Archie Shepp – vihdoin Porissa

Kuvat: Olli Sulin: artikkelikuva. Osku Rajala muut

22.07.2019 17:54

tulivat tomeran käheästi.
Archie Shepp oli voimissaan. Blues-laulut toimivat tomeran käheästi.

Pori Jazzin 54 -vuotisen historian esiintyjäkaarti pitää sisällään mittavan joukon kuuluisia ”jazzstaroja”. Hieman yllättävää on kuitenkin, ettei jo 1950-luvulla mahtavan uransa aloittanut saksofonisti Archie Shepp ole kuulunut siihen joukkoon tähän mennessä. Hän esiintyi ensi kertaa Suomessa jo 1962, mutta vasta nyt 82-vuotiaana hän teki ensi vierailunsa torstain täysipainoisessa jazzillassa Lokkilavalla Porissa. Voisiko tähän todeta, että parempi myöhään kuin ei koskaan.

Varsinaisen läpimurtonsa suuremman yleisön tietoisuuteen hän teki juuri 1960-luvun alkupuolella soittaessaan Cecil Taylorin ja John Coltranen yhtyeissä.  Näissä ympyröissä hän alkoikin imeä soittoonsa avantgardistisia vaikutteita tehden yhteistyötä monien merkittävien free-artistien kanssa. Musiikillaan hän profiloitui myös mustien oikeuksien puolustajana.

Archie Sheppin tenori puhutteli.

Vuonna 1969 todella jysähti kumouksellisella tavalla, kun Pariisissa äänitetty LP Black Gipsy julkaistiin https://youtu.be/aVM6ARa01mM. Tämä kahden kappaleen ”jättiläinen” on edelleen yksi todellisia suosikkejani ja saa vieläkin sukat pyörimään jaloissa.

Siinä Sheppin sopraanosaksofoni viiltää järkyttävällä tulivoimalla Clifford Thorntonin vastatessa samalla tenhoavalla jylläyksellä trumpetillaan, Julio Finnin tuupatessa rankasti huuliharpulla ja Chicago Beaun täydentäessä ankaran raa’alla oheislaulullaan vetovoimaista jytkettä.

Myöhemmällä urallaan raastava free-jazz sai jäädä enemmän taka-alalle ja Archie Shepp suuntasi musiikissaan pehmeämmille linjoille. Bebop, melodiset balladit ja blues ottivat hänet otteeseensa, Tenorisaksofonista alkoi kuulua melodisesti lähes itkettävän sielukasta soinnukkuutta. Laulu tuli myös kuivioihin entistä enemmän.

Shepp on ollut uransa aikana ahkera levyttäjä. Omissa nimissään hän on julkaissut noin sata albumia. Näiden julkaisujen lisäksi hän on soittanut kymmenillä muiden artistien levytyksillä.

 

Steve McCraven esitti orjuuden aikaisen hambone -”ihmissoittimen”.

Shepp kirjoitti sävellyksen Attica Blues vuonna 1971 39 ihmisen kuolemaan päättyneen Attican vankilamellakan jälkeen osoittaakseen tukevansa mustien oikeutta saada yhtäläiset kansalaisoikeudet.

Samanniminen albumi ilmestyi seuraavana vuonna https://youtu.be/pEHuDSc9StM. Levyn 10 kappaleella esiintyy lähes 40 eri soittajaa ja laulajaa. Levy on yksi merkittävä virstanpylväs afrikkalais-amerikkalaisen jazzin historiassa.

Vielä 2000-luvullakin Sheppiltä ilmestyi 8 albumia. Tällä vuosikymmenellä tahti on hidastunut, mutta tähän mennessä ilmestyneen kolmen levyn joukossa on vuonna 2013 julkaistu massiivinen noin 30 soittajan ja laulajan Archie Shepp Attica Blues Orchestra Live – I Hear The Sound.

Levy on äänitetty Pariisissa kuten alkuperäinenkin ja se seuraa alkuperäisen Attica Blues -levyn sisältöä viiden kappaleen verran https://youtu.be/zbiFIZorCqU.

Samana vuonna Shepp teki myös esiintymiskiertueen ja vieraili mm. Lontoossa päättäen 2013 London Jazz Festivalin Barbicanin loppuunmyydyssä konserttisalissa, missä itselläni oli tilaisuus olla läsnä, 26-miehisen Archie Shepp Attica Blues Orchestran vauhdittaessa menoa.

Referoin hieman tässä yhteydessä vielä silloisen konsertin sisältöä, ”mikä alkoi jo ennen kuin soittajat tulivat lavalle kovaäänisistä kuullulla Archie Sheppin puheella, eräänlaisella manifestaatiolla, missä hän kiinnitti huomion siihen miten paljon vääryyttä maailmassa tapahtuu kaiken aikaa. Tilanne ei siis ole muuttunut siitä, kun Attica Blues -levy vankilakapinan jälkeen julkaistiin. Puheessaan hän meni vielä pitemmälle sanoen, että vääryyksistä, epäoikeudenmukaisuuksista, kidutuksista, raiskauksista ja murhista vastuulliset istuvat korkeimmilla hallinnollisilla paikoilla hallituksissa”.

