DIG. Voice elävöitti maailmanmusiikilla ja softilla jazzilla

Kuvat:

07.10.2018 13:18


Christie Dashiell

DIG. Voicen toisena iltana Musiikkitalon Black Boxissa nautittiin yhdysvaltalaista, kovassa nousussa olevaa The Christie Dashiell Quartetia ja brasiliais-ruotsalaistaduoa Luiz Murá & Gustav Lundgren.Dashiellin ensimmäisen Euroopan-kiertueen konsertissa soi mm. hänen huomiota herättänyt Time All Mine-debyyttilevynsä musiikkia.Lundgren &Murá muodostavat originellin ja jazzmaailmassa varsin poikkeuksellisen duon; repertoaari kytkeekin heidät läheisemmin maailmanmusiikkiin, kun taas esitystapa jazziin.

Vokalisti Christie Dashiell on vielä sangen nuori tulokas jazzmaailman, äskettäin opinnoistaan valmistunut (Howard University, Manhattan School of Music), mutta osoittaa live-tilanteessa kehittynyttä ammattitaitoa ja hyvää makua. Hän vakuutti heti ensitahdeista olevansa luonnollinen ja väärentämätön tekijä; äänenkuljetus oli ehdottoman varmaa ja lavataidoissa hän hehkui teeskentelemätöntä säteilyä.

Laulun ylöspäin moduloiva sävelkulku sisälsi ideaa ja oli jo lähes raivostuttavan varmaa – ja yhtä varmoin ottein sieltä tultiin myös alas. Laaja ääniala, jota hän vielä venytti falsetilla, suorastaan häikäisi; jänneäänen käyttö ei silti ollut mitenkään keinotekoista. Parhaiten tämän huomasi scat -sooloilussa.

Christie Dashiell

Dashiell valittiin jo 2015 Thelonious Monk Instituten International Vocals -kisan semifinaaliin ja hänet on noteerattu musiikkipiireissä muutenkin – ei enää merkille pantavana tulokkaana, vaan autenttisena ammattilaisena.

Dashiellin bändi soitti rennosti ja ilman vähäisintäkään väännön tuntua, kuitenkin erehtymättömän tarkasti.  Stevie Wonderin I just called to say I love youoli sovitettu niin ovelasti että sitä tuskin enää tunnisti alkuperäiseksi, mistä solisti hieman pilailikin. Pianisti  Allyn Johnson käytti soolossaan raivoisasti koko klaviatuurin hyödyksi.

I can”t get startedvarioituna oli vaikuttava, samoin artistin läpilyöntihitti, Time all mine. Rumpali Carroll V. Dashiell ylitti omassa soolossaan jo itsensä, mutta otti kaiken silti tyynen ammattimaisesti. Samaa asennetta edusti kontrabasisti Romeir Mendez.

Suggestiivista voimannäyttöä 

Dashiellin vauhdikas soolo Under the influence’lla sisälsi parasta aikoihin kuulemaani scat -sooloilua. Tai mitä tahansa sooloilua. Biisin viestiin nähtävästi liittyy ironista pilantekoa, ja ”do-re” -hokema lopussa oli jo lähes pelottava suggestiivisessa voimassaan.

Thinking of you, Dashiellin oma, erittäin kaunis balladi, jossa oli tenhoavaa, hyräillen äänellä leikittelyä. Se kuulostaa ja vaikuttaa kukaties helpolta, mutta se ei ole sitä. Muutoinhan sitä tekisivät kaikki solistit.

Hienoa myös, että Dashiell on ottanut Burt Bacharachia ohjelmistoonsa; näin hän astui samaan traditioon kuin esimerkiksi Aretha FranklinDionne Warwick ja Dusty Springfield. Anyone who have a heartalkoi viipyilevänä ja haikeana, mutta kasvoi väkeväksi julistukseksi ja intensiiviseksi jamiksi – huikea kokemus kuulijallekin!

Sinänsä simppelistä teemasta voi saada irti vaikka mitä. Bacharachin opettaja oli Darius Milhaud, Les Six -ryhmän jäsen, joka kannusti viihdemusiikistakin kiinnostunutta Bacharachia: ei ole mitään hävettävää säveltää melodioita, joita pystyy viheltämään. Invitationsetin loppua kohti oli huippua.

