Musiikkien ja kulttuurien kohtauspaikka Manresa

Kuvat: Matti Komulainen

17.10.2018 11:35


Chano Domínguez ja Paolo Fresu improvisoivat vakuuttavasti tämänvuotisen Fira Mediterrània de Manresan jazzeimmassa konsertissa

Fira Mediterrània de Manresa, 4.–7.10.2017 Manresa, Katalonia, Espanja.

21. Fira Mediterrània kokosi musiikkeja ja muita ilmaisumuotoja Euroopan eri kolkista Manresaan, Kataloniaan. Lokakuun alun tapahtumassa kuuli Paolo Fresun kaltaisten tuttujen artistien lisäksi tukuittain uusia tekijöitä, eksoottisia perinneinstrumentteja sekä eri kieliä.

Manresan Fira on nimensä mukaisesti kansanjuhla. Valtaosa tapahtumista oli yleisölle ilmaisia ja vain noin kolmannes maksullisia. Silti lähes 10 000 pääsylippuakin vaihtoi omistajaa, mikä näkyi usein täysinä saleina ohjelmakartan koko leveydeltä.

Biflats räväytti värikkään showcase-keikan.

Barcelonan luoteispuolella järjestetyn monialaisen kulttuuritapahtuman tämänvuotinen fokusalue oli Baleaarit, läntisen Välimeren saariryhmä, johon kuuluvat Mallorca, Menorca, Ibiza ja Formentera. Niiden ohjelmakattaus painottui ulkoilmaan ulottuen cobla-bändeistä, kulkueista ja ilotulitteista tanssiin ja hevosesityksiin.

Manresaan matkasi toista tuhatta ammattilaista, eli artistia, tapahtumajärjestäjää, promoottoria ja median edustajaa. Painotus Kataloniaan ja lähialueisiin näkyi ja kuului. Delegaateista vain reilut puolitoista sataa saapui ulkomailta.

Alfabeto Runico miksasi Apulian perinnesaundia reggaen kaltaisiin vaikutteisiin.

Keikoilla pääsi kuuntelemaan alueelle tyypillisiä instrumentteja. Gralla on katalonialainen oboe ja tenora eli skalmeija keskiajan ja renessanssin musiikissa käytetty puupuhallin. Baskimaan txalaparta on vuorostaan tuhdeista lankuista muodostuva marimban tyyppinen instrumentti, jota soitetaan paksujen puukapuloiden päillä lyömällä.

Avauspäivän yllättäjiä

Biflats sai kunnian soittaa tämänvuotisen Firan avauskeikan. Gironan alueen bigband julkisti samalla esikoislevynsä Catalan fanfare!, jonka repertuaari ulottuu Balkanin trubasta kolumbialaiseen cumbiaan. Livenä Biflats päivitti räväkästi Katalonian perinteistä cobla-orkesterisaundia.

Uxía (2. vas.) vei kuuntelijan Galician tunnelmiin Firan avajaisiltana.

Värikkään shown vaskitykitys ja yleisön joukkoon soluttautuminen toimivat kaikki esityksen eduksi. Omat teokset sinkosivat kipinöitä moneen suuntaan heti kättelyssä. Solisti klaarasi suvereenisti myös Gipsy Kingsin Bamboleon, josta irrotettiin katalonialaisittain kapinallinen näkemys.

Alfabeto Runico vastasi vuoden toisesta showcasesta. Apulian trio ammensi vanhoista kansanlauluista, joita päivitettiin reggaen ja popin sävyin. Kolmen jousisoittimen skaala miellytti, samoin modernin maailmanmusiikin valtavirrasta erottuva osumakulma.

Firassa elämykset ovat moniaistisia. Esimerkiksi Galician osastolla sai musiikin ohella maistella Luoteis-Espanjan mereneläviä, leikkeleitä, leivonnaisia ja viinejä. Kyytipojaksi Galician satakieli Uxía tarjosi laulunäytteen uusimmalta albumiltaan Uxía-O, joka on koottu runotulkinnoista.

Criatures väläytti välimerellistä duoperinnettä Firan ammattilaisyleisölle.

Criatures eli Ivó Jordà (gralla) ja Marçal Ramon (haitari) tarjosivat puolestaan kuulokuvia välimerellisestä perinneduosta. Pelimannikaksikon äänikuva oli melodisen lennokas ja samalla soinniltaan raikas.

