Das Kapital – ylistys ranskalaiselle musiikille

Kuvat: Osku Rajala

04.11.2019 14:42


Das Kapital ”Vive la France” -tulkinnoissa Pakkahuoneella.

Siitä on ehtinyt kulua tasan 10 vuotta, kun saksalaisen tenorisaksofonistin Daniel Erdmannin (s. 1973) johtama Das Kapital esiintyi edellisen kerran TJH:ssa aivan samalla kokoonpanolla. Kolmesta eri kansallisuudesta koostuvassa bassottomassa triossa soittavat Danielin lisäksi tanskalainen hyvin vapaasti kitaraansa preparoiva Hasse Poulsen (s. 1965) ja ranskalainen nopeasti reagoiva intohimoinen rumputaiteilija Edward Perraud (s. 1971). Ennen Tampereen vierailua kolmikko ehti esiintyä Suomessa ainakin vuonna 2007 Pori Jazzin Ultra Music -sessiossa. Soittajat ovat muistaakseni erikseen vierailleet Suomessa muissakin kokoonpanoissa.

Lähinnä Pariisissa vakituisesti asustavat Das Kapital -trion soittajat ovat ehtineet kiertää maailmaa jo lähes pari vuosikymmentä ja Euroopassa he ovat soittaneet käytännössä kaikilla merkittävillä festivaaleilla.

Triosta tuli jännittävän kiehtova ja mielenkiintoa herättävä tekijä jazzpiireissä viimeistään silloin, kun vuonna 2008 Das Kapital julkaisi itävaltalaisen säveltäjän, erityisesti entisen DDR:n kansallislaulun kirjoittajana tunnetun Hanns Eislerin, musiikin pohjalle rakentuneen CD:n Ballads & Barricades. Tämä olikin yhtyeen edellisen Tampereen vierailun ohjelmiston kivijalka.

Daniel Erdmannin loi vertauskuvallisia äänialueita tenorillaan.

Jos haluaisi jotenkin genremäisesti lokeroida Das Kapital -trion musiikillista tuotantoa, niin sen voisi katsoa lukeutuvan säädyttömän, jopa ironisen, ennakkoluulottomasti vanhoja rakenteita vapaan improvisoivasti hyväksi käyttäväksi sekä rohkean sykkivästi ja värikkäästi omanlaistaan triomusiikkia toteutettavaksi jazzyhtyeeksi.

Das Kapital omaa vahvan tunnistettavissa olevan musiikkikielen, soittajien pitkä yhteinen taival on sulauttanut heidät kiinteästi yhteen lähes telepaattisella tavalla.

Vaikka Ranska tunnetaan kirjallisuuden, runoilijoiden ja sanasuunnittelijoiden maana, niin siellä on myös syntynyt valtava määrä suuria säveltäjiä barokista chansoniin, klassisesta jazziin ja diskopoppiin. Tähän sarkaan Das Kapital on iskenyt hampaansa.

 

Hasse Poulsenin kuvioinnit olivat kohdillaan, raastavaa ja melodista.

Yhtyeen viimeisin albumi Vive la France! ilmestyi tämän vuoden alussa ja sen siivittämänä trio on nostanut ylpeänä salkoon Ranskan lipun ja sekoittanut sen värejä musiikin keinoin vapaan omintakeisesti Ranskan historiaa ja sen kulttuurista loistoa kunnioittaakseen.

Niinpä trio on pukenut ranskalaisten säveltäjien, laulajien ja lauluntekijöiden teoksia uusiin vaatteisiin jazzin keinoin. Ravel, Lully, Pancras-Royer, Satie tai Claude Francois, puhumattakaan suurista laulajakertojista, kuten Trenet, Brel, Brassens tai Barbara saattavat kääntyä haudoissaan, kun kolmikko tulkitsee heidän sävellyksiään tapansa mukaan omapäisesti linjaamaatta niitä mihinkään oman tyylilajinsa tapaiseen karsinaan.

Edward Perraud ei säästellyt omilla kuvioillaan.

Diskon kuningas Patrick Hernandez sen sijaan voi vielä halutessaan esittää oman näkemyksensä Das Kapitalin uudesta versiosta omasta Born To Be Alive -kappaleestaan.

