Afrobeat johti jazzin olemukseen

Kuvat: Olli Sulin

02.10.2019 10:42


Ismaila Sané Saïsba

Salo Jazzin afrobeat-ilta Night Club Rikalassa sujui vauhdikkaasti Ismaila Sanén Saïsba-yhtyeen johdolla. Bändi keskittyy Sanén omaan musiikkiin. Lyömäsoittaja ja vokalisti Ismaila Sané on jo pitkään esiintynyt monissa maailmanmusiikin kokoonpanoissa, Suomessa Piirpauke, Sakari Kukko GMS ja Raoul Björkenheimin Galaxy. Hiukan varovaisen alun jälkeen yhtye rohkaistui Rikalassa ja soittoon tuli kanttia ja riskinottoonkin antauduttiin. Kari Ikosen ja Mika Myllärin vahva jazztausta toi sävyä ja syvyyttä soolojaksoihin.

Avausnumero oli yhden soinnun kiertoa, jossa kitaran ja trumpetin unisonot olivat lupaavia. Ismaila intoutui tanssimaankin ja koetti parhaansa mukaan pitää fiilistä yllä. Alkuosa meni kuitenkin hieman kangerrellen, vasta toisella jaksolla yleisökin pääsi ujoudestaan ja lavalla alkoi tapahtua. Räjähtäviä alkuja jäi kaipaamaan varovasti käynnistyviin esityksiin. Toinen sessio oli kaikin puolin onnistuneempi.

Osibisa, Assangai, Fela Ransome Kuti ja muut afrorockin kovat nimet olivat kuultavissa vaikutteina.  Lauluvoimaa saatiin kolmen lyömäsoittajan voimin kutakuinkin riittävästi, mutta lisää olisi välillä kaivannut. Afrikkalainen musiikki kuitenkin rakentuu melko pitkälle laulusolistin ja ryhmän väliselle vuorovaikutukselle.

Ismaila Sané

Laulu ja huudahdukset olisivat tarvinneet miksauksessa myös reilusti enemmän kaikuefektiä. Muutamia hurjia rumpusooloja kolmen lyömäsoittajan voimin oli ilo kuunnella. Polyrytmiikkaa, afrorockin perusainesta, tuli juuri sopivasti.

Yhtyeen perusduunari rumpusetin takana, Armando Mokulu, oli mies silkkaa svengiä, mutta piti timen hallinnassa. Myös perkussionisti Mamadou Ndoye teki hyvää työtä. Wolof-heimon musiikki edellyttää senegalilaisia lyömäsoittimia, kuten sabar – periaatteessa myös ”puhuvan rummun” (tama), jota nyt ei kuultu, mutta oikein hyvä näinkin.

Perinteitä ja vankkaa taitoa  

Senegalilaisen Sanén (Ismaila Sané Badiane, 63) musiikissa länsiafrikkalaisen musisoinnin perinnäistavat sekoittuvat moderniin ilmaisuun, kuten sähkökitaran efektilaitteiden käyttöön ja mini-moogin hyödyntämiseen. Afrobeatin kytkennät eri tyylilajeihin, kuten rockiin, funkiin ja jazziin tuovat myös mainioita, maailmanmusiikillisia ominaispiirteitä esiin.

Mamadou Ndoye

Ismaila Sanélla on ammattitaustaa lyömäsoittajana, laulajana ja tanssijana; hän on afrikkalaisen baletin soolotanssija, koreografi ja pedagogi. 1981–1999 hän asui Espanjassa, minkä jälkeen kotipaikka on ollut Suomi.

Sané tunnetaan soolouransa lisäksi myös yhtyeistä Senfi ja Buddha Surfers sekä Espanjassa yhtyeistä Global Perfussion ja Baba Djembe.

Laaja kokemus – yhdistyneenä ennakkoluulottomaan kokeilunhaluun – on tehnyt Sanésta todellisen afromaestron ja myös tunnetun hahmon. Iloinen ja ulospäin suuntautunut temperamentti tekee hänestä niin vikkelän, että ikää on lähes mahdoton uskoa.

Ismailin kantava ääni ja korkeissa äänissä rohkea improvisointi teki vokaaliosuuksista nautinnollisia, vaikkei kielestä mitään ymmärräkään. ”Jaa-jaa” -huudot kuitenkin kuulostivat hyvältä.

Mika Mylläri

Vahva suomalaispanos  

Suomalaispanosta täytyy kansainvälisessä seurassa pitää rohkaisevana. Mika Myllärillä oli nyt enempi pohtivia ja mietteliäitä sekvenssejä, mutta toisaalta ne istuivat kiihkeään menoon. Saksofonin lisääminen vahvistaisi sointia vielä entisestään. Artistin paluu pienimuotoisen bändimusiikin pariin oli joka tapauksessa ilahduttava; rohkeita irtiottoja vaan enemmän ja ylärekisterin pauhua!

