykyajan DJ-lisukkein. Siististi dubattuna esitys oli mukavan kuuloista ja möyhentyi vanhempaankin päänuppiin. En jäänyt sitä kuuntelemaan kovin pitkäksi aikaa, mutta jälkeenpäin luin, että siellä saatiin oikein tanssit aikaiseksi, mitä ei kuulemma ole aikaisemmin tapahtunut.
Essentially Ellington
London Southbank Centre / Queen Elizabeth Hall
Lauantai 23.11.2013 klo 16.30