Vive La France on kolmen eurooppalaisen muusikon kunnianosoitus ranskalaisille sävellyksille ja säveltäjille.

Tämän levyn sisällön omaperäisiä tulkintoja vääntäen saimme Lauantain iltapäiväkonserttien päätteeksi Pakkahuoneella näytteen siitä miten nämä tunnettujen ranskalaissäveltäjien ja -laulajien aikanaan esittämät kappaleet saivat uuden naamion päälleen trion soittaessa niitä oman mielensä mukaisesti.

Kolmen muusikon tahtotila oli löytää soitettavat kappaleet uudestaan, muokata ja sovittaa niitä oman mielensä mukaan. Kekseliäisyys ei heidän kohdallaan ollut puskuroitu mihinkään rajatarkasteluun ja esityksestä jäikin sellainen tunne, että he soittavat täysin omaa musiikkiaan. Toki kappaleiden osalta löytyi alkuperäistä teemaa, mistä saattoi tunnistaa kappaleen, jos paremmin on näihin aiheisiin paneutunut. Tosin omaa heikkouttani oli, etten itse tunnistanut kuin pari kolme kappaletta, muista ei ollut edes teema hallussa.

Das Kapital riisui melodiat paljaiksi ja hakkasi ne muusiksi nopeilla rytmin vaihteluilla. Välillä hyökättiin kuin rohkeimmatkin soturit päin tulta ja tultiin hetken päästä alas vilvoittelemaan hiljaisuuden kammioihin. Se oli kuin irtokiviä lentelisi ympäriinsä jättäen vain hiekan sekaisen tomun ympärilleen ja toivoen kuulijan löytävän itsensä sieltä jostain.

Das Kapitalin lääke on: mieti mitä huominen tuo tullessaan, hyödynnä tuleva tilanne tai jäät jalkoihin.  Se vyöryy kuin kivenpyörittäjän kivi kylässään, välillä vimmaisesti ja hetken päästä hidastellen kuin voimansa menettäneenä. Se oli kuin mielenkiintoista peliä sisältäen kuminauhamaista venyttelyä, sametinpehmeää soinnikkuutta, rentouttavaa ilmapiiriä, mutta myös raivokasta sekoilua akustisessa myötämäessä.

Freen sylttytehtaan kiemuroissa keitettynä kuulijana löysin heidän soitostaan mukavan tunnelman, mutta perinnetietoiset ja musiikin asiantuntevat kuulijat saattoivat pitää esitystä musiikillisena raiskauksena.

Poulsen tykitti välillä kitaraansa jousen kanssa omalla hyvin persoonallisella leijailevalla tyylillään, mikä saattoi muuttua välillä ärsyttäväksi, hermoja raastavaksi viekkaudeksi ja vehkeilyksi, josta voi olla montaa mieltä. Itse kyllä olen hänen tyylistään tykännyt jo 15 vuotta sitten.

Oliko siinä ehkä jotain yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa tulkinnallisuutta, en mene sanomaan, mutta Das Kapitalin Ranska tuntui olevan laajasti moniääninen ja monityylinen, mutta samalla omalla tavallaan hyvin kulttuurihistoriaansa arvostava.

Ohjelmaan mahtui yhdeksän eriparisia ranskalaisia teoksia barokista chansoniin ja diskopoppiin, joita esityshetkeen herkästi tarttuvat Erdmann, Poulsen ja Perraud, omalla virkistävästi erottuvalla tavallaan möyhensivät. Tästä oli hyvänä esimerkkinä muiden muassa kolmantena soitettu ranskalaisten Claude Françoisin ja Jacques Revaux’n 1967 sävellys Comme d’habitude, https://youtu.be/KkEVpDZfN0Q, ”Kuten yleensä”, minkä Frank Sinatra lauloi musiikin historiaan nimellä My Way.

Tiukoissa paikoissa Erdmannin sopraanon ahtopaineet olivat paikallaan.

Setti alkoi kuitenkin barokin aikakaudesta suurimman osan elämästään Ludvig XIV:n hovissa musiikin parissa työskennelleen italialaissyntyisen ranskalaisen säveltäjän Jean-Baptiste Lullyn, (Giovanni Battista Lulli 1632 Firenze – 1687 Pariisi) sävellyksellä Marche pour la cérémonie des Turcs, https://youtu.be/E9sfqPzPacM Erdmannin puhaltaessa sopraanolla kappaleen liikkeelle.