Firan viralliset avajaiset vietettiin La Seussa, kaupungin keskiaikaisessa basilikassa. Rituaalia merkitsevä spektaakkeli Erritu oli tanssitiimi Kukai Dantzan sekä paikallisen kuoron Orfeó Manresàn yhteistuotanto. Moniselitteinen esitys täytti kirkkolaivan viimeistä sijaa myöten.

Vahvimman vaikutuksen illassa teki kontratenori David Azurza. Solistin pyhimysmäisen vähäeleinen läsnäolo ja lumoava äänenkäyttö nivoivat yhteen Luis Miguel Cobon elektro-musiikin, Orfeó Manresàn kuoroharmoniat ja Kukai Dantzan plastisen liikkeen. Myös basilikan akustiikka säväytti jylhyydellään akustisen ja sähköisen kohdatessa.

La Banda Moriscan soinnissa rumpalilla oli keskeinen rooli.

Kulttuuria ilmensi myös paikallinen ruoka. Fira-keskuksen liepeiltä löytyvän Ateneu Les Basesin valikoimasta sopi haarukoida makuja ja elämyksiä. Talon antimet, kuten tomaatti-oliiviöljypäällysteellä silatut leivät, juustot, leikkeleet, äyriäissalaatit, maissilastut, guacamole, perunamunakas sekä tonnikala- ja sardiinileivät pitivät energiatason vastaanottavaisella tasolla asianmukaisten alueen virvokkeiden kera.

Perjantain kimara

Orquestrina Trama jalkautui keikoillaan yleisön joukkoon.

Firan tapahtumat painottuivat perjantaihin ja lauantaihin: molempina päivinä riitti valittavaa kymmenistä konserteista ja muista esityksistä. Viikontaitteen käynnisti soitannollisesti La Banda Morisca.

Fira-keskuksessa musisoinut andalusialainen yhtye ilmensi tyylikästä fuusiota, jossa Välimeren pohjois- ja eteläpuoliset musiikit sulautettiin vinhaksi pyöritykseksi flamencosta afrobeatiin. Rumpalin rooli oli saundissa keskeinen.

Firan verkostoitumistilaisuudessa piipahti soittamassa Orquestrina Trama, jolle oli varattu myös erillinen showcase-puolituntinen toisaalla. Bändi toi tähän päivään Pyreneiden alueen perinnettä Koillis-Espanjan Baskimaasta Lounais-Ranskan Oksitaniaan juurevasti ja tarttuvasti.

Sound de Secà huokuu aitoa karnevalismia.

Laulaja-grallistin elohopeinen lavaolemus sai yleisöön liikettä, ja keulahahmon pokatessa, myös tanssimaan. Kopla jalkautui kuuntelijoiden keskuuteen ottaen tilanteen haltuun molemmilla estradeillaan. Orquestrina Tramalla on yllättävä kytkös Pohjolaan: haitaristi Liv Hallum on isän puolelta ruotsalainen.

Matkalla illan keikoille saattoi törmätä vaikkapa brasilialaishenkiseen fanfarraan. Plana de L’Om -aukioilla rytkytteli Sound de Secà -ryhmä. Katalonian Cerveran kasvattien yhteiset rummuniskut jylisivät kiviseinien ympäröimässä miljöössä kuin tykinlaukaukset. Ulkoisestikin näyttävä kokoonpano osasi ottaa yleisönsä välittömyydellään.

Eva Yerbabuena ammensi flamencon dramatiikasta.

Eva Yerbabuena vei vallan toisenlaisiin tiloihin. Tanssija miksasi flamencoa japanilaiseen eroottissävyiseen kabuki-teatteriin Kursaalin isolla näyttämöllä. Säestys oli huumaavan perkussiivinen. Patteristin lisäksi rytmiikasta vastasivat lyömäsoittaja, taiko-rumpali, kitaristi sekä kaksi flamenco-laulajaa, jotka täydensivät iskua palmasilla. Yerbabuena kasvatti jytinää osaltaan koroillaan aksentoimalla. Japanilaistanssijan mukanaolo silasi teokseen vielä wasabimaista potkua sekä rakensi siltaa kahden maailman välille. Emootion roihu täytti koko ison salin.