Moog tuntui näissä ympyröissä vielä hakevan sijaansa, mutta Ikonen innostui sähköpianolla innostavaan sooloiluun kahden soinnun kierrossa. Riitaintervallien hyödyntäminen oli kerrassaan herkullista. Petri Kauton kitaraosuudet menivät ehkä sooloissa hiukan liikaa säröllä, kun komppi kuitenkin soitetaan enimmäkseen kuulakasta twang -soundia käyttäen.

Hurjaa revitystä kitaralla voi tietysti hyödyntää, mutta länsiafrikkalaisen afrobeattyyliin kuuluu juuri ”helmeilevä” kitarasointi, myös sooloissa. Tästä mainiona esimerkkinä toimii Paul Simonin Craceland-konserttivideo; sentään jo vuodelta 1986, joten olisihan tässä ollut aikaa omaksua tyyliä.

Kari Ikonen

Sama ongelma on ollut Raoul Björkenheimin afrobeat-projekteissa. Pikemmin kannattaisi kuunnella vanhempia, Hasse Wallin vanhoja Asamaan-levytyksiä, oikean Senegal-soundin löytämiseksi myös soolo-osuuksiin.

Tiukka komppi siltikin vaaditaan, ja se myös saatiin. Ismailan ja toisen rumpalin oli helppo löytää toisensa ja lyödä vuorottaisia soitinsooloja. Muusikkojen hauskuuttelua loppuun, eli komeat soolo-osuudet kaikilta, myös maestro Ismaililta itseltään. Aivan hurmaavaa!

Encorekin saatiin yön myöhäisinä tunteina. Sen aikana tuli vahva tunne, että eihän tämä nyt tähän voi loppua. Eli juuri kuten pitääkin. Laulu sisälsi paikoin hyvää stemmaa, jos kohta sitä voi vielä kehittää. Yhtyeen iloinen meininki ja maanläheinen poljento tekisivät musiikista helposti lähestyttävän myös nuoremmille ja miksei lapsillekin. Yökerhon ikäraja sulkee tällaisen ulottuvuuden pois, joten päiväkonsertti torilla tai muuten julkisesti olisikin ollut ohjelman täydennyksenä paikallaan.

***

Markku salo

Yhtyeen kiertuemanagerina ja spiikkerinä toimi Markku Salo, Ylen entinen ”jazzpastori.” Saatiin hiljentyä Sanan mahtiin; kyseenalainen jazzkaupunki Salon ”siunaus” tai mikä lie pyhitys. Todennäköisesti 99 %:lla yleisöstä spiikkaus meni täysin ohi, eikä Markku Salo ole oikein uskottava ”C’mon everybody! Let’s dance!” -tyyppinäkään, yleisön kiihottajanakaan. Muusikkojen seuraan kaltaistuminen ei auta vielä pitkällekään.

Oleellisempaa kuitenkin oli, että varsinaiset managerin tehtävät siivilöityivät suunsoittoon. Siis ei pressi-infoa eikä Ismailan lehdistövastaanottoa eikä mitään muutakaan medialle suunnattua toimintaa, vaikka aihetta olisi ollut paljonkin – tyylistä, soittotekniikoista jne. Taustoitusta voisi tehdä myös Ismailan laulutekstuuriin, koska laulujen wolofin kieli on suomalaiselle käsittämätöntä. Jos joku pressitilaisuus oli järjestetty kiinnostavan artistin tapaamiseen, tieto siitä ei kantautunut ainakaan Jazzrytmeihin asti.

Voidaan täydestä syystä yhtyä afroamerikkalaisen mestarirumpali Max Roachin ilmaisemaan ajatukseen: ”On aika Ismailan ja hänen musiikkinsa lunastaa paikkansa parrasvaloissa!”

Nykyisillä mediaeväillä se paikka taitaa vain jäädä lunastamatta. Joka tapauksessa hienoa, että afrobeat elää ja voi hyvin – ja lähestyy jazzia ja jazzyleisöä.

 

Salo Jazz 2019. Ismaila Sané & Saïsba, Night Club Rikala perjantaina.

Ismaila Sané – laulu & afrikkalaiset lyömäsoittimet, Mika Mylläri – trumpetti,Kari Ikonen – piano & Mini Moog-syntetisaattori, Petri Kautto – sähkökitara, Ari Hossi – sähköbasso, Mamadou Ndoye – sabar & senegalilaiset lyömäsoittimet, Armando Mokulu – rumpusetti

 

Takaisin
Translate »