Charlie Parker ja hänen soittamansa musiikki innoittaa edelleen sekä soittajia että jazzmusiikin kuuntelijoita, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut jo 55 vuotta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 90 vuotta hänen syntymästään. Tämän juhlavuoden kunniaksi saksofonisti Jukka Perko on tehnyt produktion esikuvansa 1940-luvulla jousille räätälöidyn “Bird With Strings” albumin sisällöstä.
Eilen ja toissapäivänä saimme nauttia työn tuloksesta, kun Perkon johtama kvartetti, jossa soittivat Aki Rissanen pianoa, Ville Herrala bassoa ja Teppo Mäkynen rumpuja, kohtasi Pori Sinfoniettan jouset arvoisassaan ympäristössä, Porin Teatterissa. Perko on soittanut sinfoniaorkesterien kanssa paljon aikaisemminkin, myös Pori Sinfoniettan kanssa, joten sinänsä ei ollut kyse mistään ainutkertaisesta kohtaamisesta. Musiikin aihe ja sisältö olivat kuitenkin se merkittävin asia kokonaisuudessa.
Soitto oli mahtavaa kuunneltavaa, pehmeän sulavaa ja kaunista, klassinen musiikki kohtasi bebop-jazzin sulassa sovussa sen alkujuurista lähtien. Charlie Parker aloitti jousien kanssa soittaessaan aina kappaleella “April In Paris” vuodelta 1949. Tätä perinnettä jatkoi Perko. “Just Friends” on surullinen tarina miten hyväkin päättyy joskus. Parker pitä tätä kappaletta parhaimpana kaikkien joukossa soittaessaan jousiorkesterin kanssa. Cole Porter oli myös merkittävä säveltäjä, jota Parker tulkitsi, “What is This Thing Called Love” oli yksi niistä sävelistä, jonka kuulimme myös teatterin lavalla eilen. Sitä seurasi balladinomainen “Everything Happens to Me”, mikä on traaginen tarina miehestä, jolla kaikki tuntui menevän pieleen, ainoastaan saha puolsi. Dizzy Gillespien ja Nacio Herb Brownin “Temptation” liikutteli kuulijoita hieman lattarin pariin. Väliin ehti yksi Gerry Mulliganin sävellys, jonka jälkeen George Gershwinin tuttu “They Can’t Take That Away From Me” soi. Hän sävelsi tämän vähän ennen kuolemaansa Fred Astairelle. Niel Heftyn “Repetition” taas on koko “String” tuotannon kannalta merkittävä, sillä oikeastaan tästä kappaleesta lähti Charlie Parkerin ideointi liikkeelle soittaa yhdessä jousien kanssa. Saimme kuulla vielä lisää Gershwinin ja Gillespien tuotantoa. Kuulijoiden raivoisien kättentaputusten myötä lisäkappaleena kuulimme ehkä tavalliselle kuulijalle tunnetuimman kappaleen “Night in Tunis”. Siihen oli hyvä päättää konsertti, mikä nousee porrasaskelmilla ylimmälle tasolle.
Konsertin ohessa oli hauska kuunnella Perkon tarinoita esityksen “spiikkauksissa”. Yksi niistä oli mainio määritelmä siitä mitä svengi oikeastaan tarkoittaa, mistä tietää, että nyt svengaa. Tähän oli aikoinaan yhdellä rumpalilla ollut hyvä selitys. “Oletko Jukka koskaan nähnyt lännen elokuvissa hevosvankkureiden nelistävän preerialla, olet varmaan seurannut, että kun vankkureiden pyörät pyörivät riittävän nopeasti, niin rattaiden puolat alkavat ikään kuin liikkua hitaasti taaksepäin. Silloin tiedät, että nyt svengaa”. “Bird lives”, voisi kait luonnehtia, Perkon alttosaksofonin tulkitsemana, ainakin siltä tuntui, kun kuunteli tätä ikimuistoista jazzelämys konserttia.