Flamencoa, joskin hyvien eri tavoin luotuna, edusti Pau Figueres Triokin. El Sielu -klubisssa tähtikitaristi kasvatti yhtyeensä kvintetiksi toisella kitaristilla ja kosketinsoittajalla. Agenda painottui flamencon ohella välimerellisiin sointeihin hyvällä tavalla intiimisti.

Figueresin karisma välittyi eleettömästä instrumentin hallinnasta, josta puuttui monien kollegojen överiksi vedetty pullistelu ja teennäinen ilmeily. Ilmankos musiikintekijät flamenco-solisti Mayte Martínista konkarimaestroon Eliseo Parraan ovat suosineet muusikkoa hankkeissaan.

Kitaristi Pau Figueres keskittyi kvintetteineen musiikilliseen sisältöön.

Läheisessä Teatre Conservatorissa koettiin tämänvuotisen Firan toinen iso spektaakkeli. Laulaja-kitaristi Arnau Torderan ja tenora-pelimanni Magí Canyellesin johtaman ryhmän ohjelma kaartui keskiaikaisesta koraalitaiteesta ibeerisen folkin kautta sähäkkään elektroon. Osa Les cançons seran sempre nostresshown tenhoa juontui myös esiintyjien munkinkaavuista, upeasta valaistuksesta ja hehkuvan sydämen kaltaisista lavatehosteista.

Liiderien sekä sormiomiehen, kontrabasistin ja viulisti-hanuristin ilmaisu toi yllättäen mieleen 1970-luvun alun folk-vetoisen brittiprogen, kuten Magna Cartan, Roy Harperin ja Fairport Convention. Perinnemusiikkia päivittävä tyylikäs esillepano lumosikin sekä visuaalisesti että soonisesti osumalla kohdalle ilman ennakko-odotuksia.

Les cançons seran sempre nostres -esitys toi mieleen brittiläisen folk-progen.

El Sielun Vox Bigerri & Jim Black -konsertti herätti vuorostaan ennalta erityistä kiinnostusta kehutun yhteislevytyksen vuoksi. Laulukvartetin polyfonia toimi kyllä livenä mutta jazzin nimimiehiä Dave Douglasista Tim Berneen taustoittanut rumpali hämmästytti lähinnä kuuroudellaan: pääosin hartiavoimin ryskyttäneen metsurin sijaan konsepti olisi vaatinut aivan eri herkkyysluokan muusikon pieneen klubiin.

Vox Bigerrin moniääniharmoniat onneksi pelastivat sen mikä pelastettavissa oli. Pyreneiden sointihistoria yhdistettynä vaikkapa John Coltranen Indiaan tuotti aidosti tuoreen tulkinnan. Billie Holidayn Strange Fruitin nelikko muotoili niin ikään piinaavan intensiivisesti.

Vox Bigerri mykisti perinteisellä moniäänilaulullaan Coltranesta Holiday’hin.

Kirjaimellisesti toisesta maailmasta toi terveisiä perjantain viimeinen tsekkaus. Tavernassa tykitti alkuyöstä palestiinalais-jordanialainen 47Soul. Tehonelikko fuusioi Lähi-idän perinteistä dabke-sykettä elektroon ja hiphopiin kitaristin täydentäessä saundia täpötäyden teltallisen riemuksi.

Riimisähikäinen 47Soul luo traditiosta päivänpolttavaa ilmaisua.

Räp-lyriikoissa vaadittiin Gazan muureja alas ja lopettamaan apartheid. Lisäpotkua settiin piiskasi koplan jäsenistön heittäytyminen vaihtuviin rooleihin. Välillä kaikki sormiomiehistä kitaristiin tarttuivat mikrofoniin ja tykittivät tiheärytmistä sanavirtaa. Energian aisti, samoin elämästä ammennettujen tekstien aidon palon.

Lauantai-illan huumaa

Viikonlopun alkajaisiksi Suomessakin opiskelleen Manu Sabatén gralla ja muut puhaltimet loivat melodista lennokkuutta esitykseen, jonka varsinainen liideri oli Iñaki Plaza, kaksirivisen baskilaisen trikitixa-haitarin taituri. Bilbaolainen kumppaneineen kehitti yhtyeensä Galeuscatin ulosantiin mukaansatempaavan pyörteen.