”Lähes kaksituntisessa konsertissa yhtye palasi osittain takaisin juurilleen vuonna 1972 ilmestyneen Attica Blues-albumin pariin, mutta samalla Lontoon keikka oli uudenuutukaisen CD-levyn, I Hear the Sound, julkaisutapahtuma Euroopan puolella.  Musiikki oli sekoitus vahvaa hengellistä bluesin sävyttämää gospelia sekä ison orkesterin ”countbasiemaista” svengaavaa swingiä.  Kaikki kolme naislaulajaa olivat yhdessä ja erikseen isossa roolissa esityksessä. Soul-laululla tuntui kaiken kaikkiaan olevan merkittävän iso osa kokonaisuudesta”.

Archie Shepp on ollut uransa aikana jazzin saralla merkittävä tekijä ja siksi halusin tässä yhteydessä tuoda vähän laajemmin esille hänen aikaisempaa taustaa. Nyt oltiin Porissa eikä torstai-illan Lokkilavan päättäneessä konsertissa nähty isoa orkesteria, vaan Archie Shepp Quartet. Kvartetti kokoonpanoja Shepp on johtanut 1970-luvun puolelta asti, levytyksiäkin on parisenkymmentä, mutta soittajat ovat vaihtuneet moneen kertaan vuosikymmenten saatossa. Nelikon muodostivat tällä kertaa Sheppin ohella soittaneet pianisti Carl Henri Morisset, basisti Matyas Szandai ja rumpali Steve McCraven.

Ensimmäisinä kappaleina Shepp soitti Natural Boy ja Hope Two. Alkuun tuntui vähän siltä, ettei mestari ole oikein vireessä, mutta eipä kestänyt kauaa, kun saksofoni alkoi paahtaa tumman rosoisesti. Melodia tarttui mukavasti kappaleiden kulkuun ja esityksen edetessä päästiin notkeasti oikein kunnon bluespohjaisen rajuun poljentoon.

Viimeistään, silloin kun Ellingtonin Don’t Get Around Much Anymore kajahti tenorista irti ja Archie avasi laulupuolen, niin yleisökin alkoi herätä leikkiin mukaan. Täytyy sanoa, että Archien rehevä karun karhea blueslaulu oli ryhdissään. Tuossa iässä siinä tuntui olevan voimaa ja hyvää energistä rypistystä. Siitä edettiin hieman rauhallisemmin John Coltranen musiikin parissa ja hyvin tuntui hidas Wise One irtoavan Sheppin puristuksessa.

Archie muisteli sitten aikoja, jolloin hänen isoäitinsä eli vielä orjuuden aikaa. Silloin mustilla ei ollut varaa ostaa soittimia, vaan musiikissa turvauduttiin kuppeihin, pannuihin ja muihin keittiötarvikkeisiin tai vastaaviin välineisiin. Tästä syntyi hambone, oman kehon käyttö instrumenttina. Sitä rumpali Steve McCraven tuli lavan eteen esittämään https://youtu.be/v8r5wxpa3hg. Niinpä näimme hänen toimestaan näytöksen miten se toimii. Sanoihin ja siitä syntynyttä laulukerrontaa Archie vahvisti lisätukena omalla äänellään.

Siitä lähti liikkeelle pitkä kerronta, manifesti Revolution (Mama Rose), liikkeelle. Sitä väännettiin hyvän aikaa, noin 15 minuuttia, mutta oli se sen arvoinen kuunneltava live-esityksenä, vaikka sisälsikin radikaalista poliittista viestiä ohessa. Setin loppua kohden mentäessä lavalle tuli vielä nuori naislaulaja Estelle Perrault, joka lauloi Hoagy Garmichaelin tutun sävellyksen Stardust.

Archie Sheppin hyvinkin vahvana toiminut puhallus ja laulu oli positiivinen yllätys, sillä riittävän paljon on tullut nähtyä vanhojen mestareiden esityksiä, joissa henki ei enää kulkenut sillä energisyydellä mitä oikeastaan vaadittaisiin. Se on ollut vähän surullista, että viimeiseen asti tuodaan artisteja lavalle, jotka ei totta vie enää jaksaisi. Archie Sheppin kohdalla tilanne näytti tosi hyvältä, oli upeata nähdä hänet vielä Pori Jazzissa, missä hän menee historian lehdille muiden hänen kaltaisien tähtien listalle kärkipäähän.

Pori Jazz 2019, Lokkilava torstai 18.7.2019
21:15 Archie Shepp Quartet
(Archie Shepp – saksofonit ja laulu, Carl Henri Morisset – piano, Matyas Szandai – basso, Steve McCraven – rummut)

Takaisin
Translate »