Tätä oli odotettu Iisalmi Jazzissa jo koko päivä, sillä nyt oli alkamassa lasten jazzit kulttuurikeskuksen Karl Collan salissa. Reilut sata ihmistä, ihan pikkupaaperoista meihin yli-ikäisiin eläkeläisiin oli paikalla malttamattomina odottamassa shown alkua.
Ensin estradille pölähti flyygelin taakse punapuseroinen hahmo… Riitta Paakki, joka oli ehtinyt Raatihuoneen brunssilta jo tänne soittamaan. Alkusoiton jälkeen pelmahti lavalle touhukas hahmo, joka osasi laulaa hienosti… hän oli Eeppi Ursin. Ja homma läksi totaalisesti käyntiin.
Eeppi otti pienen yleisönsä hienosti haltuunsa jutellen heidän kanssaan ja väliin laulaen. Mikä on pyöreä ja on puussa? Meidän lapsuusaikana se taisi olla puolukka (hehheh), nyt lapset tarjoilivat kaikenlaista, kunnes selvisi, että se on omena ja ominluvin omenoita ottavaksi hahmoksi taisi selvitä Pikku Myy…
Juttu polveili ja laulu raikui Riitan säestämänä. Eepin asusteet ja rekvisiitta vaihtuivat. Ja pikkuväki viihtyi… niinkuin me isommatkin. Hahmoista jäi mieleen ainakin teatterinjohtaja Emma, joka siivosi isolla pölyhuiskalla. Näyttämöllä oli myös iso laukku… ei se Timo Taikurin laukunlaukunlaukku, vaan paljon, paljon isompi. Sieltä Eeppi veteli pitkiä kangassuikaleita, joiden toinen pää jäi laukkuun. Siihen ne jäivät lattialle lojumaan myös esityksen loputtua.
Etupenkissä näytöstä katsonut nuoriherra Eemil olikin huolissaa ja totesi, että tätin täytyy tulla siivoamaan jälkensä, eikä jättää kangassuikaleita hujanhajan lattialle… Kaipa näin myös kävi…
Tuulikin talvilaulu ja musiikkitietokilpailu esityksen loppupuolella kuumottitavat tunnelman huippuunsa. Ja kun vielä taputeltiin yhdessä rytmikkäästi alkoi homma olla paketissa.
Yhteistyö Riitan ja Eepin välillä oli saumatonta ja välillä he lauloivat duona. Riitan soitto kuvasi mainiosti kulloistakin tilannetta, mistä kerrottiin tai laulettiin. Eeppi puolestaan oli kerrassaan mainio vuorovaikutuksessaan pienen yleisön kanssa. Juttua piisasi ja hän liikkui koko lavan leveydeltä. Hänen ilmeensä ja liikkeensä olivat maukasta koreografiaa. Laulusta puhumattakaan.
Toivottavasti kaikki muutkin jazztapahtumien järjestäjät muistavat pienen yleisön. Heistähän kasvaa tulevaisuuteen uusi jazzsukupolvikin. Tärkeää ei ole vielä ohjelmiston jazzillisuus, vaan se, mitä tapahtuu jazz -nimikeen alla. Musiikkia, laulua ja mukavaa yhdessäoloa. Tällä kertaa siis Muumin merkeissä. Ja erinomaisen hyvien esiintyjien voimin!
Kiitollinen tyytyväisyys loisti pienen yleisön silmistä, kun se poistui kulttuurikeskuksesta kohti ”uusia seikkailuja ja mainetekoja”.