Lisäpontta kollektiiviseen sointiin toi neljän naislaulajan vokaalikvartetti Ialma. Heidän juurevissa harmonioissa kiteytyi pienten eurooppalaisten kulttuurialueiden erityisyys Baskimaasta Oksitanian kautta Kataloniaan. Lyömäsoitinduon kapulatekniikka txalapartan ääressä kruunasi tiiviin näyttökeikan.

Cocanha saapui puolestaan Oksitaniasta. Toulousen naistrio operoi moniäänilaulun lisäksi tamborin de còrdasien kanssa. Instrumentti muistuttaa jouhikon ja kanteleen yhdistelmää, jota soitetaan näppäilyn lisäksi puikolla napauttamalla cimbalomin tavoin. Kolmikko pirskahteli samoissa heleissä rekistereissä kuin heidän tuore I ès?-albuminsa: tasapainoisen kauniisti ja hallitun polyfonisesti.

Tanssi oli keskeistä Carles Dénian (oik.) konsertissa.

Uxía käynnisti iltakonsertit El Sielussa. Galician lähettiläs johdatti runollisten laulujensa maailmaan lämpimällä läsnäolollaan. 30-vuotista uraansa juhliva maestra laulaa helpon notkeasti virtaavalla fraseerauksella. Lähestymistapa tuo mieleen Cesária Évoran luonnollisuuden.

Elämänkokemus ja lavakarisma välittyivät kaikesta. Haitari, viulu, harppu (!), kitara, basso ja rummut tuottivat sävyrikkaan säestyksen galicialaisrunoilija Uxío Novoneyran tulkintoihin, joissa muiñeiran kaltaiset perinnetyylit sulautuivat jazziin.

Les Anxovetes nähtiin tämänvuotisessa Firassa lavoista suurimmalla.

Ne hän on julkaissut omalla levymerkillään Damadriña Edicións. Uxía-O-levy, samoin kuin edeltäjä Baladas da Galiza imaxinaria kitaristi-laulaja Narfin kanssa voimaantuvat tradition ja nykyhetken luontevasta kohtaamisesta – samoin kuin Uxían live-esiintyminen.

Carles Dénia puolestaan esitteli Teatre Conservatorissa produktionsa, joka keskittyy Ausiàs Marchin (1400–1459) teksteihin. Ne oli muokattu flamencoksi, jonka ilmeikäs ja moniulotteinen saundi viittasi myös alueen maurilaishistoriaan oudin ja kehärummun soinneilla sekä tanakalla sykkeellä.

Asennetta esillepanoon generoi naistanssija. Piiskoineen ja temperamentikkaine koreografioineen hän loi vastavoimaa solistin itsetutkiskeluun. Naisen rooli oli niin hallitseva, että piinattu trubaduuri vaikutti kaipaavan kunnon piiskausta dominaltaan.

Sirventés-projekti päivitti keskiaikaisia protestilauluja nykyaikaan.

Les Anxovetes jäi mieleen jo viimevuotisesta Firasta. Pikkuanjovikset ovat sittemmin julkaisseet uuden, omista lauluista koostuvan levyn. D’onesia esiteltiin Teatre Kursaalin isossa salissa. Täydelle tuvalle tarjoiltiin isoeleinen ja tarkkaan käsikirjoitettu show, jossa oli samaa välittömyyttä kuin aiemmissa merimieslauluissa ja habaneroissa.

Vastavoimaa olemassa olevaan peräänkuuluttivat Manu Théron, Gregory Dargent ja Etienne Gruel. Ranskalaiskolmikon albumi Sirventés ammentaa keskiaikaisesta oksitanialaisesta protestilauluperinteestä. Niiden viralliset auktoriteetit kyseenalaistava tematiikka natsasi saumattomasti Katalonian tämänhetkiseen tilanteeseen.

El Sielussa trio sai yleisö reagoimaan riehakkaasti. Meiningistä välittyi vimma ja voima, soitannosta taas perinesoittimien hallinta oudista kehärumpuun.

Chano Domínguez ja Paolo Fresu Firassa.