Levykuuntelijoiden kannattaa myös noteerata Christie Dashiell. Säkenöivä vokalisti on groove-artisteille poikkeuksellisen hyvin onnistunut myös studiotyöskentelyssä – samaa voidaan sanoa muistakin tämänvuotisista DIG. -vieraista, kuten Sinne Eeg tai Peter Asplund.

Luiz Murá & Gustav Lundgren

Lautasellinen Brasilian tunnelmia 

Gustav Lundgren&b Luiz Murá oli yllättävä valinta festarin ohjelmaan, ja sangen onnistunut, vaikka tyylinäkökulmasta enemmän ehkä mentiin world music -fiiliksissä kuin varsinaisesti jazzin alueella. Tässähän ei sinänsä ole mitään moitittavaa, ja brasilialaisen musiikin soinnutus on jo itsessään, murtosointuineen, kaikkineen, sangen lähellä jazzin ilmekieltä.

Luiz Murá on kokenut laulaja-lauluntekijä, debyyttialbumikin jo kymmenen vuotta sitten. Kansainvälisiä konserttilavoja kiertänyt Murá on työskennellyt laajasti eri ammattilaisten kanssa.

Murá veteli peukalolla akustisen kitaran alakielillä yksinkertaista bassosäestyskuviota, hiukan kuin köyhän miehen walking bass, ja komppasi timen säilyttäen yksinkertaisen sorminäppäilyn avulla yläkieliä käyttäen. Yksinkertaista ja silti niin vaikea toteuttaa.

Pehmeä baritoniääni soi kauniisti, ja brasilialaisen musiikin esteettinen viehättävyys välittyi kuulijalle aidon tuntuisesti. Viheltelyä, lauluäänellä rumpujen imitointia ja yksinkertaisia hokemia Murá käytti myös taitavasti efekteinä.

Sammutetuilla kielillä komppausta ja kitaran kannen läimäyttelyä hyväksi käyttäen luotiin jännittävää rytmistä kuviointia. Välillä hän pani kitaran pois ja keskittyi vain lauluun – amatöörimäinen fiilis oli pelkkää pintaa; taustalla oli vankkaa osaamista.

Lundgren säesti elegantisti Murán aistikasta laulua ja tuki sitä tyylikkäin fillein, joskin soolokuviointi noudatti melko perinteisen tuntuisia skaaloja. Säröäkin ehkä oli paikoin liikanaisesti; varsinkin forte -kohdissa hän alkoi kuulostaa jo enemmän kantrikitaristilta kuin maailmanmuusikolta. Jazzista nyt puhumattakaan, missä hän kuitenkin on parhaimmillaan.

Lundgrenin soittotapa oli hiukan levoton – välillä tuolissa löhöten, välillä taas näytti kuin hän olisi nukahtamisvaarassa kitaransa päälle. Mutta erinomaisen intensiivinen ja antoisa setti joka tapauksessa.  Kitaralicksien simultaaninen kuviointi laulun kanssa oli suoranainen mestarilaukaus – ei siis soitetakaan pelkästään fillejä laulun pausseihin ja hengityskohtiin.

Iloisia ja välittömiä poikia, huoletonta etelän tunnelmaa välittyi roimasti, vaikkei itse portugalin kieltä osaisikaan. Samalla välittyi kuulijalle uusia visioita Brasilian rikkaaseen äänikulttuuriin, josta vain murto-osa on tullut jazzväelle tutuksi vanhojen jazzstandarien myötä (joissa totta puhuen riittäisi purtavaa tänäkin päivänä monille tahoille).

Runsaasti nyansseja ja kitaran arpeggioita käyttäen duokin kykenee siis säilyttämään svengin ja ilmaisemaan keinuvia lattarirytmejä. Osa ammattitaitoa on, että Murá sai jäyhänä pidetyn suomalaisyleisönkin laulamaan mukana.

 

DIG.Voice 2018, torstai 4.10., Musiikkitalo, Black Box -sali Helsinki

The Christie Dashiell Quartet
Christie Dashiell, laulu; Allyn Johnson; piano; Romeir Mendez, basso; Carroll V. Dashiell, rummut

Duo Luiz Murá & Gustav Lundgren
Luiz Murá, laulu, kitara; Gustav Lundgren kitara

Takaisin
Translate »