Baltic Jazz festivaali – jazzin juhlaa 32. kerran

Kuvat: Martti Koljonen

09.07.2019 19:12


Uusi Radion Rytmipojat URRP

Itämeren rannoilla on soinut jazz siitä lähtien kun ensimmäiset amerikkalaiset risteilyalukset ylittivät Atlantin noin sata vuotta sitten. Suomeen ensimmäinen jazzlaiva, Andania, rantautui vuonna 1926. Varmaankin aikaisemmin oli jo käyty Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja muissa 55. ja 60. leveyspiirin välisellä alueella sijaitsevissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa levittämässä jazzin ilosanomaa.

URRP First Line

Kannatusyhdistys Jazzmusik i Dalsbruk r.y. on kantanut vastuun 1987 perustetun festivaalin järjestämisestä vuodesta 1999 ja jälleen oli 150 hengen vapaaehtoisporukka saanut kokoon erinomaisen kokonaisuuden Taalintehtaalle. Kotimaisen edustuksen lisäksi muusikoita oli laivattu paikalle Ruotsista, Tanskasta, Liettuasta ja jopa Amerikasta.

Monen festivaalin ohjelmistoa arvostellaan ja käydään keskustelua siitä, onko sisältö jazzia. Baltic Jazzin yhteydessä tätä huolta ei ole. Esiintyjiä valittaessa työtä ohjaa länsimaisen musiikin elementit, melodia, soinnut, rytmi ja värisävyt. Tai kuten Pentti Lasanen on Jazzrytmit-lehden haastattelussa todennut:

– Alun perin jazzissa oli kaksi ainutlaatuista elementtiä, jotka poikkesivat muusta musiikista. Ensimmäinen tekijä oli kolmimuunteiset synkoopit, joiden omaksuminen vaatii synnynnäistä lahjakkuutta. Kaikki jazzin ystävät kuitenkin tajuavat, että kolmimuunteisuudessa on jokin juju. Sitä on vaivaton kuunnella. Sen vaivattomuuden synnyttäminen on kyllä soittajalle kovan työn takana. Toinen perinteiselle jazzille tunnusomainen piirre on aito bluesasteikko.

Ulkoilmakonserttien pitopaikaksi on vakiintunut puisto. Paikka on erinomainen, sillä puusto suojaa pahimmalta helteeltä. Kuluvan kesän kelejä on arvosteltu, mutta nyt mentiin sunnuntain pääkonsertin loppuun asti ilman Esterin seuraa.

Lauantain konsertti alkoi haikeasti svengaten lauantain toivottujen parissa. Uusi Radion Rytmipojat on esittänyt ohjelmakokonaisuutta jo muutaman kerran ja nyt varsin kinkkiset arrit alkavat olla muusikoiden hallussa. Sovittaja Wade Mikkola ja Antti Sarpila ovat rakentaneet tutuista teemoista mielenkiintoisia ja yllättäviä sovituksia. Seppo Hovin juonnot tuovat lisämausteen kokonaisuuteen, joten kahden setin kokonaisuus pitää yleisön otteessaan.

Sovittajien ja juontajan lisäksi muutkin muusikot saivat soolovuoronsa. Kitaristi Juha Lanu, Pekka Toivanen tenorilla ja klarinetilla ja Keith Hall hoitivat hommansa erinomaisesti. Vaskiosaston työskentelyä on ilo seurata. Mikko Pettinen ja Jay Kortehisto ovat ottamassa paikkaansa suomalaisen dixielandin eturivissä. Vaikka sovittaja onkin kirjoittanut nuotteihin haastavaa soittamista, niin paljon vastuuta jää myös puhaltajille itselleen.

Lauantain toisena esiintyjänä kuultiin Bjarke Falgrenin tribuuttia Svend Asmussenille, joka itse aikoinaan valitsi Bjarken seuraajakseen. Bjarke soitti sekä viulua että alttovilua, jälkimmäistä myös näppäillen kuten vaikkapa ukulelea. Ohjelmisto koostui Svend Asmussenin ohjelmistosta poimituista ja Bjarken originaaleista.