Poulsen räväytteli heti alkuun myös kitaraa jousella ankarasti hangaten eikä Perraud tahtonut pysyä paikallaan rumpusettinsä takana sitten millään, vaan pomppasi pystyyn lyödessään symbaaleita. ”Eläköön veljeys”, sanoi Hasse kappaleen päätteeksi ja saatteeksi hän totesi leikkisästi ”You have to been born to be alive”, sillä seuraavaksi mentiin 1970-luvun loppuun ja diskomusiikin valtakaudelle.

Patrick Hernandez (s.1949) on ranskalainen diskolaulaja. Vuonna 1979 poplaulaja Madonna esiintyi Patrickin maailmankiertueella tanssijana. Silloin Madonna ei ollut aloittanut vielä omaa uraansa laulajana, mutta jo edellisenä vuonna Hernandez julkaisi ensimmäisen studioalbumin Born To Be Alive. Silloin tämä disko-hitiksi noussut kappale härnäsi korviamme ja kuulosti tällaiselta https://youtu.be/8vpJ_smqsQg. Nyt 40 vuotta myöhemmin Das Kapital oli muokannut sen tähän muotoon https://youtu.be/2P24IWHj2Zc.

Perraud ei pysynyt tämänkään kappaleen aikana nahoissaan, vaan jatkoi armotonta riehumista ja huitomista niin, että rumpukapulakin irtosi hänen kädestään ja lensi pitkälle lavalla. Hassen kitara lopetti toimimisen ja pimeni (ei ollut tarkoituksella tehty). Hän oli vähän ihmeissään, mutta sai sähköt päälle aika nopeasti ja homma jatkui rajulla ryöpytyksellä.

Tämän pienen kitaraepisodin vuoksi Erdmann otti puheenvuoron kappaleen loputtua ja totesi puolipilallaan, ettei Hassen puheesta näytä tulevan mitään, joten spiikkaan seuraavan kappaleen nimen. Siihen Hasse tokaisi, että tällaista on jazz, kaikkea voi sattua, ”eläköön jazz ja Ranska valintana”. Siitä puhekin siirtyi kesken kaiken viiniin ja väliin tuli lyhyt tarina viinistä Hassen puolesta ja siihen oheen hän osoitti osaavansa lausua ranskaa oikein ja toisti seuraavaksi soitettavan kappaleen nimen. Todistaakseen asian ”opettajana” hän korosti vielä lisäksi, että nimi sisälsi yhden merkittävän ranskankielisen äänteen kolme kertaa.

Seuraava vaihe jäi hieman seurannassa epävarmuuden piikkiin, mutta todennäköisesti yhtye soitti Erik Satien Gymnopédies pianoteoksesta yhden osan. Kokoelma säveltäjä Erik Satien pianoteoksia julkaistiin Pariisissa vuonna 1888. Teosten nimi juontuu antiikin kreikkalaisesta tanssista, jota kutsuttiin gymnopediaksi.

Gymnopédiet ovat herkkiä, mutta monimutkaisia ja epäsäännöllisiä teoksia, joissa ylenkatsotaan monia taidemusiikin käytäntöjä, niissä esimerkiksi tapahtuu rytminvaihdoksia kesken melodisten fraasien ja fraaseja jätetään myös kesken. Teokset ovat eteerisiä ja tunnelmallisia ja niitä pidetään modernin ambient-musiikin esikuvina. Tästä kokonaisuudesta oli Das Kapital ottanut ohjelmaan ykkösosan Gymnopédie n°1 https://youtu.be/_dca_0DJu4k.  Sen aikana Perraud innostui tosissaan ja näytti kaikki rumpusolistiset kuviot, heilahdukset, nousut ja läiskeet.

Näin päästiin mukavasti eteenpäin soitossa Maurice Ravelin sävellyksen Pavane pour une infante défunte, https://youtu.be/ZtTk9BOaRKI, pariin. Alkuperäisversionsa pianolle Ravel kirjoitti vuonna 1899, mutta vasta tehtyään teoksesta orkesteriversion vuonna 1910 siitä tuli erityisen suosittu ja tähän päivään asti musiikin historiassa elänyt sävellys. Sen aikana Perraud teki taas omia temppujaan ja mm. sahasi symbaaleiden reunoja hakien näin lisää uusia sointuja kappaleen kulkuun.

