Hilijoo ja kovvoo – Kolilla

Kuvat: Soili Vauhkonen - Osku Rajala

24.01.2019 15:38


William Suvanne Chess'n Jazz

Kolin kirkolta takaisin hotellille. Muutaman ajas’tajan torkut ja sitten taas kello 17 jazzbaanalle. Tällä kertaa Sokos Hotel Kolin Hiekkapakkaan, alakerran kylpyläosaston viereiseen pikkukuppilaan, jossa oli luvassa jazzstankkuja ja esiintyjien omia sävellyksiä. 

Three Butterflies

Asialla oli trio  joensuulaistaustaisista muusikoista –  Three Butterflies. No, eipä perhosia ollut yhtymässä kuin yksi, viehko lauluperho Liisa Hytti, joka viihdytti myös huilunsoitollaan. Hytti on valmistunut Tampereen konservarorion musiikkiteatterilinjalta.

Kitaristi Ville Paavilainen edusti Joensuun konservatoriota ja kosketinsoittaja Tommi Ilonen ilmoitti olevansa yrittäjyyden ja musiikin sekatyöläinen. Rennon letkeä porukka, jonka esityksessä oli paljon särmää ja osaamista. 

Setin alkupuoli oli engelskaa ja vanhoja tuttuja stankkuja. Yleisöön menevin taisi olla Hytin tulkinta kappaleesta What A Wonderful World. Setin loppupuoli olikin sitten omia biisejä, joissa Hytti esitteli myös taitojaan räppärinä. Kähevän maukasta musaa ja esiintymiskoreografiaa.  Mukava musiikillinen välipala illan alkuun.

Liisan isä, Koli Jazzin nokkamies Jari Hytti oli silminnähden tyytyväinen nuorimman tyttärensä esitykseen. Eikä suotta, sillä toivottavasti kuulemme tulevaisuudessa lisää tämän nuoren naisen osaamista.

Kari Antila tunnelmoi

Munapitäjän jazzkitaristi

Varsinaisen jazzillan aloitti yläkerran pääsalissa Laitilan Jazzkukon puuhamies kitaristi Kari Antila. Tämä pitkänlinjan nallekarhumainen kuusikielisen komentaja näytti heti alkuun kaapin paikan, sillä takana on vuosikaudet Belgiassa ja New Yorkissa. Jotain maailmalta on tarttunut lapaseen, sillä niin makoisasti hän juoksutteli kitaraansa. Siinä oli voimaa ja soundia roppakaupalla. Ei minään äänisaasteena, vaan sopivalla volyymilla ja melodisella otteella. Myös balladiosastossa. 

Antila oli kasannut ympärilleen tiukan kokoonpanon, Alexi Tuomarila piano, Manuel Dunkel saksofoni, Teemu Åkerblom basso ja Mathias Ruppnig Itävallasta rummut. Yhtymä kantoi nimeä The North Wind. Melkoinen jazzrytmituuli puhaltelikin Kolin salissa, kun muut kovanluokan ammattilaiset ottivat makkia Antilasta ja latasivat parhaalla tyylillään jazzia salin täyteen. 

Manuel Dunkel oli elementissään ja puhalsi setin aikana muutaman tyhjentävän soolon. Mestarismiehen suoritteita. Dunkelin varmuus ja eläytyminen esittämäänsä musiikkiin on nautittavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Ehdottomasti Suomen kärkipuhaltajia. 

Samaa voidaan sanoa myös Alexi Tuomarilasta, joka on kysyttyä tavaraa mustavalkioiden ääreen. Alexin näennäinen soiton keveys ja helppous saa kuitenkin aikaan erinomaisen nautittavaa jazzia. Samalla hänen työstönsä on varmaa ja tilanteeseen eläytyvää. Hienoa työstöä Kolin illassa niin komppina kuin maittavissa sooloissa. 

The North Wind keikan jälkeen

Turun koulukunnasta tietoisuuteen kasvanut Teemu Åkerblom on kasvanut vuosien saatossa varmanäppiseksi luottobasistiksi. Niinpä se näkyi kuullosti myös Kolin lavalla. Muutama irtiotto maistui ja aistikas komppaus piti kokonaisuutta hyvin kasassa.

