DIG. Voice tunnelmoi vahvasti ja kaihoisasti

Kuvat: Stephen Freiheit

07.10.2018 12:18


Sínne Eeg tunnelmoi

Kolmipäiväisen DIG. Voice -festarin iltakonsertti keskiviikkona Musiikkitalon Black Box -salissa fiilisteli vahvoin tuntein ja aistimuksin. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DIG. Voice -fokusoi tänä vuonna laulujazziin. Tanskalainen Sinne Eeg oli pianotrionsa kanssa valokeilassa keskiviikkona.

Sinne Eeg (41) on Tanskan ja koko Pohjoismaiden tunnetuimpia jazzvokalisteista ja myös merkittävä lauluntekijä. Hän on tehnyt uraa Euroopan lisäksi Japanissa ja Kiinassa. Esbjergin musiikkiakatemian kasvattina Eeg on opiskelut lauluilmaisua myös mm. Janet Lawsonin johdolla New Yorkissa.

Musiikkinsa vaikutteita Eeg on ottanut skandinaavisesta, mollivoittoisesta alakuloisuudesta; albumien nimikkeistössäkin on Don’t be so bluetai The beauty of sadness. Se ei kuitenkaan tarkoita raskasmielisyyttä tai synkkyyttä, pikemminkin kaihoa, kaipuuta ja elämänmakuista, kokemukseen perustuvaa todellisuudentajua. Surussakin on oma kauneutensa.

Soulista, popista ja tietenkin jazzlaulajien aatelista hän on imenyt oppia itseensä. Nancy Wilson, Sarah Vaughan tai Betty Carter kuvautuvat taustalla, miksei myös Carole King ja Patti la Belle. Myös Sadejuontui mieleen Eegin tulkinnoista, vaikka hän tyylillisesti onkin aivan eri maailmassa. Big band solistinakin kunnostautunut Eeg on kuitenkin selvästi omimmillaan juuri jazztrion kanssa.

Keskiviikon ohjelma oli monitahoinen kattaus vokalistin omia suosikkeja läheltä ja kaukaa. Avausnumerona oli Springtime, joka sisälsi heti kättelyssä hankalia oktaavihyppyjä. Beatles-bravuuri Strawberry fields foreveralkoi yllättäen laulun keskeltä, ja odottamaton valinta oli suorastaan riipaiseva sovitus tuosta mystisestä tarinasta.

Sinne Eeg

Aamunkoiton odotusta  

Encorena kuultu Waiting for dawnoli voimakas tunnelmahetki, todellakin luotausta rakastumisen ilosta ja sen vaikeudesta. Balladi sisälsi myös upean bassosoolon ja kaiken kaikkiaan tiivisti sekä sävelmällisen että lyyrisen sanoman. Aamuyön tunnit voivat toisinaan olla uuvuttavan pitkiä ja koettelevia.

Kaihon ohella Eeg on säilyttänyt huumorintajunsa ja suhtautuu elämän koettelemuksiin myös vapauttavan leikinlaskun valossa. Head over high heels-biisin hänen ystävänsä teki sanat ex tempore illanistujaisissa.

Vakaviakin piirtoja vedettiin, kuten Let the children cry no more, joka pysäytti pohtimaan sodan mielettömyyttä. Ja mikä pahinta, emme koskaan opi niistä, sodanvastainen balladi tähdensi – pyhistä lupauksistamme huolimatta.

So now you know oli keskenjääneen, tai tuskin edes alkaneen, rakkaussuhteen kipeä ja satuttava kuvaus. Jazzstandardien tuntemus oli selvästi vahvaa. My favorite thingssisälsi odottamattoman tempon vaihdoksen, joka toi elävyyttä esitykseen. Vokalistin scat -sooloilu ylsi suorastaan huikeisiin ulottuvuuksiin.

Eegin bändi oli pienimuotoinen, mutta erittäin taitava; kokeneita jazzmuusikoita, ja kaikki taitavia solisteja myös. Here comes lovealkoi sytyttävällä bassointrolla ja esitys paisui hurjan rumpusoolon myötä ällistyttäviin mittasuhteisiin. Piano viihtyi enimmäkseen keskirekisterissä, mutta taikoi oivallisia sävelkudoksia, jotka tukivat laulua.

Laulumikrofonin monitoreissa oli ikävä kaiku, joka ei tuntunut haittaavan ketään, vaikka talo täynnä opettajaa ja alan opiskelijaa. Pahiten ongelma haittasi spiikkauksien yhteydessä, mutta eihän se eduksi ole laulullekaan.

Vokalisti spiikkasi rentoutuneesti, elämää nähneen naisen suulla. Hän siteerasi Quincy Jonesia: on olemassa vain kahdenlaista musiikkia, hyvää ja huonoa. Sinne Eegin musisointi sijoittuu jäännöksettä ensimainittuun kategoriaan.

 

DIG.Voice 2018, 3. lokakuuta 2018, Musiikkitalo, Black Box -sali, Helsinki

Sinne Eeg, laulu; Jacob Christoffersen, piano; Lennart Ginman, basso; Morten Lund, rummut

 

Takaisin
Translate »