Seuraava vaihe jäi hieman seurannassa epävarmuuden piikkiin, mutta todennäköisesti yhtye soitti Erik Satien Gymnopédies pianoteoksesta yhden osan. Kokoelma säveltäjä Erik Satien pianoteoksia julkaistiin Pariisissa vuonna 1888. Teosten nimi juontuu antiikin kreikkalaisesta tanssista, jota kutsuttiin gymnopediaksi.

Edward Perraud oli maineensa veroinen, tempperamenttisen riehakas ja epätyypillinen rumpali.

Gymnopédiet ovat herkkiä, mutta monimutkaisia ja epäsäännöllisiä teoksia, joissa ylenkatsotaan monia taidemusiikin käytäntöjä, niissä esimerkiksi tapahtuu rytminvaihdoksia kesken melodisten fraasien ja fraaseja jätetään myös kesken. Teokset ovat eteerisiä ja tunnelmallisia ja niitä pidetään modernin ambient-musiikin esikuvina. Tästä kokonaisuudesta oli Das Kapital ottanut ohjelmaan ykkösosan Gymnopédie n°1 https://youtu.be/_dca_0DJu4k.

Seuraavaan kappaleeseen siirryttäessä keskustelu jatkui siitä miksi Das Kapital jazzbändinä on mennyt tekemään jotain tällaista poikkeavaa teosta, mikä ei ole varsinkaan jazzyhtyeiden kohdalla kovin yleistä. Siihen perään Hasse kertoi vielä ranskalaisen toimittajan kysyneen aikanaan Satielta pitääkö hän ranskalaisesta musiikista. Tähän Satie oli sanonut ”se on kuin englantilainen viini” ja yleisö remahti nauruun.

Das Kapitalin levyllä on koko joukko ranskalaisia lauluja ja laulelmia, joista hyvänä esimerkkinä olivat versiot Barbaran (”Ma plus belle histoire d’amour ”), Georges Brassensin (”Le temps ne fait rien à l’affaire”), Jacques Brelin (” Ne me quitte pas ”) or Charles Trenet’n (”The sea”).

Seuraavana kuulimmekin Das Kapitalin esittämänä version Georges Brassensin (1921 – 1981) sävellyksestä Le temps ne fait rien à l’affaire, https://youtu.be/Vd6BQeILItg.  Brassensia pidetään yhtenä ranskalaisen chansonin kolmesta suuresta B:stä: Brel, Brassens ja Barbara.  Häntä pidetään myös yhtenä parhaista Ranskan toisen maailmansodan jälkeisen ajan runoilijoista ja vuonna 1967 hän sai ranskalaisen kirjallisuuspalkinnon Grand Prix de poésie de l’Académie françaisen.

Kappaleen aikana Edward Perraudilla oli taas hirveä isku päällänsä, hän huitoi välillä palikoilla pelkkää ilmaa ja teki kaikenlaisia temppuja symbaaleiden kanssa, vaihdellen niiden paikkaa ja kokoa telineissä. Daniel oli vaihtanut tenorin sopraanoon ja läpeensä tunkeva rynnistys pääsi valloilleen.

Laulajien parissa viihdyttiin seuraavakin kappale. Se oli tulkinta ranskalaisen runoilijan ja tuotteliaan chanson-laulajan ja lauluntekijän Monique Andrée Serfin (1930 – 1997), paremmin taiteilijanimellä Barbara tunnetun, vuonna 1967 julkaistu, laulu Ma plus belle histoire d’amour, https://youtu.be/D0qKs_3_WpU. Samaa tyylisuuntaa hänen kanssaan edustivat muun muassa Jacques Brel ja Edith Piaf.