Rumpali Ruppnig oli tuhti kopsuttelija. Hänen terävälyöntinen soittotapansa sai ensialkuun kuulijat hieman hämilleen, sillä tyyli poikkesi aikalailla kotimaisista rumpaleista. Mutta nopeasti hänen soittotyyliinsä tottui ja muutama soolonpätkä toimikin maukkaasti. Erilaista hyvää Itävallasta. 

The North Wind oli kähevän hyvä kokoonpano. Tuhtia ja täyttävää jazzevästä, jossa korostui osaaminen ja oikean sielun löytyminen. Ainoana pienenä miinuksena se, että soitonhurmassa setti venyi aikalailla pitkäksi. Mutta Antilan palava soittointo ei ottanut laantuakseen. No toisaalta, hyvää kuuntelee mielellään lisää… mutta nuo aikataulut…

Antonio Flinta Quartet

Stai parlando con l’Italia 

Illan toisenä bändinä oli italialaisvieras Antonio Flinta Quartet. Tämän bändin johtaj, pianisti Antonio Flinta on syntynyt Chilessa ja opiskellut Espanjassa ja Usassa. Hän on asunut vuodesta 1993 lähtien Italiassa. Hänen yhtyeensä ovat esiintyneet lähes ympäri maailmaa. Joensuussa Flinta kävi esiintymässä yhtyeineen 2015 ja nyt siis Kolilla. 

Jazzpastori Markku Salo eli Marcus Zalo juonsi bändia lavalla italiaksi ja suomeksi että zekasotcuzziaksi. Sinänsä erittäin poikkeava tapa, joka kuitenkin upposi kuulijoihin kunnolla. 

Bändin musiikki oli hyvin seesteistä, ammattitaitoisesti toteutettua, mutta omalla tavallaan tylsää. Tarkoitan tuolla viimemainitulla sitä, että nyt tarjoiltiin tavallaan helmiä sioille. Osa ravintolasalin porukoista piti omia jorinoitaan musiikkia tärkeämpänä ja osa tylsistyi kuulemaansa ja poistui salista keskenkaiken. Valitettavasti. 

Nelikon musiikki muodostui heidän omista sävellyksistään. Osittain niiden viesti oli poliittiinen, käsitellen mm. Pablo Nerudaa ja italialaista nykypolitiikkaa. Softjazzmaisuus antoi sävellyksille omaleimaisen koordinaation, johon koko nelikko imeytyi intensiivisesti kiinni.Tämä kuului ulospäin saumattomana sointikulkuna, jossa soolo-osuudet muodostivat päälimmäisen kerroksen. Kerroksen, joka lisäsi harrasta ilmaåiiriä kulloiseenkin aiheeseen. 

Antonio Flinta

Pianisti Flinta oli varma ja näppäräsorminen mustavalkioiden harrastaja. Hänen tapansa soittaa koukistetuin sormin viitannee klassiseen menneisyyteen. Hänen kosketuksensa saa aikaansaan soitton muhevuutta ja elävyyttä. Kappalevalikoimasta johtuen hänen kokonaisreportuaarinsa jäi hieman kysymysmerkiksi. Mutta oiva pelimanni kaikenkaikkiaan. 

Saksofonisti Luciano Orologi puhalteli seesteisen hallittua melodiakulkia, heittäytyen aikaajoin vapautuneemman impron pyörteisiin. Taitava pelimanni, mutta myös hänen repertoaarinsa jäi tavallaan kysymysmerkiksi kappalevalkoinnin johdosta. Nyt esitetyt kappaleet hän puhalsi hallitun maittavasti. Mutta olisin odottanut rajumpia irtiottoja ja intohimoa. 

Basisti Roberto Bucii piti tanakasti rytmitystä yllä heittäen väliin todella maukkaita soolo-osuuksia. 

Rumpali Claudio Gioannini poikkesi meillä totutuista rumpaleista runsaalla symbalien käytöllä. Se antoi oman leimansa nyt soitetuille kappaleille. Jopa hieman väsyttävän tasapaksujen melodioiden taustalla se antoi jonkinlaista lisäsykettä. 

Odotin ennakkoon hieman räväkämpää italialaista jazzotetta. Nyt tunnelma oli jotenkin liian harrasta tai paatoksellista, balladimaista esittämistä. Hyvää sellaista, sitä ei käy kieltäminen. Mutta oliko kaikki kiinni siitä, että paikka ja aika eivät antaneet oikeutta tälle bändille täysillä. 