Firan jazzeimmasta annista vastasivat Chano Domínguez ja Paolo Fresu. Andalusialainen pianisti ja italialaistrumpetisti soittivat improvisaatioon perustuvan duokeikan Teatre Conservatorissa. Painopiste oli kahden muusikon herkkävireisessä ajatustenvaihdossa, jossa standardit eri puolilta maailmaa limittyivät uuteen musiikkiin.

Domínguezin Steinwayn päällä komeili sormio, josta maestro irrotti kaikkea perus-rhodesista herbiehancockmaiseen funkin pörinään. Muodikkaaseen preparointiin Cádizin kasvatti ei lähtenyt vaan käytti flyygeliään ilman konehuoneen roplaamista. Trumpetin ja basso-flyygelitorven saundia muokattiin niin ikään monin paikoin vahvasti.

Soitteista When I Fall in Loven ja Gracias a la vidan kaltaiset ikivihreät veivät kuuntelijat mukanaan. Seisaaltaan annetut päätösaplodit encoreiden jälkeen näyttivät liikuttavan syvästi etenkin Domínguezia.

Kepa Junkera on baskilaisen musiikin suurmiehiä.

Pyhän rauhaa

Sunnuntaina jäähdyteltiin musiikillisen maailmanpyörän hurlumhein jälkeen. Ulkoilmaesitykset, kansantanssit ja muu tarjonta mahdollisti suunnittelemattoman lipumisen ohjelmasta ja paikasta toiseen aamupäivästä illan suuhun.

Illaksi oli vielä kellotettu silti ohjelmallisia rientoja. Baskilaisen trikitixan mestari Kepa Junkera täytti konsertillaan Kursaalin pääsalin tappiin. Kaksirivisen revityksestä, yhtyeestä sekä isosta joukosta vierailijoita kehkeytyi mittava näyttö.

Malen toi Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen ilmaisua Firaan.

Junkera saavutti jo kättelyssä täyden kannatuksen kuuntelijoiltaan, mikä kuului spontaaneina välihuutoina, mukanalauluna ja tahdinlyöntinä. Solistit kuten Manu Sabaté bassoklarinetteineen sekä txalaparta-trio Txek, Nando Taló ja Siscu Aguilera latasivat settiin moniulotteisuutta. Nuorison suoritteet taas todistivat, että kansanperinteeseen jatkajiksi varttuu parhaillaan junioripelimanneja suurin joukoin.

Firan rituaali-teema kiteytyi lopuksi vielä ohjelmanumerossa Malen. Se toi illalla Kursaalin pikkunäyttämölle Chilen ja Argentiinan alkuperäiskansojen mapuchejen rituaalilaulut, tulkitsijoina 16 tytöstä ja naisesta koottu ryhmä.

Tanssin ja livemusiikin keinoin ammoinen kulttuuri herätettiin eloon. Esiintyjien heittäytyminen tuotti eksotiikan ohella aistimuksen kuin olisi siirtynyt johonkin ajattomaan tilaan.

Balkan Paradise Orchestra hallitsee lavashown.

Pyhäpäivän ja samalla Firan päätteeksi Tavernassa tuuttasi vielä Balkan Paradise Orchestra. Esikoislevynsä K’ataka nimissä naisorkesteri ampui täysilaidallisen omaa ja lainattua vaskijytää. Barcelonalaisten vahvin ominaisuus on lavan loistava hallinta. Koko ajan tapahtuu, sillä showhun ja marssibändirutiineihin satsataan.

Hauskoja ovat myös ryhmän versiot vaikkapa Emir Kusturican No Smoking Orchestran Unza Unza Timesta tai Goran Bregovićin hää- ja hautajaisbändien riemastuttavista vakioista, kuten Kalasnjikov. Jos latausta vertaa kuitenkin esikuviin, intensiteetissä riittää vielä hiottavaa.

Kaikkineen Fira todisti, että Iberian niemimaallakin kansanmusiikki voi hyvin. Se myös kiinnostaa yleisöä, mikä näkyi yleisökertymässä: alle 80 000 asukkaan kaupungissa tapahtumapaikat täyttyivät hämmästyttävän täyteen kuuntelijoista, joissa oli edustettuna neljäkin sukupolvea.

Seuraava Fira vietetään Manresassa 10.–13.10.2019.

Takaisin
Translate »