Tämän jälkeen puheenvuoron otti Perraud, joka esitteli seuraavan kappaleen omin saatesanoin. ”Soitamme seuraavaksi kappaleen barokin aikakaudelta. Meidän pitää pyrkiä säilyttämään muistot sydämissämme kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat eläneet ennen meitä. Soitamme heille ja niille, jotka taistelevat selviytyäkseen elämästä. Meidän ei pidä unohtaa tätä. Siksi meidän pitää puolustaa itseämme, jotta voimme selviytyä jatkossakin. Suojella planeettamme tietenkin jatkossakin soittamalla Joseph-Nicolas-Pancrace Royerin (n. 1705 – 11 January 1755) sävellyksen Le vertigo, rondeau, https://youtu.be/Oh55dTJKtYo, toiveena siitä, että paikkamme avaruudellisessa tilassa säilyisi.”

”Ne me quitte pas” -versio Hassen käsitttelyssä pienellä kitaralla ja jousella.

Belgialainen laulaja ja lauluntekijä Jacques Brel kirjotti monta ikivihreää kappaletta. Setin viimeisenä esitetty kappale oli ehkä kaikille se tutuin, My Wayn ohella.

Yksi Brelin kuuluisimmista lauluista oli  https://youtu.be/fZLDrhIMrJwNe me quitte pas. Sen suomennetun version, Jos nyt menet pois, levytti Anki aikanaan ja Dusty Springfield teki siitä vuonna 1967 oman versionsa, mistä tuli aikansa listahitti.

Kappaleen ajaksi Poulsen otti käsittelyynsä pienemmän kitaran, millä hän viilteli kuvioitaan jousen tehostuksella. Tästä vielä Brellin itsensä alun perin laulama versio, https://youtu.be/i2wmKcBm4Ik. Siihen oli hieno päättää tämä omanlaisesti kudottu ranskalaisten säveltäjien teoksien tulkinta.

 

”Vive la France” on esitetty ja työ päätöksessä.

Das Kapital on erilainen, trion jazz kumpuaa uusista yllättävän taitavista suunnittelemattomista ääni-ideoista. Kaikki pyrkivät keksimään uutta kuviota soittoon ja lopulta kuulijalle tuli tunne, että he soittivat aivan omiaan, aivan jotain muuta, kappaleen rakenteen ja teeman hukuttua kokonaan omaksi juonteeksi.

Das Kapitalin muusikot ovat todenneet, että ”heidän mielestään he ovat löytäneet musiikkinsa todellisen ajan ja muodon, jazzmusiikin perinteistä kimpoavan improvisaation muokkaaman vapauden ja selkeyden”.

Huumori, raikkaus, sävellysten kypsyys ja kyky tehdä musiikillisen sisällön tulkitsemisessa nopeita vaihtoja ovat Das Kapitalin pääominaisuuksia.

Das Kapital -trion soittajat ovat ilmaisseet ”Vive la Francen” sisällön sanoman seuraavasti: ”Vive la Francen” kanssa haluamme olla yhtenäisiä ja yksimielisiä, ei yksinomaan suvaitsemattomassa mielessä, vaan yhdistämällä nämä kaksi ajatusta yhteen nippuun. Jokaisella on oltava mahdollisuus löytää paikka Ranskassa ja muualla maailmassa, jopa niiden, joilla on sietämättömiä tapoja. Eläköön Ranska tarkoittaa todella: eläköön monimuotoisuus, eläköön yksilöiden yhteisö.”

”Jos olemme ylpeitä Ranskasta, se ei johdu siitä, että se olisi maailman paras maa, vaan koska elämme ja olemme päättäneet elää siellä ja toivomme onnellista tulevaisuutta maalle ja sen ihmisille. Maan pitäisi olla ylpeä siitä, että liikenneturvatakkeja käyttävät ihmiset ja korkean tason virkamiehet voivat samanaikaisesti tuntea itsensä olevansa kotona. Kuten jazzmaassa, kaikilla pitäisi olla mahdollisuus tulla ja kuulua halutessaan Ranskaan. Täytyy olla elämisen paikka, missä kaikilla on hyvä olla. Niinpä kauan eläköön Ranska”

Tampere Jazz Happening 2019, Pakkahuone, lauantai 2.11.2019
17.30 Das Kapital (DE/FR/DK) ”Vive la France”
(Daniel Erdmann – tenorisaksofoni, Hasse Poulsen – kitara, Edward Perraud – rummut)

Takaisin
Translate »