Tasokkaat yksilösuoritteet ja keskinäinen harmonia olivat ammattimaista luokkaa. Myös osittainen eläytyminen soitettuun musiikkiin näytti tavallaan toimivan. Hyvä ja tasokas soittokunta, mutta joku ei natsannut täydellisesti. 

William Suvanto

Shakki – Matti

Josko edellinen bändi oli kaunista ja säädyllistä soft-jazzia, seuraavana oli luvassa täyskaatoja, vaikka kyseessä ei ollutkaan keilailua. Vaan kyseessä oli William Suvannon Chess’n Jazz. Mustien ja valkeiden valtaistelu, jossa mustia edustivat pianisti Mikael Jakobsson, kitaristi Varre Vartiainen ja rumpali Mikko Arlin. Vakoisten joukon muodostivat basisti Tuure Koski ja itse maestro, saksofonisti William Suvanne. 

En tiennytkään, että shakki on näin vahdikas peli, jollaisena bändi sen kuulijoille kuvaili. Jo bändin tunnari sai puntit tutisemaan. Mahtavaa rytmikaatoa, jossa huimat sooloirtiotot seurasivat toinen toistaan. Kappaleiden välissä Suvanto sitten yritti kertoilla ja opettaa kuulijoita shakin hienouksiin, sekä vaikkapa italialaiseen avaukseen…  

Suvanne paahtoi välillä käsittämättömän hienoja soolokaatoja. Oikein ihmetytti kuinka hän pystyy moisiin upeisiin suoritteisiin. Hänen työstönsä oli kokonaisuudessaan parasta A-luokkaa ja näin hän osoitti kuuluvansa ehdottomasti maamme saksofonistien kermaan. 

Varre Vartiainen käsitteli kuusikielistään, milloin varpaillaan seisoen tai kaksinkerroin lattian läheisyydessä soittaen. Tämä kitaravelho eli voimakkaasti soittonsa kanssa ja suoritti huimia juoksutuksia ja muita kommervenkkejä. Käsittämättömän upea kitaristi. 

Varre Vartiainen

Pianisti Jakobsson näytti osaamisensa huiput saadessaan luvan irrotteluun. Muutoin hän mätti runsaskätisesti komppimassaa Suvannon ja Vartiaisen tallottavaksi. Jakobsson on kovan luokan luottopianistejamme.

Tuure Koskesta on vuosien saatossa kehittynyt hieno basisti, jonka käsissä taipuu yhtälailla kontrabasso kuin sähköversiokin. Hän sai myös reilusti aikaa soolotteluihin, mutta ne jäivät osin jotenkin hieman vaisuiksi äänitekniikan takia. Joku nappula ei ollut kaakossa ja se vei hieman tehoja jymäkkyydestä. Vai liekö ääni ampui istumapaikkani ylitse…

Hiki otsalla sinun pitää töitäsi tekemän. Tämä lie mottona rumpali Mikko Arlinille, joka joutui ”mättämään” oikein olan takaa Suvanteen vauhtihurmassa. Hienosti Mikko klaarasi tonttinsa ja sylkäisi muutaman tehosoolonkin. Hienoa. 

Orkesterin ohjelmiston olivat orkesterin jäsenet säveltäneet itse. Erityisesti jäi mieleen shakkinappuloille sävelletyt teokset, omansa saivat mm. Pahis eli musta torni, kuningatar 50-luvun musiikkityyliin ja Kuningas 80-luvun saippuaoopperatyyliin… Vartiaisen valkealle sotilaalle säveltämä beat jne.  Monikirjavaa ja vaihtoehtoista aivan kuten shakkipeli.

Hieno kokonaisuua, jossa oli hitaampaa melodista toteutusta,  vastapainona todellista vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mahtavan massiivinen lopetus tämänvuotiselle Koli Jazzille. Jari Hytti kumppaneineen oli koostanut jälleen kerran mielenkiintoisen ja tasokkaan ohjelmiston. Kiitos siitä.

Ensi vuonna on samoihin aikoihin luvassa lisää tätä herkkua kansallismaisemassa.

 

Takaisin
Translate »