Keikka käynnistyi Groove Merchantilla, ja Mack the Knifella. Basisti Hans Backenrothin vahva bassotyöskentely huipentui Monica Zetterlundin tutuksi tekemässä Trubbelissa. Pianisti Ole Kock Hansen ja rumpali Kristian Leth toivat näkemystä Juutinmaalta. Originaaleista herkin oli Remember Sacre Coeur.

Pepe Wilberg

Nat King Colen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 100 vuotta ja niinpä oli syytä raottaa suurta amerikkalaista laulukirjaa hänen ohjelmistonsa kohdalta. Trio-kokoonpanon laulusolistina toimi Pepe Wilberg.

Pepe kertoi mistä hänen laulajanuransa alkoi. – Äidilläni oli neljä LP-levyä, yksi niistä Nat King Cole ja kolme jotain muuta, jotka minua eivät kiinnostaneet.

Pepe on tunnettu puhtaasta laulustaan ja hänen äänensä on vaan saanut lisää voimaa vuosien myötä. Hienot melodiat eivät tarvitse mitään koukeroita, vaan esittäjän on tärkeintä välittää laulujen sanoma kuulijoilla.

Jazzista sitten piti huolen Marian Petrescu, Pekka Sarmanto ja Heikki Sandren. Soittajien välinen silmäpeli toimi ja laulusolistia seurattiin herkällä korvalla.  Lopuksi Pepe vielä tunnusti, että äidin levyhyllystä löytyi myös jokunen savikiekko, joista hän valitsi konsertin loppuun Love is Many Slendored Thing´in.

Ennen iltakonserttia oli ollut tarjolla pienimuotoisempaa musiikkia kirkossa ja elokuvateatterissa, mutta ne oli jätettävä väliin, sillä Taalintehtaan ainoa haittapuoli on majoituspaikkojen niukkuus. Ja niinpä jouduimme ilmoittautumaan hostellissamme ennen illan konserttia Night in Harlem -teemalla.

The Schwings Band (Kuva: HA)

The Schwings Band on oiva osoitus Liettuan aktiivisesta jazz-elämästä. Bändi on toiminut kohta 10 vuoden ajan. Remigijus Rancys on erinomainen tenorifonisti ja musiikillinen ideanikkari, jolta myös barskan soitto sujuu notkeasti.

Alkuaikoina bändi soitti lainakappaleita swingin aarreaitasta, mutta nykyään ohjelmistoon kuuluu paljon myös omia kappaleita. Onpa ohjelmistoon otettu myös lainakappaleita rock ja pop-bändeiltä. Youtubesta kannattaa kuunnella vaikkapa bändin viimeisein albumi Teisutis.

Verstaan lavalle kapusi liettualaisten jälkeen pääkaupunkiseudulla harjoitteleva Reunion Big Band. Bändin ohjelmisto perustuu perinteelliseen big band -sävelaarteistoon aina Andrew Sisters -tyylistä tyttötertsettiä myöten. Solisteja löytyi joka sektiosta ja lisävoimaa sooloihin toi orkesterin kapellimestari Martti Vesala kera trumpetin ja flyygelitorven. Tuoreutta esityksiin toi varsin kipakat tempot, joista selvittiin kunnialla.

Andrew Sisters; Anna Wiksten, Heidi ja Pi Kiviharju (Kuva: HA)

Sunnuntaiaamu käynnistyi musiikin osalta jumalanpalveluksella Puistossa. Paljon musiikkia sisältävä hartaushetki alkoi Marian Petrescun Preludilla teemasta Ain´t Misbehavin ja huipentui Oscar Petersonin Hymn to Freedomiin. Mitä sointuja, clustereita ja juoksutuksia …harpuin huiluin kantelein!

Sunnuntain puistokonsertissa tarjoiltiin Amerikan herkkua koko rahalla. Tämänkertainen Baltic Jazz All Stars oli todella koottu Itämeren ympäristöstä ja ameriikasta asti, joten aivan syystä konsertin nimi oli The Great American Songbook, varsinkin kun mukana oli vielä kaksi laulusolistia, Mette Juul ja Mikael Konttinen. Tämä konsertti on kuitenkin oman juttunsa arvoinen.

 

Takaisin
Translate »